Blogi on näytellyt lahjakkaasti kuollutta noin kuukauden päivät. Tänä keväänä iski lomautus töistä kuten viime vuonnakin, mutta se ei todellakaan tarkoita sitä, että minulla olisi joutilasta aikaa yhtään enempää kuin normaalistikaan. Remonttia on tehty ja autotalli raivattu, ja pihatyöt voisivat alkaa heti sitten kun ei enää sada. Lomautuksesta pitää kuitenkin ottaa kaikki mahdollinen hyöty irti ja toteuttaa mahdollisimman monta rästissä olevaa asiaa. Ensimmäisenä niistä biojätekompostori.
Kyseinen pömpeli on ollut suunnitelmissa jo ties miten kauan, mutta vehje on vain jäänyt rakentamatta. Nyt se seisoo talon nurkalla valmiina ja sinne on jo vähän jotain roinaa kipattu sisällekin. Karppaajien taloudessa kasvisperäistä jätettä syntyy paljon, mutta samoin myös kananmunankuoria. Jännä nähdä missä ajassa ne sinne maatuvat.
Eilen jätin Lakeuden jätelautakuntaan hakemuksen roskiksen tyhjennysvälin pidentämiseksi – mikä siis ainakin täällä Ilmajoella edellyttää ympärivuotiseen käyttöön soveltuvaa kompostoria. Vehje on melko yksinkertainen rakenteeltaan: runko on lautaa / vesivaneria, ja se on sisustettu 50mm uretaanilevyllä. Ilmanvaihtoa varten on jyrsijäverkolla peitetyt reiät sekä rei’itetty 32mm viemäriputki johtamaan ilmaa myös pömpelin keskiosaan. Vanha käytöstä pois jäänyt analoginen kinkkumittari löysi paikkansa kömmelin kyljestä; sen avulla olisi tarkoitus seurata kompostorin sisälämpötilaa ja bakteeritoiminnan aktiivisuutta.
Kompostointi on minulle täysin uusi aluevaltaus, mutta ainakin touhu käy hyvin käsi kädessä hyötypuutarhan pidon kanssa. Viime vuonna oli ensimmäiset kasvimaakokeilut, ja nyt niistä vähän viisastuneena sitäkin touhua jatketaan, mikäli Suomen kesä sen jossain vaiheessa sallii – jostain kuullut, että aito maanviljelijä haukkuu kaikki mahdolliset kelit eikä koskaan ole hyvin. Vuoden päästä ei kuitenkaan ehkä tarvitse enää ostaa Biolanin säkkejä.
Kuvasta näkee hyvin pömpelin rakenteen. Etuseinän alaosa on irrotettavissa tyhjentämistä varten, ja kakkoskakkosesta tehty kehä pitää mukavasti välissään saman paksuiset tiukoilla mitoilla leikatut uretaanilevyt. Kansi laskeutuu tiiviisti tämän virityksen päälle. Kaikkineen yksinkertainen ja materiaalia säästävä ratkaisu. Saa nähdä jäätyykö tämä joskus vai ei – nykyään kun Suomessa kaikki vuodenajat ovat arvaamattomia ja esimerkiksi viime vuonna pakkasia oli kesälläkin.
Ei ehkä maailman kaunein kompostori, mutta ainakin sain autotallin nurkissa pyörivät jämälaudat, vanerit, kakkoskakkoset ja muut roinat hyödynnettyä, eikä kaupasta tarvinnut hakea kuin yksi uretaanilevy, vähän jyrsijäverkkoa sekä jokunen metri lisää lautaa. Ei mennyt montaa euroa.
Ehdin myös tehdä huhtikuun aikana pienen etelänmatkankin – kävin Viljandissa Viron puolella viikonloppureissulla, missä myytäviä lihatuotteita olen jo ehtinyt täälläkin jonkin verran hehkuttaa. Nyt mukana oli oma auto, joten runsaita tuliaisia ei ollut rajoittamassa kuin auton tavaratilan koko. Onhan se vähän julmaa jättää Suomi kärvistelemään laman kourissa ja lähteä ulkomaille ruokaostoksille – mutta oma napa on aina kuitenkin lähinnä. Ja jos minä olisin saanut päättää, olisi Suomen veropolitiikka (ja kaikki muukin politiikka) aivan erilaista kuin se nyt on.
Reissu oli kuitenkin enemmän työmatka kuin hupiretki, joten virallisen ohjelman sekä ostostelun ohessa vapaa-aikaa ei juurikaan jäänyt. Edes linnanraunioita ei ehditty vilkaista, vaikka tarkoitus olikin eivätkä ne edes olisi kaukana olleet. Lauantai-iltana ehdin parin siiderin verran ihmetellä hostellin pihassa suomalaisen crossimiehen kanssa puhjennutta kuorma-auton rengasta. Onneksi mersussa oli paripyörät takana, joten sillä oltiin kuitenkin ajettu kisoista takaisin majapaikkaan. No, ehkä Viroon ehtii tutustua paremmin sitten seuraavalla kerralla kun ei tarvitse kenenkään muuttoa olla järjestelemässä ja ilmainen majoituskin löytyy. Viro on myös siinä mielessä hyvä matkailumaa, että kaikki mahdollinen on alle 200km säteellä, ja paikalliset ihmiset ovat erittäin avuliaita enkä törmännyt missään vaiheessa suomalaiseen haistavittu-asenteeseen.
Majoitus oli varattu Viljandin keskustassa olevasta hostellista, jossa kokkailin oikeastaan reissun kaikki ateriat itse marketista haetuista eväistä. Näin safkapolitiikka myös pysyy parhaiten karppina. Ainoastaan perille Viljandiin päästyämme en ehtinyt kokkaamaan, joten armenialaisessa ravintolassa käytiin haukkaamassa pikaiset cesar-kanasalaatit.
Tässä kuvassa on kaupoista mukaan tarttuneita lihatuotteita. Pötköt vasemmalla ovat hakkilihasegua eli 500g jotain mureketaikinan tapaista, hinta noin euron / ketale. Sitten on meetwurstia, raakamakkaroita, Rannarootsin älyttömän hyviä grillimakkaroita, olutmakkaroita ja kaikkea muuta herkkua saattamassa suomalaiset lihanjalostajat häpeään. Keli reissun aikana oli huomattavasti kylmempi kuin samaan aikaan oli ollut Suomessa, joten auton tavaratilassa sapuskat olivat luonnonmukaisessa jääkaapissa; eväitä saattoi käydä ostelemassa aina kun siihen oli aikaa.
Tässä kuvassa on kaikkea muuta, mitä kaupasta tarttui haaviin. Monet maitotuotteet myydään tölkkien sijaan pusseissa – kuten kuvan hapukoor, joka on kai jotain smetanan ja ranskankerman väliltä ja puolen kilon pussi taisi maksaa noin 60-70 senttiä. Majoneesikin myytiin korkillisessa pussissa, ja se kustansi noin euron. Ei siis kallista, ja ainakin kaikki tähän mennessä syöty on ollut todella hyvää.
Rannarootsin maksamakkara päihittää kaikki kotimaiset tekeleet – jopa Herra Snellman jää kakkoseksi. Nötköttien ja kalasäilykkeiden kohdalla kannattaa karppaajan varoa, sillä joissain tuotteissa on vehnäjauhoja tai -tärkkelystä. Kaupoissa ruokaa myydään melko samaan tapaan kuin Suomessakin, ja tuoteselosteet löytyvät samankaltaisina joko etiketistä tai päälle liimatusta tarrasta. Vironkielisiä sanoja on melko helppo selvittää ihan päättelemällä. Gluteenittomuutta ei tuotteissa välttämättä ole ilmoitettu, mutta sentään vehnäjauhot on yleensä tuoteselosteessa alleviivattu, joten se helpottaa huomattavasti. Tässä muutama karppaajalle oleellinen sana:
veiseliha = nautaa
sealiha = sikaa
valke= proteiini
süsivesikuid = hiilihydraatti
rasvu = rasva
nisujahu = vehnäjauho
tärklis = tärkkelys
Tietenkin juomiakin oli ostettava, mutta tein senkin kohtuullisen karpisti. Lonkerolaatikkoon en aio koskea, mutta kaikki muu on tarkoitus kulautella itse. Viinat maksoivat vitosen / pullo, valkoviinikanisterit kympin. Siiderilaatikosta joutui pulittamaan 20 euroa ja lonkeroista 16,50€. Olutta en edes harkinnut ostavani. Karppaajalle parhaiten sopivien juomien eli viinan sekä valkoviinin kohdalla myös hintaero Suomeen oli kaikkein suurin.
No, tällaista tällä kertaa. Palaan asiaan uusien ruokaohjeiden merkeissä… ehkä piankin.
Ketoosiin 