Syksyn puuhasteluja

Nyt on jälleen syksy ja kurpitsaruokien aika. Tänä vuonna sain omasta puutarhastanikin pari jalkapallon kokoista mötikkää. Yllättäen kurpitsa kuitenkin valtasi lehtineen ja paksuine varsineen melkein puolet koko kasvimaasta. Viime vuonna koko sato epäonnistui kesäkuun pakkasten takia. Juuri maahan laitetut taimet kuolivat, ja uudelleen myöhemmin kylvetyt eivät ehtineet ennen talvea tennispalloa suuremmiksi. Ne tennispallotkin olivat kuitenkin ihan syötäviä, ja maistuivat kutakuinkin kesäkurpitsalta.

Luultavasti ensi talvena on tarjolla paljon sosekeittoja, muusia sekä soselaatikoita. Kasvimaalta irtosi nyt myös valtava määrä porkkanaa sekä ihan sopivasti myös palsternakkaa ja jonkin verran nauristakin. Päätin laittaa melko suuren osan saaduista juureksista soseeksi ja pakkaseen, sillä olen hommannut hiljattain talouteen painekattilan, jonka avulla melkein minkä tahansa elintarvikkeen saa mössöksi alta aikayksikön sekä myös melko olemattomalla energiankulutuksella.

Viimeisen erän kurpitsaa pilkoin pieniksi kuutioiksi ja tein siitä tölkillisen etikkasäilykettä. Sokerin korvasin nestemäisellä makeuttajalla ja lisämausteina käytin suolaa, neilikkaa sekä kanelia.

Sosekeittoa uudella tavalla

Seuraavassa kuvassa on tämän päivän illallinen, jonka nimesin aika osuvasti karppaajan kerrosjugurtiksi. Ainoastaan pinnalla oleva valkoinen nökäre on turkkilaista jugurttia, alla on kurpitsasosekeittoa… mutta pohjalla olevia aineksia ei kuva kuitenkaan paljasta. Laitoin keittokulhon pohjalle paistettua porsaansuikaletta rapeiden kasvisten kera. Paistoin ne pannussa samalla kun hämmentelin keittoa.

Sosekeitot ovat karpisti tehtyinä herkkua, mutta niiden ongelmana on se, ettei keitto yksinään riitä viemään nälkää – varsinkaan meikäläiseltä, joka syö yleensä vain kahdesti päivässä. Aiemmin olen yleensä tehnyt sosekeiton kaveriksi jonkin suolaisen piirakan sekä salaattia, mutta tästä saattaa tulla tapa.

Tämä keitto oli erittäin täyteläistä – kuten sosekeiton aina kuuluukin olla – ja se syntyi perin yksinkertaisista värkeistä. Kurpitsan lisäksi oli vähän porkkanaa ja sipulia, jotka siis keitin mössöksi painekattilassani ja survoin vielä sauvasekoittimella. Lisäsin sekaan vain pienen köntsän sulatejuustoa, viipaleen voita, 2dl kermaa, suolaa, lisäaineettoman kasvisliemikuution sekä valkopippuria. Reseptiarkistosta löytyy jokunen vanhempikin sosekeiton ohje.

Aamulääkkeet

Iltojen pimentyessä ja talven lähestyessä olen ottanut jälleen aamuohjelmaani hörpyn kalanmaksaöljyä, kuten viime vuonnakin. Tämän lisäksi aamuinen terveyspommi käsittää nyt myös raakaa aroniamehua, jonka senkin tein itse tuota aiemmin mainittua painekattilaa käyttäen. Mehu on valmista kymmenessä minuutissa. Aroniaa ei omassa pihassani kasva – mutta monessa muussa pihassa kasvaa, ja jostain kumman syystä melko harvoille se kelpaa ja marjat jäävät poimimatta. Ei tarvitse kuin kysyä, saako kerätä. Se on sääli että suurin osa mätänee puskiin, sillä aronia on vitamiinipommi joka sisältää antioksidanttejakin jopa enemmän kuin moni muu superfoodina myytävä marja.

Monet tekevät aronioista sekamehua omenan kera, jolloin maku sopii jo vähän useammallekin. Minä sain sangollisesta marjoja muutaman litran mehutiivistettä sekä tein aikani kuluksi pari tölkillistä hilloakin. Koska karppaaja ei sokeria käytä, minä jouduin laittamaan näihin molempiin tuotoksiin atamonia säilyvyyden parantamiseksi. Samasta syystä käytin hillon suurustamiseen liivatetta.

Maanviljelijä haukkuu aina kaikki kelit

Tämä on nyt järjestyksessään toinen vuosi, kun olen yrittänyt kasvattaa jotain syötäväksi kelpaavaa omassa pihassani. Suomen nykyisissä oloissa se on erittäin haastavaa, kun yöpakkasia voi tulla ihan milloin vaan, ja lisäksi on toisinaan kuivuutta, toisinaan rankkasateita… kesä voi olla talvella ja talvi kesällä. Kasvukausikin voi jäädä lyhyeksi, kuten tänä vuonna. Ruokaa alkoi tulla pihamaalta pöytään vasta loppukesästä, vaikka sentään oli kylvetty salaatteja ja kaikkea muutakin nopeakasvuista. Viime kesän kylmyydessä mikään ei kasvanut nopeasti. Yrtit viihtyivät kuitenkin hyvin, ja suurin osa niistä on jo kuivattuna purkeissa odottamassa pataan pääsyä.

Ja vielä mainos tähän loppuun…

Painekattilaa voin kyllä suositella. Se on nopeutensa puolesta hätäiselle kokille sopiva, ja sen kanssa tosiaan saa kaiken kypsäksi minuuteissa. Minä ostin käytetyn sveitsiläisen Duromaticin Torista, enkä maksanut montaa kymppiä. Uudet vastaavat voivat olla parin satasen arvoisia, mutta jotain alle satasenkin hintaisia vehkeitä on näkynyt kaupoissa myytävän. Saatan kirjoittaa myöhemmin lisää siitä mitä kaikkea sillä voi tehdä – kunhan olen ensin itse ehtinyt tekemään erilaisia kokeita ja virityksiä sen kanssa..

Samppa Kalminen

Ostosreissua etelään sekä pieniä ekotekoja

Blogi on näytellyt lahjakkaasti kuollutta noin kuukauden päivät. Tänä keväänä iski lomautus töistä kuten viime vuonnakin, mutta se ei todellakaan tarkoita sitä, että minulla olisi joutilasta aikaa yhtään enempää kuin normaalistikaan. Remonttia on tehty ja autotalli raivattu, ja pihatyöt voisivat alkaa heti sitten kun ei enää sada. Lomautuksesta pitää kuitenkin ottaa kaikki mahdollinen hyöty irti ja toteuttaa mahdollisimman monta rästissä olevaa asiaa. Ensimmäisenä niistä biojätekompostori.

Kyseinen pömpeli on ollut suunnitelmissa jo ties miten kauan, mutta vehje on vain jäänyt rakentamatta. Nyt se seisoo talon nurkalla valmiina ja sinne on jo vähän jotain roinaa kipattu sisällekin. Karppaajien taloudessa kasvisperäistä jätettä syntyy paljon, mutta samoin myös kananmunankuoria. Jännä nähdä missä ajassa ne sinne maatuvat.

Eilen jätin Lakeuden jätelautakuntaan hakemuksen roskiksen tyhjennysvälin pidentämiseksi – mikä siis ainakin täällä Ilmajoella edellyttää ympärivuotiseen käyttöön soveltuvaa kompostoria. Vehje on melko yksinkertainen rakenteeltaan: runko on lautaa / vesivaneria, ja se on sisustettu 50mm uretaanilevyllä. Ilmanvaihtoa varten on jyrsijäverkolla peitetyt reiät sekä rei’itetty 32mm viemäriputki johtamaan ilmaa myös pömpelin keskiosaan. Vanha käytöstä pois jäänyt analoginen kinkkumittari löysi paikkansa kömmelin kyljestä; sen avulla olisi tarkoitus seurata kompostorin sisälämpötilaa ja bakteeritoiminnan aktiivisuutta.

Kompostointi on minulle täysin uusi aluevaltaus, mutta ainakin touhu käy hyvin käsi kädessä hyötypuutarhan pidon kanssa. Viime vuonna oli ensimmäiset kasvimaakokeilut, ja nyt niistä vähän viisastuneena sitäkin touhua jatketaan, mikäli Suomen kesä sen jossain vaiheessa sallii – jostain kuullut, että aito maanviljelijä haukkuu kaikki mahdolliset kelit eikä koskaan ole hyvin. Vuoden päästä ei kuitenkaan ehkä tarvitse enää ostaa Biolanin säkkejä.

Kuvasta näkee hyvin pömpelin rakenteen. Etuseinän alaosa on irrotettavissa tyhjentämistä varten, ja kakkoskakkosesta tehty kehä pitää mukavasti välissään saman paksuiset tiukoilla mitoilla leikatut uretaanilevyt. Kansi laskeutuu tiiviisti tämän virityksen päälle. Kaikkineen yksinkertainen ja materiaalia säästävä ratkaisu. Saa nähdä jäätyykö tämä joskus vai ei – nykyään kun Suomessa kaikki vuodenajat ovat arvaamattomia ja esimerkiksi viime vuonna pakkasia oli kesälläkin.

Ei ehkä maailman kaunein kompostori, mutta ainakin sain autotallin nurkissa pyörivät jämälaudat, vanerit, kakkoskakkoset ja muut roinat hyödynnettyä, eikä kaupasta tarvinnut hakea kuin yksi uretaanilevy, vähän jyrsijäverkkoa sekä jokunen metri lisää lautaa. Ei mennyt montaa euroa.

Ehdin myös tehdä huhtikuun aikana pienen etelänmatkankin – kävin Viljandissa Viron puolella viikonloppureissulla, missä myytäviä lihatuotteita olen jo ehtinyt täälläkin jonkin verran hehkuttaa. Nyt mukana oli oma auto, joten runsaita tuliaisia ei ollut rajoittamassa kuin auton tavaratilan koko. Onhan se vähän julmaa jättää Suomi kärvistelemään laman kourissa ja lähteä ulkomaille ruokaostoksille – mutta oma napa on aina kuitenkin lähinnä. Ja jos minä olisin saanut päättää, olisi Suomen veropolitiikka (ja kaikki muukin politiikka) aivan erilaista kuin se nyt on.

Reissu oli kuitenkin enemmän työmatka kuin hupiretki, joten virallisen ohjelman sekä ostostelun ohessa vapaa-aikaa ei juurikaan jäänyt. Edes linnanraunioita ei ehditty vilkaista, vaikka tarkoitus olikin eivätkä ne edes olisi kaukana olleet. Lauantai-iltana ehdin parin siiderin verran ihmetellä hostellin pihassa suomalaisen crossimiehen kanssa puhjennutta kuorma-auton rengasta. Onneksi mersussa oli paripyörät takana, joten sillä oltiin kuitenkin ajettu kisoista takaisin majapaikkaan. No, ehkä Viroon ehtii tutustua paremmin sitten seuraavalla kerralla kun ei tarvitse kenenkään muuttoa olla järjestelemässä ja ilmainen majoituskin löytyy. Viro on myös siinä mielessä hyvä matkailumaa, että kaikki mahdollinen on alle 200km säteellä, ja paikalliset ihmiset ovat erittäin avuliaita enkä törmännyt missään vaiheessa suomalaiseen haistavittu-asenteeseen.

Majoitus oli varattu Viljandin keskustassa olevasta hostellista, jossa kokkailin oikeastaan reissun kaikki ateriat itse marketista haetuista eväistä. Näin safkapolitiikka myös pysyy parhaiten karppina. Ainoastaan perille Viljandiin päästyämme en ehtinyt kokkaamaan, joten armenialaisessa ravintolassa käytiin haukkaamassa pikaiset cesar-kanasalaatit.

Tässä kuvassa on kaupoista mukaan tarttuneita lihatuotteita. Pötköt vasemmalla ovat hakkilihasegua eli 500g jotain mureketaikinan tapaista, hinta noin euron / ketale. Sitten on meetwurstia, raakamakkaroita, Rannarootsin älyttömän hyviä grillimakkaroita, olutmakkaroita ja kaikkea muuta herkkua saattamassa suomalaiset lihanjalostajat häpeään. Keli reissun aikana oli huomattavasti kylmempi kuin samaan aikaan oli ollut Suomessa, joten auton tavaratilassa sapuskat olivat luonnonmukaisessa jääkaapissa; eväitä saattoi käydä ostelemassa aina kun siihen oli aikaa.

Tässä kuvassa on kaikkea muuta, mitä kaupasta tarttui haaviin. Monet maitotuotteet myydään tölkkien sijaan pusseissa – kuten kuvan hapukoor, joka on kai jotain smetanan ja ranskankerman väliltä ja puolen kilon pussi taisi maksaa noin 60-70 senttiä. Majoneesikin myytiin korkillisessa pussissa, ja se kustansi noin euron. Ei siis kallista, ja ainakin kaikki tähän mennessä syöty on ollut todella hyvää.

Rannarootsin maksamakkara päihittää kaikki kotimaiset tekeleet – jopa Herra Snellman jää kakkoseksi. Nötköttien ja kalasäilykkeiden kohdalla kannattaa karppaajan varoa, sillä joissain tuotteissa on vehnäjauhoja tai -tärkkelystä. Kaupoissa ruokaa myydään melko samaan tapaan kuin Suomessakin, ja tuoteselosteet löytyvät samankaltaisina joko etiketistä tai päälle liimatusta tarrasta. Vironkielisiä sanoja on melko helppo selvittää ihan päättelemällä. Gluteenittomuutta ei tuotteissa välttämättä ole ilmoitettu, mutta sentään vehnäjauhot on yleensä tuoteselosteessa alleviivattu, joten se helpottaa huomattavasti. Tässä muutama karppaajalle oleellinen sana:

veiseliha = nautaa
sealiha = sikaa
valke= proteiini
süsivesikuid = hiilihydraatti
rasvu = rasva
nisujahu = vehnäjauho
tärklis = tärkkelys

Tietenkin juomiakin oli ostettava, mutta tein senkin kohtuullisen karpisti. Lonkerolaatikkoon en aio koskea, mutta kaikki muu on tarkoitus kulautella itse. Viinat maksoivat vitosen / pullo, valkoviinikanisterit kympin. Siiderilaatikosta joutui pulittamaan 20 euroa ja lonkeroista 16,50€. Olutta en edes harkinnut ostavani. Karppaajalle parhaiten sopivien juomien eli viinan sekä valkoviinin kohdalla myös hintaero Suomeen oli kaikkein suurin.

No, tällaista tällä kertaa. Palaan asiaan uusien ruokaohjeiden merkeissä… ehkä piankin.

Aamiainen munavoin kera

Tänään aamulla herättyäni päässäni oli (parin muun lisäksi) yksinkertainen ajatus: munavoita! Nyt ihmettelenkin, miksei tällaista mielitekoa ole aiemmin ollut, sillä olen kuitenkin ehtinyt jo karpata kutakuinkin kaksi vuotta. Munavoi on mitä ideaaleinta karppisapuskaa sekä makunsa puolesta että ravintosisällöltään.

Aloitin siis aamuni keittämällä muutaman munan ja väsäilemällä munavoin, että himo tyydyttyisi. Sen ympärille sitten koko muukin aamiainen rakentui – jälleen kerran kaivelemalla kaapista kaikkea mahdollista mitä siellä oli, paistamalla pannussa jotain ja lisäilemällä kylmät lisukkeet lautasen reunalle.

Yleensä munavoin alle kuuluu karjalanpiirakka ainakin epäkarppaajien piireissä, mutta minä olin tehnyt jo edellisenä päivänä standardien mukaisen rieskan, joka sopi pohjaksi vähintäänkin yhtä hyvin.

Munavoin valmistus on yksinkertaista: munat ja voi samaan astiaan – minä laitoin vajaat 100g voita ja 4 isoa munaa – ja sitten survotaan. Minä hieman lämmitin voita mikrossa sekoittamisen helpottamiseksi. Suolaa voi lisätä jos kokee tarvitsevansa, mutta minä käytin normaalisuolaista voita.

Tällä kertaa lautasella oli noita jo aiemmin mainittuja rieskaa sekä munavoita, paistettua pekonia, virolaisia a-luokan nakkeja (ilma E-aineteta!), sipulirenkaita sekä ananasta, Herra Snellmannin maksamakkaraa, punaviinisilliä, omatekoisia maustekurkkuja, porkkana-jugurttipikkelsiä, juustoa sekä jämät eilisestä salaatista. Taas kerran nälkä lähti naapuria kohti.

On hienoa, että e-koodittomia tuotteita alkaa ilmestymään kauppoihin… tapahtuisipa tätä vielä enemmän Suomessakin, ettei tarvitsisi lähteä lahden yli makkarakauppaan. Lisäaineettomuus on kuitenkin nouseva trendi, joten olen toiveikas sen suhteen, että valikoima tulevaisuudessa vielä paranee.

Tuli vielä mieleen keitetyistä munista, että kuinka moni on koskaan kokeillut puhaltaa munaa ulos kuorestaan? Aika näppärä konsti, ja se tapahtuu seuraavasti: muna kopautetaan pöytään kevyesti molemmista päistään, kapeammasta päästä nypätään sormin pieni pala kuorta ja sitten puhalletaan reippaasti huulet tiukasti sitä reikää vasten painettuna. Toinen käsi alle, sillä sisältö luiskahtaa ulos kuoresta yleensä melko kivuttomasti. Munat kannattaa jäähdyttää ensin kylmässä vedessä.

Karppaajan joulu 2014

Tänä vuonna vietettiin lajissaan toista joulua, jolloin karppaus on kuulunut elämäntapoihini. Karppaus tietenkin vaikutti hyvin monelta osalta siihen mitä joulupöydässä oli tarjolla, mutta toisaalta joulunaika on myös ollut pientä irtiottoa arjesta ja esimerkiksi suklaata on syöty ja joitain makeampiakin juomia juotu. Pitää kuitenkin muistaa se perussääntö, ettei joulun ja uuden vuoden välissä syödyllä ole merkitystä… jne.

En jaksanut ryhtyä räpsimään kuvia jokaisesta ruokalajista erikseen, joten saatte nyt tyytyä suureen ryhmäkuvaan, jossa suurin osa sapuskoista on esillä. Osasta on olemassa jo reseptikin tässä blogissa, jolloin saat linkkiä klikkaamalla esiin sekä ohjeen että paremman kuvan tekeleestä.

Vasemmalla alhaalla: Joululaatikot, jotka tein kaikki itse mukaillen kaikissa lanttulaatikon ohjetta – vasemmalta lukien lanttu, punajuuri, kurpitsa. Lanttu oli valmiina soseena, muut kuutioin, keitin ja survoin itse. Laatikoiden osalta tuli havaituksi, ettei siirappia sovi jättää niistä pois, mikäli haluaa aidon makuista joululaatikkoa. Mausteiksi tuli kanelia, inkivääriä, muskottia sekä ruususuolaa. Punajuurilaatikkoon sulatin vähän aurajuustoakin sekaan – lähinnä kai tottumuksesta. Kaikki on paistettu hitaasti leivinuunin lämmössä, kun kinkku oli ensin saatu ulos.

Lasikulhot laatikoiden yläpuolella: Omatekoinen sienisalaatti, sekä hieman italiansalaattia ajatellen jo kesän grillijuhliin suunniteltu grillisalaatti. Nämä molemmat ovat huomattavasti maukkaampia kuin kaupan tavara, ja varsinkin grillisalaatista on tullut paljon hyvää palautetta kaikilta, jotka sitä ovat päässeet maistamaan.

Valkoionen kulho salaattien yläpuolella: Omatekoinen rosolli. Tein tämän itse ensimmäistä kertaa viime jouluna – lähinnä protestiksi kauppojen ylihinnoitelluille valmistuotteille. Rosolli on helppo tehdä, sillä se on suurimmaksi osaksi vain pilkkomista. Ainoastaan porkkanakuutiot kiehautin, että niistä tulisi hieman pehmeämpiä.

Juustotarjotin, keskellä pöytää: Meikäläisen joulupöydässä juustoja on perinteisesti ollut hyvä valikoima, ja niitä on ollut tarjolla aterialla sekä myös sen jälkeen. Kuutioin kaiken valmiiksi napostelun helpottamiseksi. Lautasella on klo 9:stä myötäpäivään: aurajuustoa, kotijuustoa, Riitan Herkun savuchilisulatejuustoa, Salaneuvosta, lisää kotijuustoa (tätä suosikkia on hyvä olla pöydän molemmille puolille erikseen), savuporo-Koskenlaskijaa. Niin… ja Musta-Pekka oikeutetusti lautasen keskellä. Ilman sitä ei jouluakaan tule.

Valkoinen pyöreä kulho juustotarjottimen alla: Keitettyjä tölkkiherneitä. Ihan kaikkea ei tarvitse valmistaa alusta alkaen itse.

Valkoiset neliskanttiset kiput etualalla keskellä: Todella tujua itsetehtyä sinappia sekä oliivitahnaa. Oliivitahnan keksin jokin aika sitten pikkusuolaisten täytteeksi, mutta nyt ajattelin sen sopivan kylmäsavulohen kaveriksi. Kaikessa yksinkertaisuudessaan: Lidlin maustamatonta tuorejuustoa, saman verran vihreitä kivettömiä oliiveja sekä hieman sitruunamehua ja sauvasekoittimella tasaiseksi. Hieman lisää notkeutta kuohukermalla, mikäli tarpeen.

Soikea tarjoilukulho sekä pitkulainen valkoinen lautanen oikealla: Bulkkipakatetoitua kalaa suoraan jalostamolta rannikolta. Soikeassa kylmsavulohta, pitkässä savustettua pippurilohta. Kalaherkut tulivat joulupöytään lahjoituksena.

Pyöreä lautanen juustotarjottimesta oikealle: Herra Snellmannin herkkumaksamakkaraa sekä oliiveja ja kapriksia. Maksamakkaroissa on eroja, mutta tämä on parasta.

Pyöreä lautanen edellämainitusta oikealle: Metwurstihyytelöä. Se on valmistettu samalla ohjeella kuin viimejouluinen lohihyytelö. Tein myös saman ohjeen avulla katkarapuhyytelön (ei näy kuvassa), jossa oli siis survottuja katkarapuja, enemmän sitruunamehua, sitruunapippuria sekä reilusti viime kesän kuivattua tilliä.

Pienet neliskanttiset kulhot oikealla: Joulupöydän sillit. Perinteinen Abban valkosipulisilli sekä saman puljun tomaatti-chili silliherkku.

Musta kippo viinien vieressä: Hillosipuleita, nämäkin suoraan purkista.

Juomat: Espanjalainen rosé-kuohari sekä lahjaksi saatu australialainen valkoviini. Tässä taloudessa ei asu punaviinin ystäviä, joten siksi viinien kohdalla tuli meneteltyä näin. Jälkiruokajuomaksi Meukowin makea vaniljakonjakki – olen ottanut oikeudekseni ostaa yhden pullon vuodessa.

Entäs se kinkku?

Ei mahtunut kuvaan. Tänä jouluna kinkun haku ei ollutkaan läpihuutojuttu, sillä monet kaupat myivät eioota jo maanantaina ennen aattoa. Vasta neljännellä yrityksellä pakastettuja kinkkuja löytyi Seinäjoen Halpa-Hallista. Ilmeisesti tämä surkea taloustilanne on vaikuttanut tähänkin, eivätkä kauppiaat halua ottaa riskejä. Olisi kurjaa joutua myymään tavaraa alennuksella pois joulun jälkeen. Katoa oli ollut kuulemani mukaan kinkkujen lisäksi myös ainakin sienisalaattien ja jopa suklaakonvehtien kohdalla. Näin surkeaa ei ole Suomessa ollut ainakaan niinä vuosina kun olen itse joulusapuskani ostanut – kuin muinaisessa Neuvostoliitossa elettäisiin.

Ostin noin 7,5kg harmaasuolatun juhlakinkun potkalla, kuten aina ennenkin. Perinteinen 12kg joulukinkku on leivinuuniin liian iso eikä sitä täällä kukaan jaksaisi kaikkea syödä lomien aikana. Kinkun paistamiseen ei mitään sinappivirityksiä tai muuta vastaavaa ole ennenkään tarvittu, joten työnsin sen siis leivinuuniin ja annoin olla kunnes se oli kypsä. Kinkun jäähdyttyä kuorin nahan pois jättäen kuitenkin rasvakerroksen paikoilleen, sillä ilman sitä ei kinkku maistu joulukinkulta. Potkaosan sekä nahat laitoin pakkaseen myöhempiä sovelluksia varten, ja säilöin myös kinkusta irronneet rasvaliemet lasitölkkeihin niinikään myöhemmin hyödynnettäväksi.

Maistuuko vielä?

Jep. Kinkkua on vielä vaikka kuinka. Tänään ennen tämän kirjoittamista aloitin aamuaskareeni väsäämällä uudet satsit grillisalaattia, sienisalaattia sekä rosollia. Nämä kävisivät kaupaksi täällä vaikkei edes olisi joulua. Kaivoin myös pakkasesta yhden pötkön valmista porkkanasosetta ja pykäsin vielä yhden laatikon, joten nyt on sitäkin saatu syödä. Kun lasketaan mukaan aatoksi tehdyt sekä myös kaupan maksalaatikot niitä on nyt ollut yhteensä viittä eri lajia.

Eilen haettiin kaupasta lisää juustoja sekä silliä. Minimanin hyllyt notkuivat monelta osin tyhjyyttään, eikä joulusta yli jääneitä tuotteita oltu vielä raaskittu varustaa kunnon alennuksin. Suurin osa hevi-osaston kamasta oli nahistunutta ja myyntikelvotonta. Suklaata myytiin enimmäkseen samalla hinnalla kuin ennen jouluakin.

Eilen illalla oli myös ensimmäinen irtiotto näistä eväistä, eli kävimme tuhostamassa yhden S-lahjakortin Seinäjoen Amarillossa. Aamulla kinkku maistui taas.

Turkkilainen keittiö karppaajan näkökulmasta

Ajattelin postata tänne pienen katsauksen turkkilaisesta ruokakulttuurista niitä karppaajia varten, jotka maahan aikovat matkustaa. Olin viikon Istanbulissa, ja kaikki havaintoni perustuvat siihen mitä siellä kaupoissa ja ravintoloissa oli tarjolla. Varmasti turistirysissäkin pääsee syömään vastaavia eväitä, kunhan kävelee hieman etäämmälle hotellialueilta. Ensimmäinen vinkki: Turkish Airlinesin kyydissä kannattaa lentää, sillä puljulla on parhaat maistamani lentokoneruuat tähän mennessä.

Turkissa on mahdollista elää melko karpisti ja myös melko halvalla, mutta meikäläisen ongelma oli kai siinä, etten viitsinyt vetää niin tiukkaa linjaa kun kaikkea hyvää kokeiltavaa riitti. Turkissa tarjotaan yleensä aterioiden kylkeen aina jonkinlaista vaaleaa leipää, emmekä viitsineet olla hieman mutustelematta niitäkin. Myös turkkilainen Efes-olut maistui useampanakin päivänä, eikä tarjottuja riisejäkään jätetty syömättä. Tässä kuitenkin hieman vinkkejä niille, jotka haluavat säilyttää ketoosinsa matkan aikanakin.

Alla olevassa kuvassa näkyvät eväät ovat erittäin karppia, jos jättää taustalla näkyvän leipäkorin sisällön syömättä. Nämä olivat maukkaita ja melko rasvaisia, joten näillä nälkä pysyi hyvin loitolla. Eväistä riitti hyvin kahdelle, ja ne maksoivat noin 7 euroa.

Karppaajalle otollisimpia ruokapaikkoja ovat kadunvarren büfe-ravintolat, joissa on laarit täynnä kaikkea erilaista, ja sapuskat ovat heti asiakkaan nähtävissä. Tiskillä on helppo viisoa mitä kaikkea haluaa, eikä näiden paikkojen hintakaan hirvitä. Kaikista parasta on ehdottomasti ollut munakoisomuhennos, joka on maukasta ja sen valmistamisessa ei ole oliiviöljyä säästelty. Yhdessä paikassa tähän oli sotkettu sekaan myös lampaan jauhelihaa, mikä teki siitä entistäkin paremman makuista. Yleensä tarjolla on myös kanaa, lammasta, erilaisia vihannespaistoksia ja salaatteja.

Döner-kioskeista saa kebablihaa, mutta useimmiten se on tungettu pitaleivän väliin tai tarjoillaan johonkin muuhun viljatuotteeseen käärittynä tai sitten ranskisten kera. Hyvä nyrkkisääntö on, että jos paikan henkilökunta ei osaa englantia ja näet paikallisia syömässä samassa ravintolassa, ruoka on yleensä todella edullista ja sellaista, joka turkkilaisillekin kelpaa.

Kannattaa myös muistaa, että jos haluaa juoda aterialla jotain vichyä väkevämpää (turkkilaiset mineraalivedet ovat muuten erinomaisia), kannattaa suunnistaa turisteille suunnattuihin terassiravintoloihin, sillä turkkilaiset eivät yleensä juo aterialla edes viiniä, oluesta puhumattakaan. Näissä paikoissa ruoka on kuitenkin yleensä ihan yhtä hyvää, mutta se valitaan listalta ja tuodaan länsimaiseen tapaan pöytään.

Perinteisissä ravintoloissa tarjoillaan usein ottomaanien perinteeseen kuuluvia annoksia, jotka koostuvat yleensä köftestä, eli turkkilaisista lihapullista ja jostain muusta. Näiden kera tulee usein ranskiksia ja/tai riisiä. Monissa ravintoloissa on myös kalalista, joita karppaajan kannattaa ehdottomasti syödä. Grillatut kalat ovat maukkaita, ja ne tarjoillaan useimmiten sellaisenaan tai tuoreiden kasvisten kera. Näiden kylkeen kannattaa tilata vaikka useamman annoksen lajitelma mezejä, jolloin ei tule tarvetta perunoille tai muille lisäkkeille. Annokset on kiva jakaa koko pöytäseurueen kesken, jolloin jokainen pääsee maistamaan kaikkea.

Mezet ovat alkujaan kreikkalaisia pieniä alkupaloja, jotka ovat verrattavissa espanjalaisiin tapaksiin. Näistä on yleensä sekä kylmiä että lämpimiä vaihtoehtoja, ja annokset ovat reippaasti tapaksia isompia. Kuvassa näkyvä valkosipulissa ja öljyssä paistettu mustekala oli näistä kaikista ehdottomasti parasta. Muita suosikkeja olivat marinoidut katkaravut, erilaiset pikkelsit ja usein useamman kipon sarjana tarjoiltavat erilaiset jugurttipohjaiset dipit.

Ravintoloiden hintataso on erittäin kohtuullinen, eivätkä kalleimmatkaan näkemäni olleet yhtä kalliita kuin Suomessa. Kannattaa välttää suurten pääkatujen varrella olevia paikkoja ja harhautua hieman sivummalle, jolloin safkan hinta voi olla puolet halvempi. Hyvä sijainti ja kallis hinta ei välttämättä tarkoita parempaa ruokaa, vaan voi helposti olla päinvastoin. Perustason ravintolassa useamman ruokalajin setti maukasta syötävää kahdelle juomineen maksaa usein alle 20 euroa. Büfe-ravintolassa kaksi henkilöä saa mahansa täyteen kympillä.

Kaiken kaikkiaan turkkilainen keittiö tuntuu hieman aliarvostetulta, vaikka ainakin Istanbulissa paikallinen ruoka oli pääosin herkullista. Älkää siis ihmetelkö, jos lähitulevaisuudessa blogiin alkaa ilmaantua turkkilaisen keittiön erikoisuuksia sovellettuina versioina, kun pääsen oikein apinoimaan kaikkea mistä reissun aikana tykkäsin.

Tietenkin matkalta oli haalittava jotain myös mukaan, joten kävimme Misir Carsisissa, eli maustebasaarissa. Mausteita oli moneen lähtöön, ja jotain minulle entuudestaan outoakin löytyi. Sain tingattua 100g pussin hinnan noin euroon, mikä on melko kohtuullista – siinäkin tapauksessa että mausteita on hieman jatkettu suolalla. Mausteita sai maistella, ja useimmissa pieni suolanmaku tuntui. Ostin savupaprikaa, sumakkia sekä tulista chilijauhetta. Kauppias pakkasi ostokset tiiviisti vakuumipussiin. Syksyllä odottaa sitten Nepal sekä uudet maustebasaarit!

Viimeisenä iltana nappasin süpermarketista pari pakettia paikallista makkaraa kotiinviemisiksi. Kuvassa näkyvät leikkeleet kulkeutuivat myös Suomeen asti, sillä Lufthansan paluulennoillakin tarjottiin syötävää – alkujaan ne oli tarkoitettu matkaeväiksi. Turkissa makkarat ovat pääasiassa naudanlihasta, muslimeiden maasta kun on kyse. Useimmissa majapaikoissa pieniä naudanlihanakkeja oli aamupalalla, ja ainakin ne olivat herkullisia, mutta näitä ostamiani paketteja ei ole vielä avattu. Hotellien amupalabuffetista on myös helppoa koostaa karppaajan tuhti eväs, joka sisältää makkaraa, munia, rasvaista jugurttia, kasviksia, oliiveja sekä erilaisia juustoja. Murot, leivät, hillot ja mehut voi jättää ottamatta.

Tämä oli nyt tällainen pintaraapaisu siitä, mitä Turkissa ehkä saa lautaselleen, ja yksityiskohtainen matkakertomus reissusta ilmaantuu sitten matkasivustolleni, kunhan saan sen ensin kirjoitetuksi.

Läskimakkarapannua ja luu/nahka-liemikuutioita

Löysin tässä alkuviikosta pakastimen pohjalta sinne aikoinaan työntämäni joulukinkun jämät. Kyseessä oli potkaosan luut, niiden ympärillä hieman lihaa sekä suurin osa kinkun nahasta, joka oli jouluna jäänyt syömättä.

Lihat on jo raavittu irti ja syötykin, mutta läskiä ja nahkaa oli vielä melkoisesti. Näiden jämien syöminen on ekoteko jo sinänsä, ja on se sopivasti myös karppausideologian mukaista, joten päätin käyttää tämänkin possunkoiven hyödyksi mahdollisimman sataprosenttisesti.

Liemeksi keittämällä luista, rustoista, nahasta ynnä muista rääppeistä irtoaa vielä melkoisesti makua, rasvaa, täyttävää gelatiinia sekä erilaisia mineraaleja. Voidaan siis puhua lähes luomulaatuisesta lihaliemestä, joka hakkaa mennen tullen kaikki kauppojen natriumglutamaattikuutiot sekä maussa että ravintosisällössä.

Laitoin koko läskikasan sekä kaikki luut kattilaan ja peitin koko satsin vedellä. Lisäsin sopivan lorauksen etikkaa, joka edesauttaa ravinteiden irtoamista. Jämätavara sai muhia hieman jäähtyneessä leivinuunissa lähemmäs 24h, ja tuloksena oli reilu litra rasvaisen täyteläistä lientä… sekä edelleen ne kaikki rojut, jotka kattilaan olin laittanut. Mitäs niille?

Kinkun kova ja sitkeä nahka oli mukavasti pehmennyt uunissa, niin pehmeäksi että sitä pystyi pilkkomaan muovisella lastalla. Laitoin siis nahanriekaleet silputtuna pannuun, ja paistoin ne rapeiksi yhdessä krakovan makkaran, sipulin, kaalin sekä sopivien mausteiden kanssa. Lisäsin joukkoon myös lorauksen kermaa sekä lusikallisen chilitahnaa. Nimesin viritelmän läskimakkarapannuksi, ja siitä tuli vallan herkullista. Vinkki: kun tarjoat tätä muille ihmisille, älä kerro mistä se on tehty.

Pienen osan liemestä käytin läskipalojen paistamiseen, mutta loput oli tarkoitus säilöä. Vallan mainio konsti tehdä niin on valuttaa liemi jääpalapusseihin muovisen suppilon avulla ja laittaa ne pakastimeen. Ennen tätä valutin liemen lävikön läpi ja lisäsin joukkoon ruususuolaa. Liemestä saa aikaan herkullisen pohjan keittoihin, kastikkeisiin ja patoihin, ja nyt sitä on tallessa aika moneksi kerraksi.

Kaikilla ei tietenkään ole leivinuunia käytettävissään, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää keittää liemi hellalla. Keittäminen tapahtuu mahdollisimman matalassa lämpötilassa ja mahdollisimman pitkään.

Varoitus: tämä tavara on uskomattoman täyttävää; jo muutama lusikallinen pelkkää lientä vei nälän mennessään. Voisi sanoa, että melkoista energiajuomaa!

Grillikauden avajaiset

Tänään on grillauskausi virallisesti avattu Ilmajoella. Moni on luultavasti tehnyt saman jo paljon aiemmin, mutta nyt sattui molemmilla olemaan vapaapäivä samaan aikaan ja säätkin vielä suosivat – navakkaa tuulta lukuun ottamatta. Aurinko on kuitenkin paistanut suurimman osan päivästä. Grillatut eväät olivat sopiva huipennus pihatöiden merkeissä vietetyn päivän päätteeksi.

Näin kesän korvalla joka paikassa jaksetaan mainostaa erilaisia kaasu- ja sähkögrillejä, mutta itse olen niin vanhanaikainen, että haluan edelleen grillata pihvini ja käristeeni perinteisessä hiiligrillissä – ja tämä asia tuskin tulee muuttumaan. Hiiligrillin tuoksu kuuluu olennaisena osana kesään.

Grillaus on muutenkin erittäin sopiva tapa syödä karpisti, sillä yleensähän ideologiaan kuuluu mättää niin reilusti erilaisia lihatuotteita, ettei niiden kaveriksi oikein kaipaakaan muuta kuin salaatteja. Foliossa tai vartaissa grillatut kasvikset ovat myös hyvä lisä, mutta nyt oli jo niin reilusti kaikkea, etten jaksanut sellaisia enää ruveta väsäämään. Näillä lähti nälkä naapureita häiritsemään!

Menu

• Lidlin ykkösnyrkkiä sopivan rapeaksi grillattuna
• Itse marinoituja porsaan kassler-pihvejä
• Grillisalaattia
• Savulohi-aurajuustosalaattia
• Ranskankerma-sipulidippiä
• Avokadosurvosta
• Omatekoista chilisinappia
• Omatekoista vichyä

Tein marinadin jo eilen, ja laitoin maustamattomana ostetut pihvit ja liemen pakastepussiin jääkaappiin yöksi maustumaan. Osan liemestä säästin pihvien voiteluun grillauksen aikana.

Ainekset: 4rkl oliiviöljyä, yksikyntinen valkosipuli murskattuna, 2rkl soijakastiketta, 2rkl osterikastiketta, 2rkl punaviinietikkaa, 1tl suolaa, 1tl juustokuminaa, 3 tippaa Blair’s Ultra Death-kastiketta, loraus kermaa.

Lohi ja aurajuusto sopivat yhteen oikein hyvin, ja näillä värkeillä salaatistakin irtoaa mukavasti kaloreita. Vuohenjuusto voisi olla seuraava kokeiltava vaihtoehto tällaiseen salaattiin. Salaatti on kuvan mukaisesti rakennettu suurelle lautaselle, mutta mikään ei tietenkään estä toteuttamasta sitä toisin. Aurajuuston voisi myös piilottaa lohirullien sisään, mutta sain ajatuksen päähäni liian myöhään – rullat oli jo pyöritelty valmiiksi.

Ainekset: pussi friseesalaattia, kesäkurpitsan puolikas suikaleina, keltainen paprika suikaleina, 200g savulohta siivuina ja rullalle käärittynä, kourallinen oliiveja, mieto vihreä chili viipaloituna, vähän punasipulia ohuina renkaina, puoli pakettia aurajuustoa murusteltuna, päälle oliiviöljyä ja valkoviinietikkaa.

Chilisinappi on väsätty joululta yli jääneestä Comansin sinappijauheesta. Sinapin väsääminen on yksinkertainen temppu: kaikki ainekset vain sekaisin ja koostumus viimeistellään sopivalla määrällä joko vettä tai kermaa.

Ainekset: 4rkl Colman’s sinappijauhetta, 2rkl karppisokeria, 1tl tulista intialaista chilijauhetta, 2rkl oliiviöljyä, 2tl valkoviinietikkaa, ripaus suolaa, vettä tai kermaa niin paljon, että sinappi on sopivan notkeaa.

Avokadosurvos vasta yksinkertainen homma onkin: kaavitaan kokonainen kypsä avokado ulos kuorestaan ja survotaan lusikalla tai haarukalla kulhoon. Maustetaan ruususolalla ja pippurisekoituksella ja sekoitetaan.

Grillisalaatti on vanha ja moneen kertaan hyväksi todettu lisuke lähes kaikkeen. Ohjeen löydät täältä.

Dippi on peräisin lahjaksi saadusta Kotigastronomin jauheesta. Sekoitin jauheen kermaviilin sijasta turkkilaiseen jugurttiin.

Vichy syntyy sodastreamin avulla hanavedestä ja ripauksesta ruususuolaa. Yllättävän hyvää – kannattaa ehdottomasti kokeilla jos kyseisen aparaatin omistaa. Ruusuolan avulla happoveteen tulee oikea kivennäisveden maku, kivennäisaineden kera. Suolaisten ja rasvaisten eväiden päälle tätä kuluikin ihan kiitettävä määrä. =)

Joulukilot ja paluu arkeen

Olen ollut erossa kanaljan munista sekä normisalaateista noin viikon joulun kunniaksi, mutta nyt olen jälleen palannut arkeen ruokien osalta – ainakin osittain. Ja miten hyvältä maistuikaan näin pitkän tauon jälkeen! Kinkkua on silti vielä jäljellä, samoin lanttulaatikkoa, salaatteja ja juustoja… joten menee vielä hetki ennen kuin palaan täysin normaaliin ruokavalioon.

IP-aaton aamiainen oli normieväiden ja jouluruokien risteytys. Lautasella on perinteistä aamiaiskokkelia kaalin ja pekonin kera sekä lisäksi kreikkalaista salaattia, meetwurstihyytelöä, sienisalaattia, rosollia ja Snellmannin maksamakkaraa. Ei hullumpi yhdistelmä.

Kuvan kokkeli syntyy seuraavasti: silputaan noin 100g kaalia pieneksi silpuksi, ja sitä paistetaan hetki reilussa kookosöljyssä. Sipuliakin voi laittaa, mutta nyt en jaksanut. Lisätään paketti pekonia pilkottuna, jalopenoviipaleita ja paistetaan vielä hetki. Sitten päälle desi kermaa, jonka sekaan rikotaan 5 isoa kananmunaa. Päälle ripotellaan reilusti mustapippuria sekä juustoraastetta. Sekoitellaan hetki. Annoksesta riittää kolmelle.

Varsinaisia arkiruokia ei kuitenkaan vielä tarvitse ruveta miettimään, sillä tapana ei ole ollut nakella syömäkelpoista roskiin… eli joulusapuskat syödään ensin alta pois viimeistä murua myöten.

Sain tosiaan pyhien aikana aikaiseksi useamman kilon ylimääräistä, mutta en syytä siitä jouluruokia vaan useamman päivän putkeen jatkunutta oluen ja muiden joulujuomien tissuttelua. Tietenkin noita safkojakin tuli mätettyä kaksin käsin, mutta nyt aloitetaan taas tiukalla linjalla. Jännä nähdä kauanko joulukilojen katoamiseen menee, kun oli tämä joulu tällä kertaa näinkin pitkä.

Samppa Kalminen

Joulun eväät

Tämä on ensimmäin karppijoulu omalla urallani, ja siitä johtuen myös ruokien itsevalmistusprosentti huitelee aivan eri lukemissa kuin aiempina jouluina. Ennen tein itse vain lanttu- ja porkkanalaatikot, sinapin ja sienisalaatin, nyt suurimman osan kaikesta. Joulupöydässä oli myös uutuuksia mukana. Ohessa muutamia kuvia sekä linkit ohjeisiin.

Kinkku on perinteisesti leivinuunissa paistettu, ja siitä tuli oikein mehukas. Ostin Atrian harmaasuolatun 7 kilon juhlakinkun, sillä yli 10 kilon kinkku ei leivinuunin luukusta mahtuisi. Muiden ruokalajien paljoudesta johtuen kinkku ei heti pääse loppumaan. Yläpuolen nahan jouduin kuoria pois koska se paistui melko rapeaksi, mutta varoin visusti etten hukkaa prosessin aikana yhtään kinkun herkullista rasvakerrosta. Paistossa irronneen rasvan laitoin purkkiin ja pakastimeen myöhempää käyttöä varten. Samoin potkan luun, nahat sekä kaikki muut rääppeet, joista teen luuliemen joskus myöhemmin. Sinappi on Colmansin jauheesta tehty, ja sokerin tilalla käytin karppisokeria, rypsiöljyn tilalla majoneesia. Ratkaisu oli onnistunut.

Laatikot olivat hieman perinteisestä muunneltuina versioina, eli olin korvannut korppujauhot perunakuidulla, mutta siirappia en kuitenkaan säästellyt. Se kuuluu laatikoihin. Tein lanttulaatikon melko tyypillisellä tavalla – soseen sekaan 2 munaa, 2dl kermaa, reilu desi perunakuitua ja mausteet, pinnalle lisää perunakuitua ja muutama voinokare. Porkkanalaatikko oli jo selvästi erilainen: riisin puuttumisen takia tein sen raastetusta porkkanasta, ja sekoitin joukkoon mozzarellaa. Perunalaatikon korvasin hokkaido-kurpitsasta tehdyllä vastineella, johon sotkin sekaan samanlaisen satsin kuin lanttulaatikkoonkin, ja joka oli oikein hyvää. Ainoastaan maksalaatikko on ostettu kaupasta.

Joulupöydän kalaosastoon kuului silliä sekä valkosipuli- että sinappikastikkeen kera. Näiden lisäksi tein lohihyytelöä kylmäsavustetusta fileestä. Aiemmin on tavannut olla valmista siivua kaupasta, mutta nyt sain käsiini kokonaisen fileen, josta itse siivuttamalla sain värkit hyytelöön.

Juustotarjotin kuuluu myös jouluun, ja tällä kertaa mukana oli tietenkin leipäjuustoa, Mustapekkaa sekä savuporo-Koskenlaskijaa. Gouda-osastoa edustaa jo lapsuuden jouluista tuttu Salaneuvos, ja lisäksi oli vielä savujuustoa sekä sen vastapainoksi ricottaa. Tarjottimen toteutus oli tällä kertaa tällainen. Olin viipaloinut suurimman osan valmiiksi, ja keskellä olevssa kipossa on cocktail-tikkuja, joiden avulla paloja voi nokkia joko lautaselle tai suoraan suuhun. Veitsellä paloja voi tarvittaessa pienentää. Kotijuuston valmistus olisi tarkoitus opetella ennen ensijoulua, sekä löytää jostain kelvollinen juustomuotti.

Uutena erikoisuutena tein ensimmäistä kertaa myös terriinin, jonka tein siis selleristä, palsternakasta, kuivatuista hedelmistä sekä pähkinärouheesta ja maustaen sen jouluisesti kanelilla, muskottipähkinällä ja inkiväärillä. Vesihauteessa paistaminen oli tälle kokille uusi juttu, mutta terriini onnistui silti hyvin.

Salaatit tein tällä kertaa kaikki itse. Mitään vihreitä salaatteja ei tässä taloudessa ole koskaan ollut tapana syödä jouluna, joten tein jo tässä blogissa aiemmin julkaistua grillisalaattia, sienisalaattia sekä katkarapusalaattia. Myös rosollin tein ensimmäistä kertaa itse… ja teen jatkossakin. Se oli nimittäin herkullista eikä varmasti sisällä perunaa. Kuvassa on salaattien lisäksi paljon muutakin, mikä ei poytään mahtunut. Ratkaisu oli buffet, josta jokainen saa käydä täydentämässä sitä mukaa kun lautaselta loppuu. Vieraita on ollut syömässä joulupäivänä sekä tapsanpäivänä, ja ilmeisesti joitain mattimyöhäisiä on vielä tulossa.

Joulunajan snacksit olivat paahdettuja siemeniä sekä pähkinöitä erilaisten mausteiden kera. Paahdoin currylla maustettuja maapähkinöitä, kaupan kuorittuja kurpitsansiemeniä chilillä sekä juustokuminalla, sekä laatikkoon käytetyn kurpitsan siemenet maustoin chilillä ja osterikastikkeella.

Aiemmin on jo leivottu pipareita sekä kermatryffeleitä, joiden ohjetta en viitsi julkaista… niistä tuli koostumukseltaan aika kummallisia suklaamarmeladipalloja. Hedelmäkakulle kävi myös vähän hassusti. Se ei suostunut irtoamaa antiikkisesta alumiinivuuasta, jonka seuraava osoite onkin vihreä sulo-pönttö pihan nurkalla. Kakusta tuli todella hyvää, vaikka sen pintakerros jäikin vuokaan kaikesta voitelusta huolimatta. Julkaisen ohjeen sitten, kun voin tehdä sen kelvollisen kuvan kera.

Pienen jääkaapin kanssa oli hieman ongelmia, ja autotallista tulikin oivallinen korvike. Näillä keleillä ylimääräiset sapuskat pysyvät siellä juuri oikeassa lämpötilassa. Jotain positiivista siinä että tämän joulun on saanut viettää varsin synkissä merkeissä säiden osalta, pakkasia ei ole näkynyt, vesisadetta on saatu joka päivä eikä tuo myrskykään meinaa hellittää vielä kirjoitushetkelläkään. Täällä on silti ollut oikein jouluinen tunnelma, kunhan ei avaa ulko-ovea eikä katsele ikkunoista ulos ennen pimeää. Tunnelma syntyy suurimmaksi osaksi kynttilöiden avulla.

Alla olevassa kuvassa näkyvä kaaos on aatonaattona ikuistetu, jolloin väsäsin enimmät joulusapuskat. Kaaos paheni vielä iltaa kohden, mutta en viitsinyt sitä uudelleen ryhtyä kuvaamaan.

Vaikka varsinainen joulu onkin jo ohi, jouluruoka maistuu edelleen. Oma henkilökohtainen ennätykseni ennen normisapuskoihin siirtymistä on ollut reilut 2 viikkoa joskus 2000-luvun alkupuolella. Eilen hain Minimanista kassillisen lanttu- ja porkkanasoseita 1€/kg. Kauppias kai luuli ettei oikein kellekään enää maistuisi… taidan ryhtyä tänään uudestaan laatikoiden tekoon. Kinkkua meinaan riittää vielä!

Samppa Kalminen

Joulusinappi

Joulukinkku tuli laitettua leivinuuniin eilen iltapäivällä ja kokemuksesta oppineena selvinpäin. Viimeksi kinkunpaisto maksoi kahden kinkun sekä taksimatkan hinnan, kun oli haettava kaupasta uusi kuivaksi paistuneen tilalle. Tällä kertaa kokki ei nukahtanut kesken operaation.

Tässä taloudessa kinkku on totuttu aikojen alusta lähtien syömään kylmänä, joten kannoin sen yöksi autotalliin jäähtymään ja vasta aamulla siivuiksi. Perinteinen kinkku ei ole mitään ilman kunnon sinappia, ja sellainen onkin syytä valmistaa itse.

Tähän sinappiin ei sitten muu kuin Colmansin valmistama sinappijauhe kelpaa. Joskus kokeillut jonkun muun puljun jauhetta, mutta makua siinä ei ollut nimeksikään. Tämä on aika tulinen sinappi, joten makuihin tottumattomat voivat toki halutessaan ostaa niitä korvikejauheita kaupasta.

Yleensä olen tehnyt kinkkusinappini rypsiöljyyn, mutta se oli aikoina ennen karppausta. Nyt kaapissa on vain oliiviöljyä, jonka maku tuskin sinappiin sopii. Sama pätee myös kylmäpuristettuun rypsäriin, jonka maku ei tunnu sopivan oikein mihinkään. Ratkaisu ongelmaan oli kaikessa yksinkertaisuudessaan tölkkimajoneesi.

Sinapin mausta sekä koostumuksesta voidaan tietenkin vääntää vaikka maailman tappiin asti, mutta minun näkemykseni on tulinen ja makea, hieman rakeinen mutta silti notkea. Käristeen päälle tämä ei ehkä jokaisen mielestä sovi, mutta ei toisaalta kinkun päällekään mikään puolalainen Turun sinappi.

Valmistusaika: 5 minuuttia.

2rkl kruunumajoneesia
1tl valkoviinietikkaa
loraus vettä
1dl Colmans-sinappijauhetta
1dl karppisokeria
loraus konjakkia
ripaus merisuolaa

 

1. Lusikoi majoneesi kippoon ja lorauta sekaan etikat sekä ripottele suolat. Sotke sinappijauhe ja karppisokeri joukkoon ja sekoita hyvin.

2. Lisää konjakki sekä vettä perään vähitellen ja koko ajan sekoittaen, kunnes koostumus on mielestäsi sopiva. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa makeutta, väkevyyttä, suolaisuutta, happamuutta tai konjakkia. Sinappi on kaikkein paras tehdä maistelemalla, sillä makujahan on niin monia. Nuo ylempänä mainitut määrät ovat siis ohjeellisia… enkä itsekään koskaan mitään ole mitannut. =)