Ajattelinpa esitellä vielä yhden hieman erilaisen lähestymistavan karppityyliseen pizzanpaistoon. Tämän pizzan pohja ei sisällä pöläystäkään minkäänlaisia jauhoja tai jauheita, vaan se on väsätty pelkistä kasviksista, joiden sidosaineena on kananmunan ja kerman seos.
Tähän voidaan käyttää oikeastaan mitä tahansa juureksia ja kasviksia mitä kaapista sattuu löytymään – kunhan tavara on kiinteää. Ei siis mitään tomaatteja tai sellaista, mikä menee totaalisesti mössöksi blenderissä tai muussa vastaavassa laitteessa. Tämä pohja on hyvä konsti hankkiutua eroon vihanneslaarissa lojuvista jämistä. Minä käytin omaan malliversiooni kaalia, sipulia, porkkanaa ja lanttua.
Minä olen laiskuuttani usein tehnyt myös täytteen pannussa valmiiksi sekoitukseksi tomaattikastikkeineen, sillä jauhelihat on joka tapauksessa paistettava. Heittelen muutkin pizzatäytteet juustoja lukuun ottamatta sekaan, joten valmis täyte on helppo kaataa pohjan päälle ja levitellä sitten tasaisesti reunoja myöten. Voit laittaa tähän pizzaan tietenkin lisätäytteiksi omat suosikkisi, joko sekoittaen lihojen joukkoon tai sitten jälkikäteen pizzan pinnalle. Minä laitoin lihojen lisäksi ananasta, sipulia ja jalopeno-viipaleita. Ohjeen makroravinteet on laskettu tämän mukaisesti.
Oikeastaan näissä kaikissa kokeilemissani karppipizzoissa tuntuu olevan sama ominaisuus: ne kiinteytyvät hitaasti, joten kannattaa aina odottaa tovi uunista ottamisen jälkeen. Seuraavana päivänä lämmitettynä koostumus on yleensä aina parempi kuin tuoreena, mutta maussa ei ole koskaan ollut kummempia eroja eivätkä nämä mene samalla tavalla huonoksi kun vaikkapa pizzeriasta noudetut pizzat. Voit siis hyvin tehdä isommankin satsin kerralla.
Tein tämän pizzan ja salaatin kaveriksi myös jugurttikastikkeen, johon käytin kokeilumielessä telkkarissakin mainostettua juoksevaa Koskenlaskijaa. Tavara oli erittäin venyvää ja siksi vittumaista käsitellä, mutta turkkilaisen jugurtin kanssa se meni mukavasti sekaisin. Lisäsin vielä valkosipulia, chiliä sekä suolaa, ja annoin kastikkeen maustua tovin jääkaapissa. Tästä juustosta ei kaupassa ollut kuin kahta makua, joista valitsin cheddarin. Tavara oli aika miedon makuista mutta hyvää, ja sitä voisi kai käyttää dippinä ihan sellaisenaankin.
Makroravinteet pellillisessä pizzaa sekä energiajakauma:
Hiilihydraatit: 83,1g (10%)
Rasva: 285,9g (71%)
Proteiini: 156,8g (18%)
Ainekset:
Pohja:
oliiviöljyä
600g juureksia tai muita kiinteämaltoisia kasviksia
1 luomukasvisliemikuutio
3 isoa munaa
2dl kermaa
suolaa
Täyte:
oliiviöljyä
400g jauhelihaa
1 sipuli
400g bolognesekastiketta (Dolmio tms)
reilu loraus ketsuppia
mustapippuria
chilijauhetta
suolaa
Pinnalle:
150g emmentalraastetta
basilikaa
oreganoa
Valmistusaika: noin tunti.
1. Silppua ensin kaikki kasvikset pieneksi silpuksi tai raasteeksi, ja paista sitten pannussa oliiviöljyn kera niin, että ne ruskistuvat hyvin. Lisää liemikuutio sekä tarpeen mukaan suolaa. Mitä kauemman paistat, sitä kuivempi pohjasta tulee. Minä käytiin silppuamiseen pientä yleissilppuria, joten jouduin tekemään sillä useamman satsin peräkkäin.
2. Levitä paistettu kasvissilppu uunipellille mahdollisimman tasaiseksi kerrokseksi. Vatkaa munat ja kerma pienessä kulhossa, ja kaada tasaisesti kasvisten sekaan. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 10 minuuttia.
3. Paista lihat pohjan ollessa uunissa. Jos laitat täytteeseen sipulia, pilko se ja laita pannuun ensimmäisenä oliiviöljyn kera. Lisää sitten jauhelihat ja paista, kunnes ne ovat sopivasti ruskistuneet. Lisää lopuksi muut täytteen ainekset ja sekoittele muutama minuutti. Tarkista suola ja mausteet maistamalla.
4. Ota pohja uunista ja nosta lämpö 225 asteeseen. Kaada täyte pizzan päälle ja levittele se tasaisesti reunoja myöten lastalla. Jos haluat lisätä vielä muita täytteitä, tee se tässä vaiheessa. Ripottele pinnalle lopuksi juustoraaste sekä oregano ja basilika, ja paista uunin ylätasolla niin kauan, että juusto on sulanut ja saanut kauniin ruskean värin.