Tag Archive: kukkakaali


Nokkos-fetapiirakka

Nokkosta on käytetty lehtivihanneksena jo vuodesta kivi ja nakki, kunnes myöhemmin pinaatti korvasi sen. Päätin testata, miten tämä pihapiirien jokakesäinen kiusa soveltuu hyötykäyttöön piirakan täytteen ainesosana… ja se sopi niin hyvin, että jatkossa on odotettavissa muitakin kokeiluja.

Nokkosen väitetään myös olevan moninkertaisesti ravinteikkaampi pinaattiin verrattuna, ja onhan tämä oma piha lähempänä kuin lähin kauppa, josta pinaattia voisi ostaa. Ennen käyttöä nokkoset olisi kuitenkin syytä ryöpätä – jo pelkästään siitäkin syystä, että tuoreiden nokkosten syöminen voi osoittautua aika tuskalliseksi puuhaksi.

Nokkosten ryöppääminen

Nokkosia neuvotaan keräämään nuorina (korkeintaan 25cm korkeina), eikä mistään paskahuussin takaa tai maantien vierestä. Kerääminen tapahtuu tietenkin hanskat kädessä, ja tämän jälkeen niitä keitetään muutama minuutti kiehuvassa vedessä.

Mikäli nokkosten joukossa piileviä salamatkustajia ei halua syödä tai pieni poroteiinilisä ei ole tervetullutta, voi niitä liottaa tovin suolatussa vedessä ennen ryöppäystä. Yksi keitetty hämähäkki tämän ensimmäisen satsin joukosta löytyi jälkitarkastuksessa, ja pienempiä ötököitä ei ehkä edes huomattu. En kuitenkaan antanut asian häiritä.

Minä keitin 3 kattilallista nokkosia, valutin koko satsin ja survoin ne soseeksi sauvasekoittimella. Sain aikaiseksi 4 noin 200g annospussillista, jotka laitoin pakastimeen. Tätä piirakkaa varten nappasin sieltä yhden.

DSC_0090

Pohjan ohje on sama kuin aiemmin julkaisemassani kinkkupiirakassa. Taikinasta tulee kiinteää ja se on helppo levittää vuokaan lusikalla, käsiä sotkematta.

Makroravinteet koko piirakassa:

Hiilihydraatit: 38,6g
Rasva: 273,4g
Proteiini: 108,8g

Ainekset:

Pohja:

30g voita
50g juustoraastetta
1dl mantelijauhoja
1dl pofiberia (perunakuitu)
1tl ksantaania tai psylliumia
1tl leivinjauhetta
1 kananmuna
suolaa
1dl kermaa

Täyte:

200g nokkossosetta
200g kukkakaalia
200g maustamatonta tuorejuustoa
1 kananmuna
1dl kermaa
valkopippuria
suolaa
200g fetajuustoa

Valmistusaika: noin tunti.

DSC_0111

1. Lämmitä voi pehmeäksi mikrossa, ja lisää samaan kulhoon kaikki muut pohjan ainekset. Sekoita hyvin, ja anna taikinan kiinteytyä noin 15 minuuttia.

2. Sekoita odotellessasi täyte toisessa kulhossa. Raasta kukkakaali, ja lisää joukkoon kaikki täyteainekset fetaa lukuun ottamatta. Sekoita tasaiseksi massaksi.

3. Voitele normikokoinen piirakkavuoka, ja kaada taikinaseos siihen. Levitä tasaiseksi kerrokseksi vuuan pohjille sekä reunoille. Kaada täyteseos päälle, levittele lusikalla tasaiseksi ja ripottele lopuksi murustettu feta piirakan pinnalle. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä tovi ennen tarjoilua, jotta piirakka ehtii kiinteytyä.

Ajattelin julkaista vielä yhden rieskaohjeen sen kunniaksi, että olen ottanut nämä taas ruokavaliooni niiden oltua melko pitkään poissa kuvioista, ehkä ylensöin itseni pois näiden parista aikoinaan? Nyt kuitenkin maistuu taas. Olen myös kehittänyt ohjetta huomattavasti yksinkertaisemmaksi ja ilman hernerouheita ja muita pitkään pehmitettäviä aineksia myös valmistuaika on huomattavasti lyhyempi.

Tämä on siis leivän tapainen viritelmä, joka valmistetaan uunissa pellille levitettynä. Tätä ohjetta voi käyttää myös pizza- tai piirakkapohjana, ja jäähdyttyään sen voi kääriä jopa rullalle. Ohjeessa käytettyjä raasteita voi vaihdella sen mukaan, mitä kaapista sattuu löytymään ja millaiset makumieltymykset kokki sattuu omaamaan.

Tuotos on kohtalaisen hyvin koossapysyvää ja mainio eväs vaikkapa töihin. Parhaimmillaan lämpimänä ja vähintään itsensä paksuisen voiviipaleen kera. Jos kaapista löytyy jotain lihasoosia tai vastaavaa eikä ole muuta tarjolla, pala tätä lautaselle ja kauhallinen soosia päälle ja lämmin ateria on valmis.

Valmistusaika: noin 40 minuuttia.

200g tuorejuustoa
100g kukkakaalia
3 kananmunaa
2 porkkanaa
1 sipuli
1dl perunakuitua
1dl mantelijauhoa
2dl kermaa
1tl psylliumia
suolaa
valkopippuria

DSC_0134

1. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Raasta kukkakaali, porkkanat sekä sipuli sopivan kokoiseen kulhoon. Riko sekaan kananmunat ja kaavi päälle tuorejuusto. Keitoksen saa helposti sekaisin tavallisella lusikalla.

2. Lisää mukaan kaikki jauhoainekset ja kermat päälle. Mausta ja sekoita hyvin. Tässä kohtaa tämän ohjeen erinomaisuus tulee esille: ei tarvitse odottaa tuntia, 10 minuuttia riittää hyvin.

3. Kaada seos uunipellille, levitä lusikalla tasaiseksi reunoja myöten ja paista uunissa noin 20 minuuttia, tai kunnes paistoksen pinta on kauniin kullanruskea. Anna hieman jäähtyä ennen leikkaamista.

 

Kurpitsamuusi

Tässä on jälleen yksi kokeilu, joka osoittaa hokkaido-kurpitsan erinomaisuuden karppiruokien raaka-aineena. Siitä syntyy oikein hyvä muusi yhdessä kukkakaalin kanssa – tosin toimii varmasti yksinäänkin. Minulla vain sattui olemaan puolikas kukkakaali pyörimässä nurkissa ja ajattelin että se olisi syytä käyttää pois…

Valmistusaika:  45 minuuttia.

kokonainen hokkaido-kurpitsaa
500g kukkakaalia
50g voita
1dl kermaa
suolaa

DSC_0108

1. Kuori ja pilko kurpitsa kuutioiksi kattilaan. Paloittele kukkakaali sekaan, lisää vettä niin että kasvikset peittyvät ja keitä pehmeiksi. Minä haudutin ne pehmeiksi leivinuunissa – homma on aika hidasta mutta ekologista kylläkin.

2. Kaada kaikki vesi pois, leikkaa sekaan viipale voita ja survo. Lisää kerma sekä suola ja vatkaa kuohkeaksi sähkövatkaimella.

 

Intialainen pizza

Tässä on aivan uusi lähestymistapa pizzan valmistukseen. Tomaattikastikkeet ja taikinapohjat on heivattu mäkeen, eikä päälle laiteta perinteisiä täytteitä juustoraasteen ja oreganon kera. Tässä pizzassa pohja tehdään etupäässä kasviksista ja päälle tulee intialaisittain maustettu jauhelihakastike. Nyt on aivan pakko kehuskella omia tekeleitä, mutta tästä tuli yksinkertaisesti niin hyvää että tätä on pakko väsätä tulevaisuudessakin. Käytetyt aineksetkin ovat kaikki suhteellisen edullisia ja tuotos on varsin täyttävää.

Tällä ohjeella saa aikaan täyden pellillisen suurin piirtein pannupizzan vahvuisena. Yllättävän hyvin tämä myös pysyi koossa, kun antoi sen hetken oleentua huoneenlämmössä uunista ottamisen jälkeen.

Valmistusaika: noin 45 minuuttia.

Pohja:

500g kukkakaalia
2 porkkanaa
1 iso sipuli
100g juustoraastetta
3 kananmunaa
1dl perunakuitua (pofiber)
1dl kermaa
suolaa
valkopippuria

Kastike:

400g jauhelihaa
2rkl neitsytkookosöljyä
100g ananasmurskaa
2rkl auringonkukansiemeniä
1 vihreä chili
1rkl perunakuitua
1dl kermaa
1tl juustokuminaa
1tl currya
1tl mustapippuria
1/2tl chilijauhetta
suolaa

100g juustoraastetta kuorrutukseen

DSC_0103-001

DSC_0107-001

1. Lämmitä uuni 220 asteeseen. Raasta kaikki kasvikset kulhoon, kaada sekaan juustoraaste ja riko kananmunat. Lisää kerma, perunakuitu sekä mausteet. Sekoittele tasaiseksi ja levitä uunipellille. Koko homma sujuu hyvin lusikalla, joten käsiään tähän ei tarvitse sotkea.

2. Laita pelti uuniin ja paista niin kauan, että pinnasta tulee kauniin ruskea, noin 20 minuuttia. Tee sillä aikaa kastike.

3. Sulata kookosöljy pannussa ja lisää jauheliha. Silppua sekaan chili ja lisää ananasmurska, mausteet, perunakuitu sekä kerma. Hämmentele muutamia minuutteja niin, että kastike sakenee. Nosta pois levyltä.

4. Ota pohja uunista ja levitä kastike tasaisesti sen päälle. Sirottele päälle juustoraastetta, ja paista uunissa vielä noin 10 minuuttia.

Broileririsotto

Älkää hämmentykö nimestä, sillä tämä risotto ei sisällä jyvääkään riisiä. Riisin tilalla on käytetty raastettua kukkakaalia, mikä sopii risottoon paremmin kuin hyvin. Tämä on myös erittäin helppo ja nopea ruoka tilanteisiin, jolloin ruuanlaittoon on vain vähän aikaa.

Valmistusaika: noin 25 minuuttia.

0,5dl oliiviöljyä
0,5dl soijakastiketta
1 iso sipuli
1 paprika
4 valkosipulin kynttä
1 punainen chili
300g broilerin fileesuikaleita
800g kuukkakaalia
1dl kermaa
pippuria myllystä

DSC_0023

1. Raasta kukkakaali raastinraudalla, pilko sipuli ja paprika ja silppua valkosipuli sekä chili.

2. Kuumenna öljy kannellisessa padassa. Lisää sipuli, valkosipuli, chili, paprika sekä soijakastike. Kuullota hetki, ja lisää sitten myös fileesuikaleet. Paista muutama minuutti.

3. Kaada sekaan kukkakaaliraaste ja paista vielä muutama minuutti hyvin sekoitellen. Sammuta levy, lisää kerma ja laita kansi päälle. Anna risoton hautua kannen alla hämmennellen välillä noin 10 minuuttia, tai kunnes kukkakaali on juuri sopivan pehmeää. Mausta pippurilla ja tarvittaessa suolalla.

 

Täyteläinen sosekeitto

Sosekeitot ovat sopivia kevyeen syömiseen, esimerkiksi illalla jos ennen nukkumaanmenoa sattuu iskemään nälkä. Soveltuu myös hyvin alkuruuaksi vaikkapa juhlapäivällisille.

Tämä on hyvä perusohje jonka pohjalta voi tehdä muunnelmia erilaisilla kasviksilla oman makunsa tai jääkaapin sisällön mukaan. Näillä määrillä ja aineksilla keitosta tuli ihanan täyteläistä, sopivan paksua sekä jännän keltaista. Keitto syntyy myös melko pienellä vaivalla, varsinkin jos omistaa sauvasekoittimen.

Valmistusaika: noin tunti.

500g lanttua
500g kukkakaalia
1 porkkana
1 sipuli
40g voita
100g koskenlaskijaa (musta)
2dl kermaa
suolaa
valkopippuria

DSC_0173

1. Pilko kasvikset ja keitä pehmeiksi pienessä määrässä vettä. Kaada lävikköön ja valuta ylimääräinen vesi pois. Kasvikset takaisin kattilaan.

2. Lisää kattilaan voi, kerma sekä koskenlaskija ja soseuta tasaiseksi. Mausta ja tarkista maku. Tarjoile heti.

Illallinen 6.8.2013

On hauskaa kasata lautaselle illallista, kun jääkaappi on täynnä vaihtoehtoja. Tämäniltaisella setillä nälkä katosi nopeasti.

DSC_0060

Lautasella komeilee rostbratwustia, kukkakaali-lanttumuusia, herneitä, talon salaattia (väsätty aineksista mitä kaapista sattui tekohetkellä löytymään), omatekoista grillisalaattia, omatekoisia maustekurkkuja sekä omatekoista paholaisenhilloa. Linkkien takana ohjeet näihin virityksiin.

Vaihteeksi päätin väsätä jotain yksinkertaista ihan pelkistä perusraaka-aineista, ja lopputulos olikin varsin maukas perinteisen oloinen laatikkoruoka. Tässä ei ole kikkailtu mausteilla eikä hankalasti hankittavilla aineksilla, ja karpimpaa ruokaa on vaikea kuvitella. Tämä ohje on keskikokoista uunivuokaa käyttäen ajateltu, mutta samalla vaivalla syntyy myös isompikin satsi, jos omistaa suuremman astian. Raastettuna kukkakaali menee kuitenkin yllättävän pieneen tilaan.

Valmistusaika: 45 minuuttia

600g kukkakaalia
2 sipulia
400g jauhelihaa
2,5dl kermaa
2 kananmunaa
100g juustoraastetta
reilu viipale voita
suolaa
pippurisekoitusta

DSC_0023

1. Raasta kukkakaali sekä sipuli karkeaksi raasteeksi. Paista jauhelihat pannussa reilun voiviipaleen kera. Mausta suolalla ja pippurisekoituksella. Levittele lihat uunivuuan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.

2. Lisää voita pannulle ja paista myös raastettuja kasviksia noin 5 minuutin ajan tai niin kauan, että ne hieman ruskistuvat. Lisää suolaa sekä pippurisekoitusta. Kaada pannun sisältö vuokaan lihojen päälle ja levittele tasaiseksi.

3. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Riko munat pieneen kulhoon, kaada sekaan kerma ja vispaa tasaiseksi. Kaada seos vuokaan ja ripottele juustoraaste päälle. Paista uunin keskitasolla noin 25 minuuttia tai kunnes pinta on sopivasti ruskistunut.

Tämä ei jää viimeiseksi kerraksi, kun teen kukkakaalista jotain tällaista. Nimesin ruokalajin couscousiksi, koska se hieman muistuttaa sitä, ja muutenkin makumaailma sopii hyvin pohjois-afrikkalaiseen tyyliin. Tämä olisi luultavasti loistava lisäke haudutetttujen lammasruokien kanssa, mutta sopii varmasti moneen muuhunkin tarkoitukseen. Minä söin tätä pitkän perjantain lounaalla Jeesus-sedän muistoksi pähkinä-kasvispihvien ja yrtti-juustotzatzikin kanssa.

Valmistusaika: noin 20 minuuttia
Vaikeusaste: melko helppo
Oma makukokemus: tämä on ehkä paras koskaan kehittelemäni kasvislisäke.

1kg kukkakaalia
100g voita
5 aurinkokuivattua tomaattia
2tl sambal oelekia (tai jotain vastaavaa chilisosetta tai -tahnaa)

DSC_0051

1. Raasta kukkakaali karkeaksi rouheeksi. Käytä vain kukinnot tähän ja säästä varsiosat muuhun käyttöön. Silppua aurinkokuivatut tomaatit pieniksi paloiksi.

2. Kuumenna voi suurella pannulla tai teflonkattilassa, ja lisää kukkakaalirouhe. Sekoittele hyvin, että voi imeytyy tasaisesti. Lisää sambal oelek ja silputut tomaatit ja paista kunnolla rapeaksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa merisuolaa tai chiliä.

3. Pyydä jotakuta perheenjäsentä imuroimaan kukkakaalinmurut keittiön lattialta.