Tämä hillo tuli ideoitua juustopöydän herkkujen kylkiäiseksi. Aroniat ovat yleensä ilmaisia, sillä monen pihan reunoilla puskia kasvaa, ja useimmat pitävät aroniaa vain koristekasvina tai näköesteenä. Minulla oli vielä iso pussillinen pakkasessa odottamassa jotain viritystä, johon ne käyttäisin.
Jos aronioita ei ole saatavilla, voi tähän käyttää jotain muitakin marjoja, mutta kannattaa ehkä ensin vähän selvittää keittoaikoja. Aronia pehmenee melko nopeasti, joten siksi ne on tässä ohjeessa lisätty reilusti sipuleita ja rypäleitä myöhemmin. Marjojen ei ole tarkoitus muuttua soseeksi.
Makuun tuli hieman säpinää chilin ja kanelin yhdistelmällä, ja ripautin joukkoon vielä vähän valkopippuriakin. Lorautin sokerien lisäksi sekaan Cologrania, jolloin hiilarimääräkin pysyi kurissa. Kovin makeaa tästä ei tullut, mutta toisaalta ei ollut tarkoituskaan.
Lasipurkkien keittämiset ja muut vastaavat tympeät toimenpiteet olen korvannut varsin yksinkertaisella keinolla: purkkeihin kaadetaan atamonia, päälle kuumaa vettä, sitten kansi kiinni ja reipas ravistelu ja purkin tyhjennys. Sitten kuumat soseet sekaan suoraan hellalta ja kannet kiinni. Purkki on tiivis, kun kansi napsahtaa jäähtymisen aikana lommolle.
Makrot tästä ohjeesta puuttuvat, sillä en löytänyt aronioille speksejä mistään. Hiilaripitoisuus on varmasti enemmän kuin resepteissäni keskimäärin, mutta toisaalta tämähän on tarkoitettu vain lisukkeeksi juustojen oheen. Tätä kannattaa kokeilla myös vaikkapa paistetun kanan kanssa tai pihvin päällä.
Ainekset:
500g aronioita tuoreena tai pakkasesta
2 sipulia
100g viinirypäleitä
0,5dl punaviinietikkaa
3rkl kookossokeria
makeutusainetta tarpeen mukaan tai enemmän kookossokeria
valkopippuria
chilijauhetta
kanelia
5 liivatelehteä
2tl atamonia
Valmistusaika: reilu puoli tuntia + hyytyminen jääkaapissa yön yli.
1. Silppua sipulit ja pilko viinirypäleet pieniksi paloiksi, ja laita kattilaan hellalle pienen vesitilkan kera. Levyn kuumentuessa laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen ja puhdista lasipurkit atamonilla. Anna rojujen kattilassa kiehua hiljalleen noin vartti.
2. Kaada aroniat kokonaisina sekaan, ja lisää perään etikka, sokeri, makeutusaine sekä mausteet. Anna hautua hiljakseen noin 10 minuuttia, tai kunnes marjat ovat sopivasti pehmenneet.
3. Pudottele liotetut liivatteet sekaan yksitellen sekoittaen huolellisesti. Testaa maku ja lisää tarvittaessa mausteita tai makeutusta. Kaada lopuksi sekaan pari teelusikallista atamonia.
4. Kauho valmis hillo purkkeihin heti, ja sulje kannet. Purkkien jäähdyttyä riittävästi voit siirtää ne jääkaappiin yöksi. Hillo on käyttökelpoista heti seuraavana päivänä, ja jääkaapissa se säilyy hyvänä oman kokemukseni perusteella viikkokausia.