Tag Archive: avokado


Grillikauden avajaiset

Tänään on grillauskausi virallisesti avattu Ilmajoella. Moni on luultavasti tehnyt saman jo paljon aiemmin, mutta nyt sattui molemmilla olemaan vapaapäivä samaan aikaan ja säätkin vielä suosivat – navakkaa tuulta lukuun ottamatta. Aurinko on kuitenkin paistanut suurimman osan päivästä. Grillatut eväät olivat sopiva huipennus pihatöiden merkeissä vietetyn päivän päätteeksi.

Näin kesän korvalla joka paikassa jaksetaan mainostaa erilaisia kaasu- ja sähkögrillejä, mutta itse olen niin vanhanaikainen, että haluan edelleen grillata pihvini ja käristeeni perinteisessä hiiligrillissä – ja tämä asia tuskin tulee muuttumaan. Hiiligrillin tuoksu kuuluu olennaisena osana kesään.

Grillaus on muutenkin erittäin sopiva tapa syödä karpisti, sillä yleensähän ideologiaan kuuluu mättää niin reilusti erilaisia lihatuotteita, ettei niiden kaveriksi oikein kaipaakaan muuta kuin salaatteja. Foliossa tai vartaissa grillatut kasvikset ovat myös hyvä lisä, mutta nyt oli jo niin reilusti kaikkea, etten jaksanut sellaisia enää ruveta väsäämään. Näillä lähti nälkä naapureita häiritsemään!

Menu

  • Lidlin ykkösnyrkkiä sopivan rapeaksi grillattuna
  • Itse marinoituja porsaan kassler-pihvejä
  • Grillisalaattia
  • Savulohi-aurajuustosalaattia
  • Ranskankerma-sipulidippiä
  • Avokadosurvosta
  • Omatekoista chilisinappia
  • Omatekoista vichyä

DSC_0053

DSC_0050

Tein marinadin jo eilen, ja laitoin maustamattomana ostetut pihvit ja liemen pakastepussiin jääkaappiin yöksi maustumaan. Osan liemestä säästin pihvien voiteluun grillauksen aikana.

Ainekset: 4rkl oliiviöljyä, yksikyntinen valkosipuli murskattuna, 2rkl soijakastiketta, 2rkl osterikastiketta, 2rkl punaviinietikkaa, 1tl suolaa, 1tl juustokuminaa, 3 tippaa Blair’s Ultra Death-kastiketta, loraus kermaa.

Lohi ja aurajuusto sopivat yhteen oikein hyvin, ja näillä värkeillä salaatistakin irtoaa mukavasti kaloreita. Vuohenjuusto voisi olla seuraava kokeiltava vaihtoehto tällaiseen salaattiin. Salaatti on kuvan mukaisesti rakennettu suurelle lautaselle, mutta mikään ei tietenkään estä toteuttamasta sitä toisin. Aurajuuston voisi myös piilottaa lohirullien sisään, mutta sain ajatuksen päähäni liian myöhään – rullat oli jo pyöritelty valmiiksi.

Ainekset: pussi friseesalaattia, kesäkurpitsan puolikas suikaleina, keltainen paprika suikaleina, 200g savulohta siivuina ja rullalle käärittynä, kourallinen oliiveja, mieto vihreä chili viipaloituna, vähän punasipulia ohuina renkaina, puoli pakettia aurajuustoa murusteltuna, päälle oliiviöljyä ja valkoviinietikkaa.

Chilisinappi on väsätty joululta yli jääneestä Comansin sinappijauheesta. Sinapin väsääminen on yksinkertainen temppu: kaikki ainekset vain sekaisin ja koostumus viimeistellään sopivalla määrällä joko vettä tai kermaa.

Ainekset: 4rkl Colman’s sinappijauhetta, 2rkl karppisokeria, 1tl tulista intialaista chilijauhetta, 2rkl oliiviöljyä, 2tl valkoviinietikkaa, ripaus suolaa, vettä tai kermaa niin paljon, että sinappi on sopivan notkeaa.

Avokadosurvos vasta yksinkertainen homma onkin: kaavitaan kokonainen kypsä avokado ulos kuorestaan ja survotaan lusikalla tai haarukalla kulhoon. Maustetaan ruususolalla ja pippurisekoituksella ja sekoitetaan.

Grillisalaatti on vanha ja moneen kertaan hyväksi todettu lisuke lähes kaikkeen. Ohjeen löydät täältä.

Dippi on peräisin lahjaksi saadusta Kotigastronomin jauheesta. Sekoitin jauheen kermaviilin sijasta turkkilaiseen jugurttiin.

Vichy syntyy sodastreamin avulla hanavedestä ja ripauksesta ruususuolaa. Yllättävän hyvää – kannattaa ehdottomasti kokeilla jos kyseisen aparaatin omistaa. Ruusuolan avulla happoveteen tulee oikea kivennäisveden maku, kivennäisaineden kera. Suolaisten ja rasvaisten eväiden päälle tätä kuluikin ihan kiitettävä määrä. =)

Ajattelin jatkaa tätä meksikoilaisittain syömistä pyöräyttämällä jättikokoisen tortillan sopivan tulisella jauhelihatäytteellä. Tuotos vaati hieman vaivaa, mutta oli suurta herkkua.

Pohjan osalta tämä oli lähinnä empiirinen koe, joka onnistui hyvin. Erilaisia kokeiluja samankaltaisella reseptillä on siis varmaankin luvassa. Pohjasta tuli erittäin kiinteä ja hyvin koossa pysyvä, vaikkei se ennen paistamista sellaiselta näyttänytkään. Se myös maistui enemmän aidolta vehnälätyltä kuin mikään aiemmin väsäämäni tekele, joten luultavasti pizza tulee olemaan seuraava testikohde tällä taikinalla. Epäilen, että siitäkin tulee herkkua.

Munien vaahdottaminen on ehkä joidenkin mielestä ylimääräinen vaiva, mutta tekee kyllä leipomuksista selvästi kuohkeampia. En osaa sanoa, onko sillä muuta vaikutusta pohjan ominaisuuksiin kun en ole kokeillut tätä muilla tavoilla.

Ohjeen määrillä täytettä jää todennäköisesti yli, mutta se tuskin haittaa ketään? Ylimääräiset voi laittaa vaikka aamiaismunakkaan sekaan tai syödä salaatin kanssa kevyempänä ateriana… tai sitten voi levittää sitä ihan sairaan paksusti lätyn päälle ja nauttia megalomaanisen muhkeasta tortillasta. Maissin voi tietenkin myös jättää pois, jos sen sisältämät hiilarit aiheuttavat ahdistusta.

Minä tein tämän kaveriksi tomaatti-avokadosalsan, jonka ohje myös ohessa.

Valmistusaika: noin tunnin.

Täyte:

viipale voita
1 punainen paprika
1 sipuli
2 tuoretta chiliä
2rkl soijakastiketta
1tl chilijauhetta
1tl juustokuminaa
1tl paprikajauhetta
1tl korianteria
400g jauhelihaa
150g tomaattipyreetä
loraus kermaa
1dl tölkkimaissia
suolaa

Pohja:

3 kananmunaa
200g chili-tuorejuustoa
1dl kermaa
1dl perunakuitua
3rkl oliiviöljyä
1tl leivinjauhetta
3tl psylliumia
suolaa

6 toast-juustoviipaletta tai aamupala-cheddaria

Salsa:

2 isoa tomaattia
2 avokadoa
1/2 sitruunan mehu
4rkl oliiviöljyä
2rkl balsamico-etikkaa
suolaa
pippurisekoitusta

DSC_0014

DSC_0012

1. Sulata voi suuressa pannussa ja lisää silputtu chili sekä kaikki mausteet. Kuullota silputut paprikat ja sipulit mausteiden kanssa.

2. Lisää pannuun jauheliha ja hakkaa tasaiseksi. Anna ruskistua. Lisää tomaattipyree, kerma sekä maissit ja anna hautua hetki levy sammutettuna ja sekoitellen välillä. Tee sillä aikaa pohjataikina.

3. Erottele munien valkuaiset erilliseen astiaan, ja sekoita keltuaiset tuorejuuston sekä perunakuitujauheen kanssa tasaiseksi. Lisää kerma, suola sekä leivinjauhe.

4. Vatkaa munanvalkuaiset vaahdoksi ja yhdistä se taikinaan. Lisää viimeisenä psyllium, ja anna taikinan turvota hetken. Lämmitä uuni 220 asteeseen.

5. Levitä taikina tasaisesti pellille ja paista uunissa noin 15-20 minuuttia, tai kunnes se on kiinteytynyt ja hieman pinnastaan ruskistunut. Nosta pohja pois uunista ja anna sen jäähtyä hetki. Asettele sulatejuustoviipaleet taikinalevyn päälle, ja lusikoi sitten täyte perään jättäen muutaman sentin lätyn yhdestä reunasta vajaaksi. Levitä täyte tasaiseksi, ja aloita rullaaminen niin, että vajaa reuna jää loppupäähän. Pyöräytä rulla niin että reuna jää alle ja laita takaisin uuniin noin 10 minuutiksi.

6. Tee salsa pötkön hikoillessa uunissa. Halkaise avokadot, poista kivet ja kaiva sisukset ulos kokonaisina lusikalla. Avokadojen on oltava melko kypsiä. Kuutioi avokadot sekä tomaatit, ja laita ne sopivan kokoiseen kulhoon. Lisää loput ainekset, ja sekoita hyvin.

Avokadosalaatti

Päivän aamiainen oli tällä kertaa munaton sekä lihaton, mutta siitä huolimatta sopivan rasvainen ja proteiinipitoinen, kuten karppaajan aamiaisen kuuluukin. Oikeastaan tämän olisi kruunannut salaatinlehdistä tehty peti, mutta en jaksanut niiden takia enää lähteä kauppaan. Annos on yhdelle, mutta kokonaisesta avokadosta saa sopivat aamiaiset kahdelle.

Valmistusaika: 5 minuuttia
Vaikeusaste: helpohko
Oma makukokemus: mukava sekoitus, jossa eri makuja sopivasti

puolikas avokado
5cm pätkä kurkkua
kourallinen mustia oliiveja
2 aurinkokuivatun tomaatin puolikasta
raejuustoa
hyppysellinen persiljaa

DSC_0033

1. Halkaise avokado, ja poista kuori. Kypsässä avokadossa sisus on helppo kaivaa kokonaisena irti isolla lusikalla. Leikkaa viipaleiksi.

2. Leikkaa kurkusta viipaleita. Asettele kasvikset, oliivit sekä aurinkokuivatut tomaatit sopivasti lautaselle. Voit halutessassi kaataa päälle vielä lusikallisen tomaattien mausteöljyä.

3. Lusikoi raejuusto päällimmäiseksi ja koristele persiljalla.

Guacamole

Perinteinen meksikolainen kasvislisäke, jota Suomessa on totuttu ostamaan valmiiksi purkitettuna sipsien dippaamiseen. Purkkidipit sisältävät yleensä avokadoa vain muutaman prosentin ja maku on saatu aikaan lisäaineilla. Tässä tuota on mukana hieman enemmän. Lue loppuun