Archive for joulukuu, 2015


Karppaajan joululaatikot

Tänä jouluna päätin tehdä karpit joululaatikot jo mukavasti etuajassa, sillä nyt kun en ole töissä ei ole mitään väliä, missä vaiheessa niitä jouluruokia alkaa syömään. Kinkunkin paistoin jo eilen. Ja nyt kun saan nämä postattua hyvissä ajoin, ovat nämäkin reseptit muiden karppaajien käytettävissä jo tätä joulua varten.

Tein tänä vuonna vain kahta eri versiota, kurpitsalaatikon sekä porkkana-linssilaatikon. Tämän perusohjeen avulla on tietenkin helppo versioida muitakin laatikoita… eikä se perinteinen lanttu / porkkana / peruna -linja ole ainakaan tässä taloudessa koskaan ollut mikään orjallisesti noudatettava perinne. Laatikoihin soveltuvat useimmat juurekset tai niiden yhdistelmät, joten niitä kannattaa hyödyntää oman maun mukaan. Pintakasviksista kukkakaali soveltuu erinomaisesti soseruokiin.

Minä paistoin näitä 220 asteessa noin puolisen tuntia, jonka jälkeen siirsin ne leivinuunin jälkilämpöön pariksi tunniksi – olin siis ottanut sieltä kinkun ulos viime yönä. Jos et omista leivinuunia, voit paistaa laatikot tavallisessa uunissa monellakin tapaa. Aika yleinen tapa on noin puolitoista tuntia 175 asteessa, mutta koska nämä ovat hiilarittomampia ja siksi huonommin rapeutuvia versioita, antaa kuumempi alkulämmitys reilun kuorrutuksen / voin kera paremman pinnan. Pitkä kypsytys matalassa lämmössä haihduttaa pois ylimääräistä nestettä. Voit normiuunia käyttäessäsi vaikka paistaa puoli tuntia 220 asteessa, ja sitten pudottaa lämmön 110 asteeseen ja antaa laatikoiden olla uunissa noin tunnin. Kannattaa valita sellaiset vuuat, jotka sopivat uuniin vierekkäin. Kaupoista saa monen kokoisia kertakyttövuokia.

Minä sain laatikoistani mukavan kiinteitä hauduttamalla niitä pitkään leivinuunissa, ja myös makunsa puolesta ne olivat oivallisia ja niiden kuvittelisi kelpaavan joulupöydässä kenelle tahansa normaalien laatikoidenkin ystävälle. Kurpitsaa voin suositella esimerkiksi niille, jotka eivät lanttulaatikon mausta tykkää – se on koostumukseltaan aika samanlaista, mutta maku on jotain ihan uutta.

Makroravinteet kurpitsalaatikossa sekä energiajakauma:

Hiilihydraatit: 95,8g (20%)
Rasva: 133,4g (70%)
Proteiini: 37,8g (8%)

Ainekset:

1kg kurpitsaa (hokkaido- tai myskikurpitsa)
2dl kuohukermaa
2dl perunakuitua
3 kananmunaa
0,5dl siirappia
valkopippuria
jauhettua muskottipähkinää
inkivääriä
suolaa
voita sekä perunakuitua kuorrutteeksi

Makroravinteet porkkana-linssilaatikossa sekä energiajakauma:

Hiilihydraatit: 205,4g (36%)
Rasva: 130,9g (50%)
Proteiini: 72,7g (11%)

Ainekset:

2dl punaisia pikalinssejä
1kg porkkanaa (tai valmista sosetta)
2dl kuohukermaa
1,5dl perunakuitua
2 kananmunaa
0,5dl siirappia
valkopippuria
jauhettua muskottipähkinää
inkivääriä
kanelia
suolaa
voita sekä perunakuitua kuorrutteeksi

Valmistusaika: tyylistä riippuen noin 2-3 tuntia.

DSC_0008

1. Tee kurpitsa soseeksi, eli kuori, halkaise, poista siemenet (ja säästä ne paahdettavaksi), pilko, keitä, valuta, kaada takaisin kattilaan ja soseuta. Sauvasekoitin toimii hyvin. Sekoita keittämisen aikana muut ainekset voita lukuun ottamatta tasaiseksi puuroksi kulhossa ja jätä se turpoamaan. Kun olet saanut kurpitsan soseeksi, kaada seos kulhosta soseen joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Testaa maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Kaada massa uunivuokaan tai kertakäyttövuokaan ja levittele pinta sileäksi.

2. Aloita porkkanalaatikon tekeminen keittämällä linssit paketin ohjeen mukaan (kannattaa valita sellaisia, joita ei tarvitse liottaa tai kypsyttää pitkään, esim. GoGreen-pikalinssit), ja valuttamalla vesi pois lävikössä. Jätä linssit lävikköön, ja toteuta samat toimenpiteet porkkanalle kuin kurpitsallekin edellisessä vaiheessa. Sekoita valutetut linssit joukkoon samalla kun kaadat kermaseoksen porkkanasoseen joukkoon. Voit myös käyttää valmista kaupoissa myytävää porkkanasosetta (joka myydään juurikin sopivasti kilon pötköissä).

3. Ripottele perunakuitua sekä reilun kokoisia voinokareita molempien laatikkojen pinnalle, ja työnnä tuotokset uuniin. Puhuin paistoajoista tekstin alkuosassa, joten valitse mieleisesi tapa paistaa laatikot.

Nauris-siskonmakkarapihvit

Siskonmakkara ei ole mitenkään trendikästä sapuskaa, sitä ei aina tahdo löytyä kaupoista ja monet nykyajan ihmiset eivät edes tiedä millaista se on – vaikka ehkä siskonmakkarasoppaa joskus ovat syöneetkin. Kyseessä on luonnonsuoleen tai muovikuoreen sullottu vaalea, yleensä sianlihasta valmistettu raakamakkara, joka on siis kypsennettävä ennen syömistä. Käytännössä se massa suolen sisällä on löysää puuroa, ja moniin ruokiin käytettäessä se onkin syytä niistää ulos kuorestaan ennen jatkotoimenpiteitä. Se soveltuukin parhaiten erilaisten taikinoiden ainesosaksi.

Minä päätin testata, miten hyvin se sopisi perinteisten valurautaisessa lettupannussa paistettavien pihvien ainesosaksi. Nyt on kaupoissa näkynyt myös hyvän näköisiä että makuisia tuoreita nauriita, joten päätin sijoittaa tähän väsäykseen muutaman myös niitä.

Siskonmakkara soveltui taikinaan hyvin. Taikina oli raakana hieman tahmeaa ja oli tarratakseen kaikkeen millä siihen koski, mutta sain sen helposti levitettyä lettupannulle heittämällä reilun lusikallisen keskelle pannun koloa ja levittelemällä sitten reunoja kohti. Näitä ei tarvinnut montaa minuuttia paistaa, ja kypsina pihvit olivat niin kiinteitä, etten saanut lastan kanssa sählätessäni ainuttakaan hajalle.

Makukin oli ihan positiivinen yllätys, sillä en itsekään muista syöneeni vuosiin mitään siskonmakkarasta tehtyä eikä niiden mausta ollut minulla minkäänlaista muistikuvaa. Minä söin pihvini perinteisten pannulla paistettujen lantturanskisten, salaatin ja turkkilaisen jugurtin kera.

Jos et omista lettupannua, voit paistaa nämä ihan normipannussa, ja luulisi niistä tulevan ihan kelvollisia uunissakin. Oikeassa lettupannussa pihveistä tulee kuitenkin pyöreitä ja tasakokoisia, jos visuaalisilla seikoilla on joillekin tässä asiassa merkitystä.

Makroravinteet koko satsissa sekä energiajakauma:

Hiilihydraatit: 34,6g (8%)
Rasva: 156,8g (75%)
Proteiini: 71,9g (16%)

Ainekset:

500g siskonmakkaraa
300g nauriita
1 iso sipuli
2 kananmunaa
4rkl vahvaa sinappia
valkopippuria
kuivattua timjamia
kuivattua korianteria
paprikajauhetta
suolaa
voita paistamiseen

Valmistusaika: noin 45 minuuttia.

DSC_0002

1. Purista makkaramassa kulhoon ja tee tyhjästä suolesta vaikka kondomeita. Silppua nauriit sekä sipuli hienoksi joko silppurissa tai raasta ne raasteeksi. Sekoita kasvikset taikinan joukkoon, riko sekaan kananmunat, lisää mausteet ja sekoita koko satsi hyvin. Siskonmakkara on yleensä aika suolaista, joten kannattaa ensin koepaistaa ja maistaa – ja lisätä sitten taikinan joukkoon, jos pihvit jäivät suolattomiksi.

2. Kuumenna lettupannu levyllä, lisää pieni nokare voita jokaiseen koloon ja laita reilu lusikallinen massaa niihin. Levittele massa lusikalla ja paista pari minuuttia. Käännä pihvit ja paista vielä toiset pari minuuttia.