Tag Archive: känni


Tavoite lähenee

Minä olen viettänyt perinteistä työn juhlaa (eli Vappua) työtä tekemällä. Kotona on riittänyt tekemistä maalaamisesta ja tapetoinnista muovimaton repimiseen ja lattian tasoittamiseen. Pihalla odottaa lapio pystyssä, että tarttuisin vielä siihenkin päivän aikana. Ulkona on hieno ilma, joten miksei?

Uudet housut

Viime viikolla kävin Seinäjoen Pika-Pesussa sovittamassa 50-koon työhousuja, sillä viiskakkoset alkavat jo Lue loppuun

Mainokset

Känni & ketoosi

Lupasin viime postauksessani perehtyä ryyppäämisen saloihin keetosidieetillä. Nyt yhden viikonlopun mittainen empiirinen tutkimus on tehty, ja tuloksena voin esittää jokusen väitteen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että jokainen elimistö reagoisi viinaan samalla tavalla, joten jokainen siis kokeilee ryyppäämistä omalla vastuullaan.

Seuraavat kolme väitettä kuulee usein puhuttaessa ketoosista ja alkoholista.

  • ”Ryyppääminen ketoosissa aiheuttaa hengenvaarallisen ketoasidoosiksi kutsutun tilan.”
  • ”Ketoosissa parista kaljasta tulee räkäkänniin.”
  • ”Ketoosidieetillä krapulat ovat normaalia huomattavasti pahempia.” Lue loppuun