Päätin nimetä tämän murekkeeksi, kun mielikuvitus ei tällä kertaa enempään venynyt. Tällaiselle viritelmälle on oikeasti hieman hankalaa keksiä raflaavaa nimeä. Tämä on kuitenkin yksinkertainen raikkaan makuinen eväs, joka menee hyvin kylmänä tai lämpimänä alkupalana terriinin tapaan tai lisukkeena pääruuan kanssa. Idea syntyi jälleen ihan tyhjästä, en edes käsitä miten moinen oikein tapahtuu.
Minä tein tämän pinnoitettuun leipävuokaan, mutta kaikesta suunnittelusta huolimatta unohdin voidella sen ensin. Kyllä tuote lopulta irtosi vuuasta kokonaisena, kun olin ensin sahannut reunat veitsellä ja paasannut vuokaa pöytää vasten muutamia kertoja. Suosittelen kuitenkin voitelemaan tai laittamaan pohjalle leivinpaperin.
Valmiin murekkeen kannattaa antaa jäähtyä hieman ennen vuuasta poistamista että se pysyisi paremmin kasassa.
Valmistusaika: 45 minuuttia.
200g raejuustoa
200g kaalia
1 porkkana
1 sipuli
3 kananmunaa
100g turkkilaista jugurttia
1tl psylliumia
1tl pippurisekoitusta
suolaa
1. Tämän helpompaa on enää vaikea keksiä. Raasta kasvikset, sekoita joukkoon kaikki muut ainekset ja anna mössön turvota 10 minuuttia.
2. Paista uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia tai kunnes pinta on sopivasti ruskistunut.
3. Syö.