Tästä saat maukkaan aterian naurettavan helpolla. Koko setin valmistaminen sujuu vajaassa puolessa tunnissa, ja maun puolesta eväät soveltuvat vaikka vieraille tarjoiltavaksi.

Joskus laittaa vituttamaan se, miten suurimmassa osassa kaupoissa myytävistä lihoista on seassa jotain litkua, mönjää, suolavettä tai vaan huonosti tarkoitukseen sopivia mausteita. Suomi on lihatuotteiden kehitysmaa, ja voin sanoa tämän kokemuksesta. Virossa tilanne on parempi, ja Englannissa lähes kaikki liha oli naturellia. Vituttaa myös maksaa maustamattomista kanasuikaleista enemmän, mutta tämän soosin makua ei kannata kuitenkaan marinadeilla pilata.

Parsakaalista laitoin paistokseen vain kukinnot, mutta vartta ei kuitenkaan kannata roskiin nakata, sillä sekin maistuu hyvälle ja on vielä terveellistäkin. Varsiosa vaatii pidemmän kypsennyksen, joten se on omiaan vaikkapa haudutettaviin lihapatoihin. Varren alaosassa on kova puulta maistuva kuori, joka kannattaa viillellä pois veitsellä. Raastettuna vartta voi käyttää leivonnassa ja silputtuna vaikkapa munakokkelin lisukkeena.

Kasvispaistokseen voit käyttää mitä tahansa muitakin kasviksia kuin tässä mainittuja, kunhan niiden kypsymisaika on kutakuinkin samaa luokkaa. Näistä tuli kuitenkin kivan keväisen värinen yhdistelmä. Herbamare on paras suola mihin tahansa kasvisruokaan.

Makroravinteet kastikkeessa sekä energiajakauma:

Hiilihydraatit: 33g (6%)
Rasva: 173g (69%)
Proteiini: 132g (24%)
Kuitu: 7g (1%)

Makroravinteet kasvispaistoksessa sekä energiajakauma:

Hiilihydraatit: 76g (37%)
Rasva: 42g (45%)
Proteiini: 25g (12%)
Kuitu: 22g (5%)

Ainekset:

Kastike:

voita
450g maustamatonta kanaa suikaleina
100g kevätsipulia tai purjoa
100g cashew-pähkinöitä
200g maustamatonta tuorejuustoa
1dl kuohukermaa
suolaa
valkopippuria
sitruunamehua

Kasvispaistos:

50g voita
400g bataattia
400g parsakaalia
herbamarea
mustapippuria

Valmistusaika: noin puoli tuntia.

DSC_0073

DSC_0076

1. Kuori ja pilko bataatti paloiksi. Leikkaa parsakaalista kukinnot. Kuumenna voi padassa, ja lisää pilkotut kasvikset. Ruskista hetki, lisää mausteet, sekoita ja anna sitten hautua matalalla lämmöllä sen aikaa, kun teet kastikkeen. Sekoita aina kun ehdit.

2. Rouhi pähkinät karkeasti morttelissa tai muulla sopivaksi katsomallasi tavalla. Avaamattoman pussin vasaralla hakkaaminenkin toimii hyvin. Kuumenna voita pannussa, ja ruskista kevyesti kanasuikaleet. Lisää tuorejuusto, pähkinärouhe sekä silputtu kevätsipuli ja sekoittele, kunnes juusto sulaa tasaisesti. Lisää mausteet sekä kerma ja anna tämänkin hautua jonkin aikaa välillä sekoitellen.

3. Testaa molempien satsien maku ja lisää mausteita / suolaa tarvittaessa. Kaada kastike tarjoiluastiaan ja koristele silputulla kevätsipulilla. Pirskottele päälle sitruunamehua.