Tag Archive: suklaa


Snickers-juustokakku

Tämä kakku on suunniteltu ja toteutettu yhteistyönä tuon kauniimman puoliskon kanssa synttärijuhlien kahvittelua varten. Tarkoitus oli saada aikaan autenttinen vaikutelma Snickers-patukasta, ja tämän kakun kohdalla se toteutui hyvin. Lopputulosta olisi voinut vielä terästää jollain kinuskin kaltaisella viritelmällä, mutta emme viitsineet, sillä riittävän hyvää se oli jo näinkin.

Juustokakku on ylipäätään sieltä helpoimmasta päästä kakkuja toteuttaa karpisti, kun varsinaisia taikinoita ei tarvitse veivata ja makeuttamisen tarvekin on jokaisen oma asia. Minä laitoin aika kitsaasti syklamaattipohjaista nestemäistä makeutusainetta suklaakerrokseen ja pohjaan en laittanut mitään. Suklaana käytin Lidlin 81% tummaa suklaata.

Pohjaratkaisu oli simppeli – jo aiemmissakin kokeiluissa hyväksi havaittu rouhepohja, jonka kiinteyttämiseen käytin ainoastaan voita. Mantelirouheen ja suolapähkinöiden kombinaatio antoi mukavan snickersmäisen fiiliksen syöjille. Pähkinäpussin jämät ripottelin kakun pinnalle.

Makrolaskelmassa ei ole huomioitu makeutusainetta, sillä itse käyttämäni litku on kutakuinkin kaloritonta.

Makroravinteet koko kakussa sekä energiajakauma:

Hiilihydraatit: 102g (7%)
Rasva: 567g (81%)
Proteiini: 138g (9%)
Kuitu: 59g (2%)

Ainekset:

Pohja:

200g mantelirouhetta
200g suolapähkinöitä
80g voita

Suklaakerros:

400g maustamatonta tuorejuustoa
100g prosenttisuklaata
4dl kuohukermaa
4 liivatelehteä
nestemäistä makeutusainetta

Valmistusaika: noin puoli tuntia, hyytymisaika jääkaapissa yön yli.

20160619_123227

1. Sulata voi mikrossa, ja kaada sekaan mantelirouhe sekä rouhitut suolapähkinät (jätä kourallinen suolapähkinöitä koristeluun). Sekoita. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

2. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi (irrota pohja, laita paperi päälle ja niittaa vuoka kiinni, leikkele ylimääräiset pois saksilla), ja lapioi rouheet siihen. Tasoita tasaiseksi lusikalla.

3. Lusikoi tuorejuustot kulhoon ja kaada päälle mikrossa sulatettu suklaa. Sekoita. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita juustosuklaan sekaan. Makeuta ja testaa maku.

4. Kuumenna liotetut liivatteet kattilassa pienen vesitilkan kera, ja vatkaa ne suklaamössön sekaan. Kaada seos vuokaan rouheiden päälle ja levittele tasaiseksi. Ripottele pinnalle vielä kourallinen karkeasti murskattuja suolapähkinöitä. Peitä vuoka kelmulla ja laita jääkaappiin hyytymään yöksi.

5. Viillä kakun reunat auki ennen kylkiosan irrottamista, ja aseta kakku tarjoilualustalle. Done.

Mascarpone-konvehdit

Tässä tällainen kokeilu niihin hetkiin, kun tekee mieli jotain makeaa. Nämä konvehdit eivät ole valkosuklaata vaikka siltä saattaisi näyttää, vaan ovat ihan oma lukunsa sekä maun että koostumuksen puolesta.

Näiden väsäämiseen tarvitset silikonisen jääpalamuotin tai jonkin vastaavan viritelmän. Itse käytin niin jäykkää muottia, että konvehdit oli ensin jäädytettävä että ne irtosivat siitä ehjinä. Luultavasti tämä voisi olla myös oivallinen kakun kuorrute. Jälkeenpäin tuli mieleen, että ehkä pieni ripaus suolaa voisi parantaa makua… menee kokeiluun jossain vaiheessa.

Kaksi lautasellista konvehteja katosi jääkaapista äkkiä, vaikken itse syönyt montaakaan.

Valmistusaika: 10 minuuttia + jäädytys / sulatus.

100g mascarpone-juustoa
4rkl neitsytkookosöljyä
loraus kermaa
1tl liivatejauhetta
makeutusainetta maun mukaan

DSC_0115

1. Kuumenna öljy pienessä kasarissa miedolla lämmöllä sulaksi, ja sekoita sekaan juusto sekä kerma. Hämmennä koko ajan, kunnes seoksesta tulee tasaista.

2. Sekoita liivatejauhe tilkkaan vettä ja kaada kasariin edelleen sekoitellen. Nosta pois levyltä ja valuta valmis massa silikonisiin jääpalamuotteihin. Anna jäähtyä hetken, ja laita muotit sitten pakastimeen.

3. Anna jäätyä kauttaaltaan. Jäisinä konvehdit pysyvät koossa kun painelet ne ulos muoteista. Anna sulaa huoneenlämpöön ennen tarjoilua.