Tag Archive: foorumi


Karppauksen vaarallisuus

Mieliala: kylläinen
Taustamusiikki: lumiaurojen möyrintä ulkona

Tämän päivän lumimyräkkä oli pahin niiden kolmen talven aikana, jolloin olen asunut omakotitalossa ja ollut itse vastuussa lumitöiden tekemisestä. Pakulla en uskaltanut ajaa edes pihaan töistä päästyäni, vaan jouduin jättämään sen tielle ja ryhtyä kolaamaan pihaa auki polveen asti ulottuvasta lumikerroksesta. Vituttaako? Ei ollenkaan. Aikaa kului, sain aimo annoksen raitista ilmaa ja kaloreitakin paloi. Oikeastaan oli hieman huvittavaa, kun naapuri oli ryhtymässä samaan hommaan. Minä sanoin, että vähempikin lumentulo olisi piisannut. Naapuri totesi ettei olisi tarvinnut sataa ollenkaan, ja hyppäsi traktorin rattiin. Minä jatkoin kolaamista. Lue loppuun

Treenien jälkeen

Mieliala: virkeä, melkein energinen
Taustamusiikki: Younger Brother – A Flock of Bleeps

Toteutin uhkaukseni eilen ja osallistuin sählyn peluuseen työpäivän päätteeksi. Energian (hiilihydraattien) puute kävi kiistattomasti ilmi vartin juoksemisen jälkeen. Alkuun jaksoin painaa sata lasissa, mutta loppupeli sujuikin hieman laiskemmin. Kentältä poistuessani pyörrytti ja jalat tuntuivat ameebamaiselta hyytelöltä, kaikkea muuta kuin kävelemiseen soveltuvilta. Onneksi kotimatkan sentään sain taittaa autolla. Oli pakkastakin. Lue loppuun