Tag Archive: sianliha


Blogi on näytellyt lahjakkaasti kuollutta noin kuukauden päivät. Tänä keväänä iski lomautus töistä kuten viime vuonnakin, mutta se ei todellakaan tarkoita sitä, että minulla olisi joutilasta aikaa yhtään enempää kuin normaalistikaan. Remonttia on tehty ja autotalli raivattu, ja pihatyöt voisivat alkaa heti sitten kun ei enää sada. Lomautuksesta pitää kuitenkin ottaa kaikki mahdollinen hyöty irti ja toteuttaa mahdollisimman monta rästissä olevaa asiaa. Ensimmäisenä niistä biojätekompostori.

Kyseinen pömpeli on ollut suunnitelmissa jo ties miten kauan, mutta vehje on vain jäänyt rakentamatta. Nyt se seisoo talon nurkalla valmiina ja sinne on jo vähän jotain roinaa kipattu sisällekin. Karppaajien taloudessa kasvisperäistä jätettä syntyy paljon, mutta samoin myös kananmunankuoria. Jännä nähdä missä ajassa ne sinne maatuvat.

Eilen jätin Lakeuden jätelautakuntaan hakemuksen roskiksen tyhjennysvälin pidentämiseksi – mikä siis ainakin täällä Ilmajoella edellyttää ympärivuotiseen käyttöön soveltuvaa kompostoria. Vehje on melko yksinkertainen rakenteeltaan: runko on lautaa / vesivaneria, ja se on sisustettu 50mm uretaanilevyllä. Ilmanvaihtoa varten on jyrsijäverkolla peitetyt reiät sekä rei’itetty 32mm viemäriputki johtamaan ilmaa myös pömpelin keskiosaan. Vanha käytöstä pois jäänyt analoginen kinkkumittari löysi paikkansa kömmelin kyljestä; sen avulla olisi tarkoitus seurata kompostorin sisälämpötilaa ja bakteeritoiminnan aktiivisuutta.

Kompostointi on minulle täysin uusi aluevaltaus, mutta ainakin touhu käy hyvin käsi kädessä hyötypuutarhan pidon kanssa. Viime vuonna oli ensimmäiset kasvimaakokeilut, ja nyt niistä vähän viisastuneena sitäkin touhua jatketaan, mikäli Suomen kesä sen jossain vaiheessa sallii – jostain kuullut, että aito maanviljelijä haukkuu kaikki mahdolliset kelit eikä koskaan ole hyvin. Vuoden päästä ei kuitenkaan ehkä tarvitse enää ostaa Biolanin säkkejä.

DSC_0180-001

Kuvasta näkee hyvin pömpelin rakenteen. Etuseinän alaosa on irrotettavissa tyhjentämistä varten, ja kakkoskakkosesta tehty kehä pitää mukavasti välissään saman paksuiset tiukoilla mitoilla leikatut uretaanilevyt. Kansi laskeutuu tiiviisti tämän virityksen päälle. Kaikkineen yksinkertainen ja materiaalia säästävä ratkaisu. Saa nähdä jäätyykö tämä joskus vai ei – nykyään kun Suomessa kaikki vuodenajat ovat arvaamattomia ja esimerkiksi viime vuonna pakkasia oli kesälläkin.

DSC_0184-001

Ei ehkä maailman kaunein kompostori, mutta ainakin sain autotallin nurkissa pyörivät jämälaudat, vanerit, kakkoskakkoset ja muut roinat hyödynnettyä, eikä kaupasta tarvinnut hakea kuin yksi uretaanilevy, vähän jyrsijäverkkoa sekä jokunen metri lisää lautaa. Ei mennyt montaa euroa.

Ehdin myös tehdä huhtikuun aikana pienen etelänmatkankin – kävin Viljandissa Viron puolella viikonloppureissulla, missä myytäviä lihatuotteita olen jo ehtinyt täälläkin jonkin verran hehkuttaa. Nyt mukana oli oma auto, joten runsaita tuliaisia ei ollut rajoittamassa kuin auton tavaratilan koko. Onhan se vähän julmaa jättää Suomi kärvistelemään laman kourissa ja lähteä ulkomaille ruokaostoksille – mutta oma napa on aina kuitenkin lähinnä. Ja jos minä olisin saanut päättää, olisi Suomen veropolitiikka (ja kaikki muukin politiikka) aivan erilaista kuin se nyt on.

DSC_0165-001

Reissu oli kuitenkin enemmän työmatka kuin hupiretki, joten virallisen ohjelman sekä ostostelun ohessa vapaa-aikaa ei juurikaan jäänyt. Edes linnanraunioita ei ehditty vilkaista, vaikka tarkoitus olikin eivätkä ne edes olisi kaukana olleet. Lauantai-iltana ehdin parin siiderin verran ihmetellä hostellin pihassa suomalaisen crossimiehen kanssa puhjennutta kuorma-auton rengasta. Onneksi mersussa oli paripyörät takana, joten sillä oltiin kuitenkin ajettu kisoista takaisin majapaikkaan. No, ehkä Viroon ehtii tutustua paremmin sitten seuraavalla kerralla kun ei tarvitse kenenkään muuttoa olla järjestelemässä ja ilmainen majoituskin löytyy. Viro on myös siinä mielessä hyvä matkailumaa, että kaikki mahdollinen on alle 200km säteellä, ja paikalliset ihmiset ovat erittäin avuliaita enkä törmännyt missään vaiheessa suomalaiseen haistavittu-asenteeseen.

DSC_0166-001

Majoitus oli varattu Viljandin keskustassa olevasta hostellista, jossa kokkailin oikeastaan reissun kaikki ateriat itse marketista haetuista eväistä. Näin safkapolitiikka myös pysyy parhaiten karppina. Ainoastaan perille Viljandiin päästyämme en ehtinyt kokkaamaan, joten armenialaisessa ravintolassa käytiin haukkaamassa pikaiset cesar-kanasalaatit.

DSC_0169-001

Tässä kuvassa on kaupoista mukaan tarttuneita lihatuotteita. Pötköt vasemmalla ovat hakkilihasegua eli 500g jotain mureketaikinan tapaista, hinta noin euron / ketale. Sitten on meetwurstia, raakamakkaroita, Rannarootsin älyttömän hyviä grillimakkaroita, olutmakkaroita ja kaikkea muuta herkkua saattamassa suomalaiset lihanjalostajat häpeään. Keli reissun aikana oli huomattavasti kylmempi kuin samaan aikaan oli ollut Suomessa, joten auton tavaratilassa sapuskat olivat luonnonmukaisessa jääkaapissa; eväitä saattoi käydä ostelemassa aina kun siihen oli aikaa.

DSC_0172-001

Tässä kuvassa on kaikkea muuta, mitä kaupasta tarttui haaviin. Monet maitotuotteet myydään tölkkien sijaan pusseissa – kuten kuvan hapukoor, joka on kai jotain smetanan ja ranskankerman väliltä ja puolen kilon pussi taisi maksaa noin 60-70 senttiä. Majoneesikin myytiin korkillisessa pussissa, ja se kustansi noin euron. Ei siis kallista, ja ainakin kaikki tähän mennessä syöty on ollut todella hyvää.

Rannarootsin maksamakkara päihittää kaikki kotimaiset tekeleet – jopa Herra Snellman jää kakkoseksi. Nötköttien ja kalasäilykkeiden kohdalla kannattaa karppaajan varoa, sillä joissain tuotteissa on vehnäjauhoja tai -tärkkelystä. Kaupoissa ruokaa myydään melko samaan tapaan kuin Suomessakin, ja tuoteselosteet löytyvät samankaltaisina joko etiketistä tai päälle liimatusta tarrasta. Vironkielisiä sanoja on melko helppo selvittää ihan päättelemällä. Gluteenittomuutta ei tuotteissa välttämättä ole ilmoitettu, mutta sentään vehnäjauhot on yleensä tuoteselosteessa alleviivattu, joten se helpottaa huomattavasti. Tässä muutama karppaajalle oleellinen sana:

veiseliha = nautaa
sealiha = sikaa
valke= proteiini
süsivesikuid = hiilihydraatti
rasvu = rasva
nisujahu = vehnäjauho
tärklis = tärkkelys

DSC_0168-001

Tietenkin juomiakin oli ostettava, mutta tein senkin kohtuullisen karpisti. Lonkerolaatikkoon en aio koskea, mutta kaikki muu on tarkoitus kulautella itse. Viinat maksoivat vitosen / pullo, valkoviinikanisterit kympin. Siiderilaatikosta joutui pulittamaan 20 euroa ja lonkeroista 16,50€. Olutta en edes harkinnut ostavani. Karppaajalle parhaiten sopivien juomien eli viinan sekä valkoviinin kohdalla myös hintaero Suomeen oli kaikkein suurin.

No, tällaista tällä kertaa. Palaan asiaan uusien ruokaohjeiden merkeissä… ehkä piankin.

Syksyinen kaalipata

Syksy ja talvi on (ainakin tässä taloudessa) herkullisten pataruokien aikaa. Pitkään hauduteltavia ruokia on kiva kokkailla puuhellalla, kun samalla saadaan myös keittiöön lämpöä ja sähköäkin säästyy. Tämä on mukavan mausteinen ja edullisista rojuista kasattu pata, eikä tekeminen suurempaa vaivaa vaadi. Jos et ole tottunut suureen mausteiden määrään, suosittelisin jättämään habanerokastikkeen pois.

Yksi ihmettelemistäni asioista ruuanlaitossa on se, miten vähän ihmiset käyttävät etikkaa mausteena. Se sopii pienissä määrissä moniinkin ruokiin – antaa jännästi makua ja hieman happamuutta maistumatta kuitenkaan etikalta.

Valmistusaika: reilu tunti.

40g voita
500g kassleria paloina
1kg kaalia
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
2 tuoretta chiliä
(1-2 tippaa habanerokastiketta)
2dl vettä
3rkl soijakastiketta
3rkl punaviinietikkaa
1tl pippurirouhetta
1tl kurkumaa
2dl tomaattimurskaa
1dl kermaa
3rkl neitsytkookosöljyä

DSC_0182

1. Sulata voi padassa tai teflonkattilassa. Lisää pilkotut lihat, sipulit, chilit sekä mausteet, sekoittele ja ruskista kevyesti.

2. Lisää pieneksi silputtu kaali, sekoittele hyvin ja kaada päälle vesi, tomaattimurska sekä etikka. Pienennä lämpöä niin että keitos juuri ja juuri kiehuu. Peitä kannella ja anna hautua välillä sekoitellen noin 40 minuuttia tai kunnes kaalit ovat kunnolla pehmenneet.

3. Nosta pata pois levyltä. Lisää kerma sekä kookosöljy, sekoita ja anna vielä hautua kannen alla 10 minuuttia.

 

Illallinen 23.4.2013

Tässä onkin mennyt aikaa, etten ole ehtinyt oikein kunnolla paneutua ruuanlaittoon kun on ollut kaikkea muuta remontoinnista lähtien, mutta nyt päätin pyhittää koko illan kokkaamiselle, sillä helppojen karppieväiden järsiminen alkoi jo suoraan sanoen vituttaa.

DSC_0014

Kuvassa on possupihvi intialaisittain haudutettuna, rahkasta väsättyä leiväntapaista sekä all green-salaattia. Maukas illallinen tuli, ja todellakin nälkä katosi naapureita häiritsemään. Varsinkin nuo rahkaleiviskät osoittautuivat erittäin täyttäviksi. 🙂

Intiassa mausteita käytetään runsaasti, ja usein kastikkeet myös suurustetaan enimmäkseen niillä. Intialaisilla on erikoinen tapa käristää jauhemaiset mausteet pannussa ennen muita aineksia, joten päätin seurata esimerkkiä perässä. Tämä ohje ei tietenkään sovi maustekammoisille tai herkkäsuisille.

Valmistusaika: 45 minuuttia
Vaikeusaste: melko helppo

50g voita
2tl kanelia
1tl tulista chilijauhetta
1tl inkivääriä
1tl korianterijauhetta
1tl kurkumaa
600g pala sianlihaa
1 sipuli
2rkl sambal oelekia
100g tomaattipyreetä
1dl vettä

1. Leikkaa liha sopivan kokoisiksi, melko paksuiksi pihveiksi. Silppua sipuli.

2. Kuumenna voi padassa. Kaada sekaan kaikki jauhetut mausteet ja paista sekoitellen pari minuuttia. Laita pihvit pataan, pyörittele mausteliemessä ja paista molemmin puolin muutama minuutti.

3. Lisää kaikki muut ainekset, sekoittele ja laita kansi päälle. Hauduta lihoja pienellä lämmöllä noin 25 minuuttia.

Murea olutporsas

Tämä on äärimmäisen maukas lihapata, jonka ideaan sain alunperin kipinän Irlannissa syödessäni pubissa jotain oluella maustettua lihaa. En tiedä alkuperäistä reseptiä kun en tajunnut kysyä henkilökunnalta, mutta ainakin jotain samaa maussa on… ehkä olut? Karjalat tai lapparit eivät sitten käy, osta tummaa irlantilaista olutta tätä varten. Itse asiassa pääsin maun suhteen aika lähelle Irlannissa syömääni illallista, vaikka luultavasti valmistusmenetelmä ja ainekset olivat ihan erilaiset. Irlantilainen versio ei sisältänyt lainkaan kasviksia ja liha taisi olla nautaa.

Varoituksen sana: tämä on aika tuhti ja suolainen pata, joten sen kyljessä on hyvä tarjota jokin kevyt kasvislisuke. Jos et pidä voimakassuolaisesta ruuasta, voit kompensoida suolaisuutta jättämalla soijakastikkeen pois tai käyttämällä vähäsuolaista voita.

Valmistusaika: yli tunnin
Vaikeusaste: melko helppo
Oma makukokemus: makuelämys, vaikka sanonkin sen ihan itse.

70g voita
0,33l tölkki Irish stoutia (Guinness, Murphy’s tms.)
600g porsaan sisäfileetä
2 sipulia
2 porkkanaa
1 mieto chili
100g tomaattipyreetä
1rkl soijakastiketta
1 kokonainen valkosipuli
1tl mustapippuria
2rkl soijajauhoa
2dl kermaa

Murea olutporsas

1. Kuumenna voi padassa tai teflonkattilassa. Pilko sillä aikaa liha reilun kokoisiin paloihin, viipaloi porkkanat, lohko sipulit ja silppua chili. Halkaise valkosipulinkynnet. Sekoita soijajauho tilkkaan vettä niin, että siitä tulee sakeaa nestettä.

2. Ruskista lihat, chili sekä sipuli kevyesti voissa. Pudota lämpöä ja kaada sekaan olut, tomaattipyree, soijakastike, valkosipuli, porkkanat sekä pippuri. Keitä kokoon noin puoli tuntia ilman kantta. Voit keittää kauemmankin, jos haluat oikein paksun kastikkeen.

3. Vispaa soijajauhon ja veden seos kastikkeen joukkoon, ja hämmentele hetki. Lopuksi kaada sekaan vielä kerma. Nosta pois levyltä ja anna kastikkeen vielä hautua kannen alla vähintään 15 minuuttia ennen tarjoilua.

Ostokset 4.4.2013

Nyt kelpaa taas jonkin aikaa karpata!

Ostokset

Kaupasta eksyi mukaan 2,5kg porsaan sisafileetä paloina, 1,5kg kinkkusuikaleita, 800g a-luokan käristeitä, 500g balkania, 30kpl L-koon kananmunia, 3 pakettia vihreää teetä sekä pullollinen perinteistä kalanmaksaöljyä. Niin, ja yksi chili. 🙂

Älkääkä ymmärtäkö väärin tätä ravintoaineiden kirjoa. Kasviksia kaapissa jo on… tämä oli nimenomaan lihan hankkimiseen tähtäävä keikka.