Tag Archive: tattari


Makumatkalle Unkariin. Ihan sen kunniaksi, että tulin huutaneeksi hienot keraamiset gulassikupit naamakirjakirpparilta pilkkahintaan.

Kun puhutaan gulassista, sen sisällöstä sekä koostumuksesta on olemassa useita eriäviä mielipiteitä. Yksi kaikkia mielipiteitä yhdistävä tekijä on paprikajauhe, jota kuuluu käyttää paljon. Toinen on liha, mutta siinä jakaudutaankin jo useampaan leiriin. Tämän taivaallisen makuisen padan voit tehdä joko naudan, sian tai lampaanlihasta. Minä käytin tähän viljaporsaan sisäfileetä… mikä tekeekin tästä joidenkin mielestä ennemminkin pörköltiä kuin gulassia. Minä en kuitenkaan piittaa, vaan kutsun tätä gulassiksi koska se kuulostaa raflaavammalta ja on useammille ihmisille edes etäisesti tuttu.

Toinen mielipiteitä jakava seikka on nesteen määrä. Joidenkin mielestä gulassi on keittoa, toisten mielestä muhennosta tai pataa. Minä tein tämän melko sakeaksi, mutta asiahan on aina kokin päätettävissä. Vettä on mahdollista tarvittaessa lisätä, ja oikein paksua pöperöä kaipaava voi haudutella pataa ilman kantta.

Gulassin voi tehdä myös uunissa. Tällöin ainekset olisi kuitenkin syytä ainakin kuullottaa ensin padassa liedellä… joten tämä minun käyttämäni tapa on yksinkertaisempi toteuttaa.

Jotkut lisäävät pataan perunoita tai jotain muita juureksia noin puolta tuntia ennen levyltä nostamista, mutta minä päätin kokeilla perinteistä itä-eurooppalaista tapaa paistaa tämän kaveriksi mykyjä – perinteisistä Itä-Euroopassa suosituista tattarijauhoista sekä perunakuidusta. Tämä gulassi on kyllä niin tuhtia tavaraa, ettei mitään lisukkeita välttämättä tarvita. Tattarijauhoissa on melko runsaasti hiilareita, joten montaa niitä ei karppaajan kannata päivässä suuhunsa laittaa.

Mykyt voi myös heittää pataan ja keittää kypsiksi, mutta minä halusin kuitenkin paistaa ne voissa. En ollut varma niiden koossa pysymisestä enkä siitä, millaisia erikoisefektejä ne ehkä aiheuttaisivat gulassin koostumukseen.

Mykyt tulisi tarjoilla suoraan pannusta, sillä ne muuttuvat kuiviksi todella nopeasti. Jos näin käy, ne voi myös pudotella gulassin sekaan syötäessä.

Makroravinteet koko padallisessa gulassia:

Hiilihydraatit: 81g
Rasva: 206g
Proteiini: 150g

Makroravinteet mykyissä (koko satsi):

Hiilihydraatit: 46g
Rasva: 28,4g
Proteiini: 29,5g

Ainekset:

Gulassi:

1,5dl oliiviöljyä
2 sipulia
2 punaista paprikaa
600g lihaa
2 punaista chiliä
1 kokonainen yksikyntinen valkosipuli
150g tomaattipyreetä
400g tomaattimurskaa
2dl punaviiniä
4rkl balsamicoetikkaa
2 porkkanaa
1pss vahvaa paprikajauhetta
2tl mustapippurirouhetta
suolaa
3rkl neitsytkookosöljyä

Mykyt:

1dl tattarijauhoa
1dl perunakuitua
2-3 kananmunaa
(vettä)
suolaa
voita paistamiseen

Valmistusaika: noin 1,5 tuntia.

DSC_0125

DSC_0129

1. Kuumenna öljy padassa, ja kuullota lohkotut sipulit sekä pilkotut paprikat kevyesti. Lisää sitten kuutioitu liha, silputut chilit sekä valkosipuli ja paista viitisen minuuttia käännellen.

2. Lisää joukkoon tomaattipyree, tomaattimurska, punaviini, etikka, suola sekä loput mausteet. Keitä kokoon noin 15 minuuttia.

3. Pudota lämpö kolmasosaan maksimista, lisää viipaloidut porkkanat ja laita kansi päälle. Anna hautua noin tunti hämmentäen välillä. Nosta pata pois levyltä ja lisää kookosöljy. Anna hautua kannen alla vielä sen aikaa, että saat mykyt paistettua.

4. Sekoita perunakuitu sekä tattarijauho kulhossa, lisää ripaus suolaa. Riko munat ja sekoita tasaiseksi tahnaksi. Munien koosta riippuen käytä 2 tai 3. Seisota kulhoa lämpimässä hetki, jonka jälkeen pyörittele taikinasta pieniä pyöreitä palloja kostutetuin käsin. Jos taikina on liian jäykkää muotoiltavaksi, lisää tilkka vettä.

5. Paista mykyt reilussa voissa ja tarjoile heti gulassin kera.

 

Blini on perinteinen venäläinen tattarijauhoista valmistettu herkku. Tämä on karpimmaksi muotoiltu versio useammastakin netistä löytyneestä ohjeesta, ja tulos oli varsin onnistunut. Korvasin vehnäjauhot perunakuidulla – gluteenittomuus on itseisarvo, mutta myös hh-pitoisuus pienenee – ja laitoin taikinaan myös lanttusosetta. Kevytmaito on niinikään vaihtunut kermaan, kuten karpatessa kuuluu. Blineille ominainen maku tulee kuitenkin tattarijauhoista ja happamuus yön yli kestävästä hiivakäymisestä. Kuohkeus syntyy vatkatuista munanvalkuaisista.

En ole koskaan aitoja venäläisiä blinejä maistanut, joten vertailua tehdäkseni minun pitäisi hommata viisumi ja lähteä makumatkalle ko. maahan. Hyviä nämä kuitenkin olivat, ja koostumukseltaan jotain sellaista mitä en ole aiemmin suuhuni laittanut.

Tein blinejä kahdella tavalla, sekä uunissa että pannulla paistettuna. Blini granden ollessa uunissa paistelin siinä odotellessa pienempiä pannulla. Koostumuksessa oli hieman eroa, mutta molemmilla tavoilla valmistetut olivat hyviä. Uunissa paistetusta tuli kiinteämpi, pannussa paistetuista pehmeämpiä.

Venäjällä blinien kanssa syödään perinteisesti kaviaaria ja smetanaa, mutta minä kehittelin jotain tavallisen tallaajan kukkarolle sopivampaa, eli viimejouluisen ohjeen mukaista lohihyytelöä sekä suolakurkkupikkelsiä. Pikkelsi oli yksinkertaisuuden riemuvoitto, mutta erittäin hyvä lisäke blinien seuraksi. Pikkelsin on oltava hapanta, joten aito tynnyrissä irtomyytävä suolakurkku on ainoa vaihtoehto tähän tarkoitukseen. Lisäksi minä laitoin pöytään salaattia ja kokeilumielessä ostettuja Juustoportin leipäjuustokuutioita öljyssä.

Ohjeen määrillä saat aikaan reilun kasan pieniä blinejä tai 2 suurta uunibliniä. Aikaa säästät, jos teet kuten minäkin, eli molempia yhtä aikaa. Tällöin saat yhden uuniblin ja vähän pienemmän kasan tavallisia blinejä.

Valmistusaika: aloita taikinan ja lohihyytelön kanssa illalla, niin saat lounasta seuraavana päivänä.

Taikina:

2dl kermaa
15g tuorehiivaa
300g kermaviiliä tai turkkilaista
2dl tattarijauhoja
1dl perunakuitua
3 kananmunaa
250g lanttusosetta
suolaa
viipale voita

Pikkelsi:

3 kokonaista tynnyrisuolakurkkua
1 sipuli

DSC_0060

DSC_0064

DSC_0070

1. Kaada kerma kulhoon ja murenna sekaan hiiva. Lisää huoneenlämpöinen kermaviili joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää tattarijauho sekä perunakuitu ja sekoita jälleen. Laita taikina lämpimään paikkaan liinalla peitettynä kohoamaan yöksi. Tästä selviydyttyäsi voit vaikka tehdä lohihyytelön tekeytymään jääkaappiin. Homma jatkuu seuraavana päivänä.

2. Erottele kananmunista valkuaiset erilliseen astiaan ja sekoita keltuaiset taikinan joukkoon. Lisää taikinaan myös lanttusose (eikä kukaan kiellä kokeilemasta muitakin soseita), suola sekä sulatettu voi. Sekoita. Mikäli paistat blinisi uunissa, säästä hieman voisulaa blinin pinnan voiteluun.

3. Tee pikkelsi valmiiksi ennen kuin alat paistamaan blinejä. Se on helppoa kuin mikä: kuutioi suolakurkut sekä sipuli pieniksi kuutioiksi ja kaada kulhoon. Sekoita.

4. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja yhdistä varovasti taikinaan.

5a. Jos aiot paistaa blinejä pannulla, käytä siinä reippaasti voita ja käännä heti kun koostumus kestää sen, etteivät blinisi pala mustiksi. Käytä hieman pienempää lämpöä paistaessasi. 2 reilua ruokalusikallista on hyvä määrä yhteen bliniin, mutta voit toki käyttää myös lettupannua, mikäli sellaisen omistat. Normipannussa kääntämiseen paras väline on mahdollisimman ohut ja leveä lasta, joka survaistaan lätyn alle äkkinäisellä liikkeellä. Nosta valmis blini lautaselle, ja lisää pannuun voita ennen seuraavaa bliniä.

5b. Jos haluat tehdä uuniblinin, tarvitset suuren valurautaisen tai muun uuninkestävän pannun. Lämmitä uuni 220 asteeseen pannun ollessa sisällä. Nosta pannu ulos ja laita siihen reilusti voita. Anna sulaa ja kääntele voi tasaiseksi. Lusikoi pannulle taikinaa reilu kerros, ja paista uunissa noin 20 minuuttia. Kun pinta on muuttunut kiinteäksi, ota blini ulos uunista ja levitä voisulaa myös sen päälle ja laita takaisin. Ota lopuksi blini uunista, anna sen hetki oleentua pannussa ja leikkaa sitten lohkoiksi tarjoilua varten.