Tag Archive: feta


Blogi on ollut nyt tauolla kauemmin kuin jaksan muistaa. On mennyt ainakin vuosi mielikuvituksen lamassa, eikä oikeastaan ole ollut innostusta kehitellä mitään uutta. Karppaus on kuitenkin jatkunut kuten ennenkin, eikä sen tiimoilta mitään kummempaa ole tapahtunut. Nyt kuitenkin ovat erilaiset salaatit alkaneet kiinnostaa – ehkä jo siitäkin syystä, että useimmiten on tullut tehtyä aina samanlaista sen kummemmin miettimättä, ja lopulta sitä on alkanut jo korvistakin pursuta ulos. Ajattelin julkaista nyt tällaisen ensin, ja ehkä vielä muitakin ohjeita lähitulevaisuudessa.

Salaatti on oikeastaan yksi helpoimmista ja monipuolisimmista tavoista saada vatsaansa täytettä, ja kaikkein hauskinta on se, ettei mitään sääntöjä oikeastaan ole. Salaattiin voi laittaa melkein mitä tahansa, ja erilaisia makuyhdistelmiä voi kokeilla miten vain mielikuvitus antaa myöten. Salaatista voi tekaista kevyen lisäkkeen aterialle, tai siitä voi itsestään tehdä täyttävän aterian. Täyttävä salaatti on myös oiva lounas töihin vietäväksi.

Maun kruunaa kastike, joka voi olla yksinkertainen etikan ja öljyn sekoitus, tai siihen voi lisäillä mausteita ja yrttejä, tai voit tehdä vaikka jogurttikastikkeen. Tässä on käytetty kuullotettua valkosipulia ja sesam-öljyä, jotka antavat mukavasti lisämakua.

Tästä tuli aika kivan näköinen näin rakennettuna, mutta tietenkin voit itse tehdä salaatin ihan millä tahansa parhaaksi katsomallasi tavalla. Matalaan tarjoiluastiaan kasattuna salaatti myös näyttää paljon houkuttelevammalta kuin kulhon pohjalle sekoitettuna. Tässä ideana on kuitenkin se, että lämpimät ainekset ovat pohjalla, joiden päälle kylmät ainekset kasataan. Salaatti on kuitenkin hyvää myös jäähtyneenä, ja yön yli jääkaapissa varsinkin valkosipulin aromi vain paranee.

Makroravinteet sekä energiajakauma:

Hiilihydraatit: 36g (11%)
Rasva: 113g (76%)
Proteiini: 32g (10%)
Kuitu: 16g (2%)

Ainekset:

oliiviöljyä paistamiseen
200g porkkanaa
1 iso punainen paprika
Herbamarea tai suolaa
1 pieni punasipuli
2 valkosipulin kynttä
10cm pätkä kurkkua
1 tomaatti
100g fetakuutioita öljyssä
kourallinen suolapähkinöitä
balsamico-etikkaa tai sitruunamehua
sesam-öljyä tai pähkinäöljyä
tuoretta persiljaa koristeluun

Valmistusaika: noin puoli tuntia.

1. Pilko porkkanat ja paprika ohuiksi, noin peukalon mittaisiksi suikaleiksi. Pilko valkosipulinkynnet ohuiksi viipaleiksi. Kuumenna oliiviöljyä pannulla, ja kuullota porkkanatikut sekä valkosipuli niin, että niistä tulee puolipehmeitä. Kaada ne laakeaan tarjoiluastiaan, lisää pannuun öljyä ja tee sama temppu myös paprikasuikaleille.

2. Siirtele porkkanatikut astian reunoille ja kaada kuullotetut paprikat keskelle. Kuutioi kurkku ja levittele palat salaatin päälle. Seuraavaksi ohuiksi renkaiksi leikattu punasipuli, sitten kasa fetakuutioita keskelle. Leikkaa tomaatti ohuiksi lohkoiksi, ja asettele ne juustokasan ympärille.

3. Ripottele lopuksi pähkinät salaatin päälle, ja kaada sesam-öljyä sekä etikkaa koko komeuden päälle. Lopuksi voit vielä koristella salaatin tuoreella persiljalla. Tarjoile heti, mikäli haluat syödä salaatin lämpimänä.

Yrtti-juustosalaatti

Pitkän lomareissun johdosta blogi on ollut taas viikkotolkulla pois kartalta. Palattuani takaisin Suomeen tulivat lämpimät kelit myös mukana, ja monena päivänä olenkin lähinnä vain laiskuuttani grillannut.

Tässä onkin uusi jännä lisuke grillieväiden kaveriksi, jugurttipohjainen salaatti joka sisältää makuja omassa puutarhassa kasvatetuista yrteistä sekä lisäksi kahtakin erilaista juustoa.

Krassi on mielenkiintoinen kasvi, jota on äärettömän helppo kasvattaa kotona itse. Se on myös todella nopea kasvamaan, joten syötävää voit saada jo reilussa viikossa. Siemeniä myydään missä nyt yleensä muitakin siemeniä on. En tiedä luokitellaanko se virallisesti yrtiksi vai lehtikasviksi vai miksi, mutta makua siinä on kuin yrteissä konsanaan.

Minä olen nyppinyt tähän krassin lisäksi myös tillin, ruohosipulin sekä rucolan omasta pihasta. Vaikka tämä kesä on kokonaisuutena ollut vähän mitä sattuu, sentään jotkut kasvit ovat kasvaneet hyvin. Syksyllä nähdään, miten juuresten ja kurpitsoiden kanssa käy. Toivottavasti grillikelejä vielä riitttää!

Makroravinteet koko kulhollisessa:

Hiilihydraatit: 17,2g
Rasva: 68,8g
Proteiini: 46,2g

Ainekset:

200g kurkkua
300g jäävuorisalaattia
1 sipuli
2 kourallista rucolan lehtiä
kourallinen ruohosipulia
kourallinen krassia
kourallinen tilliä
100g fetajuustokuutioita
1/2pkt aurajuustoa
2rkl sitruunamehua
puolikas yksikyntinen valkosipuli
reilu loraus oliiviöljyä
1,5dl turkkilaista jugurttia

Valmistusaika: varttitunti.

DSC_0013

1. Pilko / kuutioi kasvikset Kulhoon ja silppua yrtit joukkoon saksilla. Kaada sekaan juustokuutiot ja murusta aurajuusto. Murskaa valkosipuli, ja kaada päälle öljyt ja sitruunamehut. Lisää lopuksi jugurtti ja sekoita hyvin.

2. Laita kulho jääkaappiin maustumaan noin tunniksi. Tarjoile kylmänä grillattavien kanssa. Jugurttipohjaisilla salaateilla on taipumusta juoksettua, joten ei kannata ihan älyttömän isoja satseja tehdä kerralla.

Nokkos-fetapiirakka

Nokkosta on käytetty lehtivihanneksena jo vuodesta kivi ja nakki, kunnes myöhemmin pinaatti korvasi sen. Päätin testata, miten tämä pihapiirien jokakesäinen kiusa soveltuu hyötykäyttöön piirakan täytteen ainesosana… ja se sopi niin hyvin, että jatkossa on odotettavissa muitakin kokeiluja.

Nokkosen väitetään myös olevan moninkertaisesti ravinteikkaampi pinaattiin verrattuna, ja onhan tämä oma piha lähempänä kuin lähin kauppa, josta pinaattia voisi ostaa. Ennen käyttöä nokkoset olisi kuitenkin syytä ryöpätä – jo pelkästään siitäkin syystä, että tuoreiden nokkosten syöminen voi osoittautua aika tuskalliseksi puuhaksi.

Nokkosten ryöppääminen

Nokkosia neuvotaan keräämään nuorina (korkeintaan 25cm korkeina), eikä mistään paskahuussin takaa tai maantien vierestä. Kerääminen tapahtuu tietenkin hanskat kädessä, ja tämän jälkeen niitä keitetään muutama minuutti kiehuvassa vedessä.

Mikäli nokkosten joukossa piileviä salamatkustajia ei halua syödä tai pieni poroteiinilisä ei ole tervetullutta, voi niitä liottaa tovin suolatussa vedessä ennen ryöppäystä. Yksi keitetty hämähäkki tämän ensimmäisen satsin joukosta löytyi jälkitarkastuksessa, ja pienempiä ötököitä ei ehkä edes huomattu. En kuitenkaan antanut asian häiritä.

Minä keitin 3 kattilallista nokkosia, valutin koko satsin ja survoin ne soseeksi sauvasekoittimella. Sain aikaiseksi 4 noin 200g annospussillista, jotka laitoin pakastimeen. Tätä piirakkaa varten nappasin sieltä yhden.

DSC_0090

Pohjan ohje on sama kuin aiemmin julkaisemassani kinkkupiirakassa. Taikinasta tulee kiinteää ja se on helppo levittää vuokaan lusikalla, käsiä sotkematta.

Makroravinteet koko piirakassa:

Hiilihydraatit: 38,6g
Rasva: 273,4g
Proteiini: 108,8g

Ainekset:

Pohja:

30g voita
50g juustoraastetta
1dl mantelijauhoja
1dl pofiberia (perunakuitu)
1tl ksantaania tai psylliumia
1tl leivinjauhetta
1 kananmuna
suolaa
1dl kermaa

Täyte:

200g nokkossosetta
200g kukkakaalia
200g maustamatonta tuorejuustoa
1 kananmuna
1dl kermaa
valkopippuria
suolaa
200g fetajuustoa

Valmistusaika: noin tunti.

DSC_0111

1. Lämmitä voi pehmeäksi mikrossa, ja lisää samaan kulhoon kaikki muut pohjan ainekset. Sekoita hyvin, ja anna taikinan kiinteytyä noin 15 minuuttia.

2. Sekoita odotellessasi täyte toisessa kulhossa. Raasta kukkakaali, ja lisää joukkoon kaikki täyteainekset fetaa lukuun ottamatta. Sekoita tasaiseksi massaksi.

3. Voitele normikokoinen piirakkavuoka, ja kaada taikinaseos siihen. Levitä tasaiseksi kerrokseksi vuuan pohjille sekä reunoille. Kaada täyteseos päälle, levittele lusikalla tasaiseksi ja ripottele lopuksi murustettu feta piirakan pinnalle. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä tovi ennen tarjoilua, jotta piirakka ehtii kiinteytyä.