Tag Archive: juustokakku


Snickers-juustokakku

Tämä kakku on suunniteltu ja toteutettu yhteistyönä tuon kauniimman puoliskon kanssa synttärijuhlien kahvittelua varten. Tarkoitus oli saada aikaan autenttinen vaikutelma Snickers-patukasta, ja tämän kakun kohdalla se toteutui hyvin. Lopputulosta olisi voinut vielä terästää jollain kinuskin kaltaisella viritelmällä, mutta emme viitsineet, sillä riittävän hyvää se oli jo näinkin.

Juustokakku on ylipäätään sieltä helpoimmasta päästä kakkuja toteuttaa karpisti, kun varsinaisia taikinoita ei tarvitse veivata ja makeuttamisen tarvekin on jokaisen oma asia. Minä laitoin aika kitsaasti syklamaattipohjaista nestemäistä makeutusainetta suklaakerrokseen ja pohjaan en laittanut mitään. Suklaana käytin Lidlin 81% tummaa suklaata.

Pohjaratkaisu oli simppeli – jo aiemmissakin kokeiluissa hyväksi havaittu rouhepohja, jonka kiinteyttämiseen käytin ainoastaan voita. Mantelirouheen ja suolapähkinöiden kombinaatio antoi mukavan snickersmäisen fiiliksen syöjille. Pähkinäpussin jämät ripottelin kakun pinnalle.

Makrolaskelmassa ei ole huomioitu makeutusainetta, sillä itse käyttämäni litku on kutakuinkin kaloritonta.

Makroravinteet koko kakussa sekä energiajakauma:

Hiilihydraatit: 102g (7%)
Rasva: 567g (81%)
Proteiini: 138g (9%)
Kuitu: 59g (2%)

Ainekset:

Pohja:

200g mantelirouhetta
200g suolapähkinöitä
80g voita

Suklaakerros:

400g maustamatonta tuorejuustoa
100g prosenttisuklaata
4dl kuohukermaa
4 liivatelehteä
nestemäistä makeutusainetta

Valmistusaika: noin puoli tuntia, hyytymisaika jääkaapissa yön yli.

20160619_123227

1. Sulata voi mikrossa, ja kaada sekaan mantelirouhe sekä rouhitut suolapähkinät (jätä kourallinen suolapähkinöitä koristeluun). Sekoita. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

2. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi (irrota pohja, laita paperi päälle ja niittaa vuoka kiinni, leikkele ylimääräiset pois saksilla), ja lapioi rouheet siihen. Tasoita tasaiseksi lusikalla.

3. Lusikoi tuorejuustot kulhoon ja kaada päälle mikrossa sulatettu suklaa. Sekoita. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita juustosuklaan sekaan. Makeuta ja testaa maku.

4. Kuumenna liotetut liivatteet kattilassa pienen vesitilkan kera, ja vatkaa ne suklaamössön sekaan. Kaada seos vuokaan rouheiden päälle ja levittele tasaiseksi. Ripottele pinnalle vielä kourallinen karkeasti murskattuja suolapähkinöitä. Peitä vuoka kelmulla ja laita jääkaappiin hyytymään yöksi.

5. Viillä kakun reunat auki ennen kylkiosan irrottamista, ja aseta kakku tarjoilualustalle. Done.

Mansikkarahkakakku

Tämä on hieman juustokakun tyyppinen viritelmä, jonka pyöräytettyäni sain jälleen todistettua itselleni sekä muille, että kyllä se vaan karpistikin onnistuu. Tekele on konkreettinen todiste siitä, ettei karppaajan tarvitse luopua herkuttelusta tai leipomisesta ellei itse niin halua. Monilla makeanhimo katoaa tai ainakin vähenee ruokavalion myötä, mutta kyllä herkkujakin joskus pitää saada!

Kakusta tuli erittäin onnistunut, vaikkei tällä kokemuksella uskoisi. Pohja oli syöntihetkellä mehukas mutta kiinteä ja täyte kuohkeaa mutta silti hyvin koossa pysyvää. Kakku ei ole älyttömän makea, joten tarvittaessa voit käyttää enemmänkin makutusaineita. Minä lisäsin täytteeseen hieman nestemäistä syklamaattia, koska muuten se olisi ollut aika hapanta. Hiilariton.fi myy kaikkea aiheeseen liittyvää, mm. tuota Joosepin kaloritonta vaahterasiirappia – joka muuten maistuu ihan aidolta hiilareiden puutteesta huolimatta.

Paistaessani pohjaa uunissa se turposi yllättäen jalkapallon kokoiseksi, mutta otettuani sen huoneenlämpöön tilanne normalisoitui hetkessä ja pinnasta tuli ihan tasainen. En ole mikään leipuri, joten en osaa selittää ilmiötä. Ehkä joku muu osaa?

Valmistusaika: aamulla aloitettu on illalla syötävissä (and vice versa).

Pohja:

4 munaa
100g karppisokeria
2dl mantelijauhoja
1dl perunakuitua (pofiber)
200g voita
2tl ksantaania
1tl leivinjauhetta
0,5dl kaloritonta vaahterasiirappia

Täyte:

300g kokonaisia mansikoita
200g kermarahkaa
2dl kermaa
5 liivatelehteä
(makeutusainetta)

DSC_0050

1. Vaahdota munat ja karppisokeri kulhossa. Sulata voi mikrossa ja jätä jäähtymään hetkeksi. Lämmitä uuni 200 asteeseen.

2. Sekoita munavaahdon joukkoon kuivat ainekset sekä vaahterasiirappi. Kaada jäähtynyt voi mukaan viimeiseksi sähkövatkaimen edelleen pyöriessä. Kaada lopuksi taikina irtophjavuokaan ja paista uunissa noin 20 minuuttia.

3. Kaada mansikat tyhjään kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella. Kaada sekaan kermarahka ja vatkaa tasaiseksi. Laita jääkaappiin odottamaan.

4. Ota pohja uunista kun se on paistunut ja jätä huoneenlämpöön jäähtymään. Hetken kuluttua voit siirtää sen jääkaappiin nopeuttaaksesi jäähtymistä.

5. Liota liivatelehdet tilkassa kuumaa vettä. Vaahdota kerma ja sekoita se mansikka-rahkaseoksen joukkoon. Valuta lionneet liivatteet sekaan vatkaten samalla.

6. Kaada täyte jäähtyneen kakkupohjan päälle ja laita jääkaappiin jäähtymään vähintään 6 tunniksi tai yön yli. Leikkaa reuna irti terävällä veitsellä ennen sen irrottamista vuuan pohjasta.