Tämä keitto on nimeä myöten hämäystä. Se sisältää kyllä kilon satsin porkkanasosetta, mutta mukana on paljon muutakin. Jekkuna on survoa suuremmatkin sattumat hienoksi sauvasekoittimella, jolloin keitosta tulee kutakuinkin sosekeittoa. Kaveriksi keitolle tein ihan normaalin fetasalaatin sekä lisäksi oli viikonlopulta yli jäänyttä omatekoista perunasalaattia.

Kuvassa tämä illallinen näyttää vähän laihalta, mutta totuus on jotain ihan muuta. Kaloreita piisaa, ja raavaskin mies kadotti nälkänsä hotaistuaan kuvan setin kitusiinsa. Keitossa on aika rankasti lehmästä peräisin olevaa rasvaa, salaatissa ei ole öljyä säästelty ja perunasalaatti on tehty turkkilaisen jogurtin ja majoneesin seokseen.

Annos saattaa näyttää myös viherpiipertäjän tekeleeltä, mutta ei se ole sitäkään. Keittoon on piilotettu paistettua pekonia soseutettuna, ja perunasalaatin terästeenä on pieniä salamikuutioita.

Mainitaan nyt vielä varmuuden vuoksi perunasalaatista, ettei se sisällä oikeasti perunaa, vaan se on korvattu kevyesti keitetyillä lanttukuutioilla hiilarimäärän minimoimiseksi. Salaatin ohje ilman salamia on julkaistu blogissa jo aiemmin. Fetasalaatti sisältää perusainesten lisäksi aurinkokuivattua tomaattia sekä hillosipuleita, ja sen makua on terästetty ripauksella sumakkijauhetta.

Keiton tekemiseen ei aikaa haaskaantunut puolta tuntiakaan, sillä tein sen valmiista pakastimen uumenista kaivetusta soseesta, jonka hauduttelin valmiiksi jo aiemmin lämpiämään laitetulla puuhellalla.

Keittoon lisättävän veden määrä on makuasia, ja sitä kannattaa lisätä sen verran, että koostumus miellyttää syöjää. Minä en mitannut sitä, joten ohjeesta puuttuu tämän vuoksi määrä. Makrot on laskettu 8dl vesimäärällä.

Makroravinteet keitossa sekä energiajakauma:

Hiilihydraatit: 100g (12%)
Rasva: 288g (74%)
Proteiini: 108g (13%)
Kuitu: 29g (2%)

Ainekset:

50g voita + pieni viipale ruskistamiseen
1kg porkkanasosetta
1 luomukasvisliemikuutio (ei glutamaattia)
1 iso sipuli
1pkt pekonia
3dl kermaa
300g aamupalajuustoa
50g suolapähkinöitä
vettä
suolaa
mustapippuria
tulista chilijauhetta
kuivattua tilliä
kuivattua korianteria

Valmistusaika: noin puoli tuntia, mikäli omistat säkin valmista sosetta.

dav

1. Ruskista silputtu sipuli, suolapähkinät sekä pekoni voissa pannulla. Jos omistat suuren ruskistamiseen soveltuvan padan, voit tehdä koko satsin siinä, kuten minäkin tein. Jos et omista, tarvitset lisäksi kattilan.

2. Kaada porkkanasose pataan / kattilaan pekonien sekaan, ja sekoita. Lisää kerma. Nosta pata hellalta ja survo sauvasekoittimella lähestulkoon tasaiseksi. Voit halutessasi jättää soseuttamisen myös väliin, jolloin saat suurempia sattumia sisältävän keiton.

3. Nosta pata takaisin hellalle, ja lisää vähitellen vettä, kunnes keitto on koostumukseltaan sopivaa. Pudottele aamupalajuustot sekaan yksitellen sekoitellen samalla. Lisää myös voiklöntti sekaan sulamaan. Lopuksi mausteet ja suola, jonka jälkeen tee makutesti. Chilin määrä on tietenkin makuasia, mutta tässä keitossa on tarkoitus olla potkua; ei tosin niin paljoa että liekit lentävät suusta.