Tag Archive: nokkonen


Nokkoslätyt

Aiempina kesinä olen väsäillyt nokkosista piirakkaa, mutta nyt päätin kokeilla tehdä niistä kokeeksi lättyjä. Näistä tuli melko lailla pinaattilättyjen näköisiä ja makuisia, vaikka olivatkin huomattavasti tummempia Atrian tekeleisiin verrattuna. Nokkosten käsittelystä olen kirjoittanut jo aiemmin piirakkaohjeen yhteydessä. Mainitaan nyt kuitenkin varmuuden vuoksi, että nokkosia kerätessä on syytä käyttää hanskoja ja ne on ryöpättävä ja soseutettava ennen käyttöä.

Nämä on tehty perinteisessä valurautaisessa lettupannussa. Lätyistä tulee kohtuullisen koossapysyviä, mutta paistaminen vaatii hieman tarkkuutta ja seuraavat asiat on otettava huomioon:

  • Sopivasti voita pannuun
  • Tarpeeksi löysä taikina – lusikallinen leviää pyöreäksi pannun koloon itsestään
  • Ei liikaa taikinaa – muuten lätyt jäävät sisältä raa’aksi ja hajoavat käännettäessä
  • Oikea paistoaika – liian nopeasti käännettynä lätty menee rullalle tai hajoaa
  • Sopiva lämpötila – tavallisella sähköhellalla lämpö 4/6
  • Pyöräytys teräslastalla ympäri lätyn reunojen alta ennen kääntämistä

Ohjeen määrät ovat hieman viitteellisiä, joten taikinan oikea koostumus kannattaa testata. Jos se jää jäykäksi, lisää siihen kermaa tai vettä. Minultakin meni ensimmäinen pannullinen lähinnä harjoituksen piikkiin ja lätyt hajalle.

Jos lukijoiden joukossa on yhtäkään Seinäjoella koulunsa käynyttä, hän kyllä tietää että nämäkin lätyt on tarkoitus syödä jauhelihakastikkeen kera. Moni muukin juttu varmasti toimii, ja näiden hullujen helteiden takia en minäkään jaksanut tehdä ateriasta kovin raskasta, joten söin lättyni turkkilaisen jogurtin ja tuoreiden kasvisten kera.

Makroravinteet koko satsissa sekä energiajakauma:

Hiilihydraatit: 11g (3%)
Rasva: 144g (86%)
Proteiini: 30g (8%)
Kuitu: 12g (3%)

Ainekset:

150g nokkossosetta
2 munaa
2dl kuohukermaa
1dl kookosjauhoja
2tl psylliumia
yrttisuolaa
valkopippuria
voita paistamiseen

Valmistusaika: noin puoli tuntia, poislukien nokkosten kerääminen ja käsittely.

DSC_0079

DSC_0081

1. Taikinan teko on yksinkertaisen helppoa: sekoita ainekset kulhoon ja anna turvota hetki. Lisää kermaa tai vettä, mikäli siitä tulee liian paksua. Tarkista maku ennen paistamisen aloittamista ja lisää mausteita jos tuntuu että on tarpeen.

2. Kuumenna lettupannu ja lisää nokare voita jokaiseen koloon. Laita koloihin noin ruokalusikallinen taikinaa ja anna sen levitä pyöreäksi. Paista noin pari minuuttia ja käännä teräslastalla pyöräyttäen ensin lätyn reunojen alta. Paista vielä noin minuutti, ja nostele valmiit lätyt lautaselle. Jatka, kunnes taikina loppuu.

Kasvispakoda

Tällä itämaisella kasvisherkulla on monta nimeä, mutta Nepalissa sitä kutsuttiin useimmiten pakodaksi tai pakaundaksi. Kyseessä on raastetuista kasviksista tehty friteerattu nugetti, joka on yleensä melko vahvasti maustettu itämaiseen tyyliin. Näitä tarjottiin usein jonkin ruskean dipin kera jonka sisältöä en tiedä, mutta nyt myöhemmin kotona tuli testattua, että myös jugurtti- tai kermaviilipohjainen kastike sopii hyvin.

Perinteinen pakoda sisältää aika reilusti perunaa ja nugetit uitetaan jossain jauholiemessä ennen friteerausta, mutta minä jätin tietenkin perunan pois hyödyntäen sillä hetkellä kaapissa olevia juureksia, ja jauhon tuntua lisäsin perunakuidun avulla. Näihin voi luultavasti käyttää ihan mitä hyvänsä tuoreita juureksia. Maustamisenkin jätän jokaisen omaksi murheeksi, sillä minä käytin näihin Nepalista ostettua maustesekoitusta, jonka tarkkaa sisältöä en tiedä. Ohjelankana voisi pitää sitä, että näiden kuuluu olla voimakkaasti maustettuja ja jonkin verran tulisia.

Minä friteerasin pakodani rasvakeittimessä, mutta homma onnistuu toki tavallisessa kattilassakin. Ei ole myöskään kiellettyä paistaa näitä pannulla voissa tai laittaa vaikka uuniin – tosin en tiedä millaisiksi tuolloin tulevat.

Friteeraukseen tarkoitettuja öljyjä myydään hyvin varustetuissa marketeissa parin litran muovipöntöissä. Paistoöljyn voi laskea suodattimen tai tiheän siivilän läpi takaisin pulloon sitten kun se on jäähtynyt.

Makrojen laskeminen näille oli hankalaa, joten vedin hatusta 70 grammaa öljyä, joka jäisi friteerauksen jälkeen nugetteihin. Saattaa olla yläkanttiinkin… mutta kukapa tuota tietäisi varmasti? Näitä kertyi tällä ohjeella suurin piirtein uunipellillinen.

Makroravinteet koko satsissa:

Hiilihydraatit: 39,2g
Rasva: 90,3g
Proteiini: 35,6g

Ainekset:

300g kyssäkaalia
1 iso porkkana
1 iso sipuli
1dl perunakuitua
100g survottua nokkosta tai pinaattia
kourallinen juustoraastetta
2tl psylliumia
3tl itämaisia mausteita tai maustesekoituksia
2tl kurkumaa
1tl tulista chilijauhetta
suolaa
1 kananmuna
vettä

Valmistusaika: noin 45 minuuttia.

DSC_0003

1. Raasta kaikki kasvikset kulhoon karkeaksi raasteeksi. Sekoita joukkoon muutkin ainekset ja vaivaa tasaiseksi mössöksi. Lisää vettä niin, että taikinasta tulee sopivan kosteaa ja helposti muotoiltavaa.

2. Pyörittele taikinasta kutakuinkin pyöreitä nugetteja leivinpaperin päällä. Hapsottavat raasteenpätkät kuuluvat asiaan eikä niistä ole haittaa.

3. Kuumenna öljy 160 asteeseen ja upota nugetit öljyyn. Anna paistua, kunnes pinta on sopivasti ruskistunut, noin 5 minuuttia tai vähän kauemman. Voit nostella nugetit ensin paperin päälle mikäli haluat vähentää paistoöljyn määrää niissä, mutta ei ole välttämätöntä. Jos teet nämä kattilassa, käytä reikäkauhaa nugettien nostelemiseen. Tarjoile tuoreeltaan.

Nokkos-fetapiirakka

Nokkosta on käytetty lehtivihanneksena jo vuodesta kivi ja nakki, kunnes myöhemmin pinaatti korvasi sen. Päätin testata, miten tämä pihapiirien jokakesäinen kiusa soveltuu hyötykäyttöön piirakan täytteen ainesosana… ja se sopi niin hyvin, että jatkossa on odotettavissa muitakin kokeiluja.

Nokkosen väitetään myös olevan moninkertaisesti ravinteikkaampi pinaattiin verrattuna, ja onhan tämä oma piha lähempänä kuin lähin kauppa, josta pinaattia voisi ostaa. Ennen käyttöä nokkoset olisi kuitenkin syytä ryöpätä – jo pelkästään siitäkin syystä, että tuoreiden nokkosten syöminen voi osoittautua aika tuskalliseksi puuhaksi.

Nokkosten ryöppääminen

Nokkosia neuvotaan keräämään nuorina (korkeintaan 25cm korkeina), eikä mistään paskahuussin takaa tai maantien vierestä. Kerääminen tapahtuu tietenkin hanskat kädessä, ja tämän jälkeen niitä keitetään muutama minuutti kiehuvassa vedessä.

Mikäli nokkosten joukossa piileviä salamatkustajia ei halua syödä tai pieni poroteiinilisä ei ole tervetullutta, voi niitä liottaa tovin suolatussa vedessä ennen ryöppäystä. Yksi keitetty hämähäkki tämän ensimmäisen satsin joukosta löytyi jälkitarkastuksessa, ja pienempiä ötököitä ei ehkä edes huomattu. En kuitenkaan antanut asian häiritä.

Minä keitin 3 kattilallista nokkosia, valutin koko satsin ja survoin ne soseeksi sauvasekoittimella. Sain aikaiseksi 4 noin 200g annospussillista, jotka laitoin pakastimeen. Tätä piirakkaa varten nappasin sieltä yhden.

DSC_0090

Pohjan ohje on sama kuin aiemmin julkaisemassani kinkkupiirakassa. Taikinasta tulee kiinteää ja se on helppo levittää vuokaan lusikalla, käsiä sotkematta.

Makroravinteet koko piirakassa:

Hiilihydraatit: 38,6g
Rasva: 273,4g
Proteiini: 108,8g

Ainekset:

Pohja:

30g voita
50g juustoraastetta
1dl mantelijauhoja
1dl pofiberia (perunakuitu)
1tl ksantaania tai psylliumia
1tl leivinjauhetta
1 kananmuna
suolaa
1dl kermaa

Täyte:

200g nokkossosetta
200g kukkakaalia
200g maustamatonta tuorejuustoa
1 kananmuna
1dl kermaa
valkopippuria
suolaa
200g fetajuustoa

Valmistusaika: noin tunti.

DSC_0111

1. Lämmitä voi pehmeäksi mikrossa, ja lisää samaan kulhoon kaikki muut pohjan ainekset. Sekoita hyvin, ja anna taikinan kiinteytyä noin 15 minuuttia.

2. Sekoita odotellessasi täyte toisessa kulhossa. Raasta kukkakaali, ja lisää joukkoon kaikki täyteainekset fetaa lukuun ottamatta. Sekoita tasaiseksi massaksi.

3. Voitele normikokoinen piirakkavuoka, ja kaada taikinaseos siihen. Levitä tasaiseksi kerrokseksi vuuan pohjille sekä reunoille. Kaada täyteseos päälle, levittele lusikalla tasaiseksi ja ripottele lopuksi murustettu feta piirakan pinnalle. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä tovi ennen tarjoilua, jotta piirakka ehtii kiinteytyä.