Archive for maaliskuu, 2015


Täyttävä salaatti

Tämä on tuhti salaatti, jonka avulla aamiaiseen saa mukavasti lisää potkua. Tämä käy hyvin myös sellaisenaan vaikkapa evääksi töihin – helppo ottaa rasiassa mukaan eikä tarvitse edes lämmittää. Tämä salaatti ei myöskään vesity jääkaapissa kuten usein tapaa käydä, eli voit rauhassa tehdä vaikka suuremman satsin ja nautiskella tästä useiden päivien ajan.

Kunnia ohjeesta menkööt kuitenkin oikeille henkilöille, eli joskus 80-90-luvulla Nurmon keskustan koulussa töissä olleille keittäjille. Se oli vielä sitä aikaa, jolloin kouluissa tehtiin ihan oikeaa ruokaa oikeissa keittiöissä. Tätä salaattia tarjoiltiin yleensä pinaattilättyjen ja hillon kylkiäisenä, ja yleensä lättypäivä oli aina sellainen, jolloin vedin itseni ihan hirveään ähkyyn santsaamalla toisinaan pariinkin otteeseen.

Tämän salaatin karppimuunnos ei kummempia vaadi – jouduin korvaamaan vain alkuperäisessä salaatissa olleen fusillin jollain terveellisemmällä säilyttäen kaiken muun mahdollisimman autenttisena, ainakin sen mukaan miten näinkin vanhoja juttuja itse muistan. Lisäsin myös reilusti oljyä saadakseni ujutettua joukkoon vielä jokusen kalorin.

Alkuperäisessä salaatissa taisi olla balkania, mutta kun tulin ostaneeksi kaupasta yli kilon rasian edullisia meetwurstin kantapaloja, ajattelin käyttää tähän niitä. Hillosipulit ja jalopenot lisäsin sekaan hetken mielijohteesta.

Makroravinteet koko satsissa:

Hiilihydraatit: 53,2g
Rasva: 96,8g
Proteiini: 53,8g

Ainekset:

200g herne-maissi-paprikaa
150g meetwurstia tai balkania
100g edam-juustoa
1 sipuli
1 kokonainen suolakurkku
200g kaalia
kourallinen hillosipuleita
kourallinen jalopeno-viipaleita
0,4dl oliiviöljyä
4rkl punaviinietikkaa

Valmistusaika: 10 minuuttia.

DSC_0149

1. Ota herne-maissi-paprikat sulamaan ajoissa ennen salaatin sekoittamista. Ne sulavat nopeammin, kun avaat pussin ja kaadat sisällön valmiiksi kulhoon.

2. Kuutioi makkara, juusto sekä suolakurkku, leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi ja sekoita kulhoon pakastevihannesten joukkoon. Lisää hillosipulit ja jalopenot sellaisinaan, ja kaada päälle oliiviöljy sekä etikka. Sekoita hyvin.

Pekoninyytit

Keksin helpon konstin, jonka avulla löysäkin täyte pysyy hyvin pekoniin käärittynä. Nyytit kasataan silikoniseen muffinsivuokaan, ja suikaleiden reunat liimataan kiinni juuston avulla. Koska tässä kuori on siis lihaisaa pekonia, päätin käyttää sisälmyksiin lähinnä kasviksia. Lienee sanomattakin selvää, että täytteeseen voit laittaa melkein mitä tahansa muutakin, mitä nyt sattuu inspiraation hetkellä löytymään. Minä käytin itse tekemääni kurkkusalaattia, jonka ohje löytyy täältä.

Minä sain aikaan vain muutaman nyytin, sillä kaapissa oli pekonia vain kaksi pakettia. Jos haluat 12 kappaleen vuuan täyteen tarvitset ainakin 4 pakettia. Yhteen nyyttiin tarvitaan 3 kokonaista viipaletta. Olen muokannut tämän ohjeen täyttä muffinsivuokaa ajatellen. Jos täytettä jää yli, voit paistaa siitä vaikkapa kasvispihvejä.

Makroravinteet koko satsissa:

Hiilihydraatit: 21,1g
Rasva: 160,6g
Proteiini: 121,9g

Ainekset:

4pkt pekonia (4x140g)
150g kaalia
1 sipuli
2rkl sinappikurkkusalaattia
1dl tomaattikastiketta tai -murskaa
1dl kermaa
2 kananmunaa
kourallinen juustoraastetta
3tl psylliumia
murskattua piri piriä (tai muuta tulista chiliä)
2tl paprikajauhetta
3 murskattua valkosipulin kynttä
suolaa

juustoraastetta pinnalle

Valmistusaika: kolme varttia.

DSC_0059

DSC_0060

DSC_0061

1. Raasta tai silppua kaali ja sipuli tehosekoittimessa. Laita kulhoon, ja sekoita joukkoon muutkin ainekset. Ole varovainen suolan kanssa, sillä pekonissahan sitä tunnetusti on reippanlaisesti. Anna psylliumin turvota hetki.

2. Minä käärin nyytit seuraavalla tavalla: pekoni otetaan ulos paketista ja siivut katkaistaan keskeltä saksilla. Sitten asetellaan 4 puolikasta muffinsimuottiin ristinmuotoon niin, että viipaleiden päät tulevat sopivasti muotin reunojen yli (katso kuva). Sitten asetellaan vielä kaksi puolikasta edellisiin nähden viistosti ristinmuotoon, jolloin saadaan koko muotti vuorattua. Painele pekonit tiiviisti muotin reunoja vasten.

3. Lusikoi täytettä muottiin ja kääntele pekoniviipaleiden reunat tiiviisti nyytin päälle. Kannattaa tehdä nämä yksi kerrallaan, etteivät siivut mene solmuun viereisten kanssa. Kun nyytit ovat valmiit, ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia. Anna nyyttien jäähtyä ja sisällön kiinteytyä hetki ennen tarjoilua.

Heti kärkeen varoitus lihoista, erityisesti Poutun tuotteista: kannattaa aina lukea sisäfileenkin tuoteseloste. Vaikka tuote on helppo ulkonäon ja nimen perusteella mieltää lihaksi voi totuus silti olla jotain aivan muuta. Minä haksahdin nappaamaan halvan lihan tarjouslaarista, ja vasta ihmeteltyäni lihoista pannuun irtoavaa paksua kastikkeen kaltaista lientä kaivoin paketin esiin roskiksesta ja totesin: lihaa vain reilut 70%. Eikö fileessä pitäisi olla 100%? Litkut kaatuivat viemäriin ja jäljelle jäävät lihat menivät uuniin pähkinäisen kastikkeen kera.

Suomen elintarvikealan touhuja ei voi kuin ihmetellä. Muuallakin matkanneena voin väittää, että ainoastaan täällä lihatuotteisiin pyritään laittamaan mahdollisimman paljon kaikkea muuta paitsi itse lihaa. Halpa tarjoushinta on siis pelkkää hämäystä, jos lihat on paisutettu ruiskuttamalla niihin jotain paskaa, joka sitten vielä pahimmassa tapauksessa pilaa sapuskat, jotka niistä oli tarkoitus valmistaa.

Ikävästä yllätyksestä huolimatta sain aikaiseksi maukkaan, mutta hieman pienemmän satsin maukasta syötävää. Ruusukaaleja tulee harvemmin käytettyä, mutta jos vaikkapa tavallinen kaali alkaa tökkiä tuovat nämä mukavaa vaihtelua sekä maun että myös ulkonäön puolesta. Tähän tarkoitukseen soveltuvat hyvin pakasteena myytävät, sillä tuoreita ei juuri näihin aikoihin kaupoista löydy.

Makroravinteet lihakastikkeessa:

Hiilihydraatit: 43,8g
Rasva: 322,8g
Proteiini: 151,1g

Makroravinteet ruusukaaleissa:

Hiilihydraatit: 14g
Rasva: 44,1g
Proteiini: 10,2g

Ainekset:

600g porsaan sisäfileetä
voita
suolaa
pippuria
100g pähkinöitä
1 sipuli
1 vihreä chili
4 valkosipulinkynttä
2rkl seesamöljyä
1tl juustokuminaa
1tl kanelia
400g kookosmaitoa
1dl kermaa

Ruusukaalit:

700g ruusukaalia
50g voita
herbamarea

Valmistusaika: vajaa tunti.

DSC_0057

DSC_0056

DSC_0058

1. Leikkaa liha siivuiksi ja ruskista se pannulla voissa. Rouhi sekaan myllystä suolaa sekä pippuria. Laita lihat uuninkestävään astiaan. Rouhi pähkinät blenderissä (tai käytä valmista rouhetta). Puhdista pannu, ja paahda pähkinärouhetta siinä muutamia minuutteja ilman rasvaa. Lisää sitten öljy sekä mausteet ja sekoita.

2. Kaada pähkinät kulhoon ja kuullota sitten silputtu sipuli, pilkottu chili sekä murskattu valkosipuli. Lisää nämäkin samaan kippoon pähkinöiden kanssa ja sekoita jälleen. Kaada sekaan kookosmaitotölkki sekä kerma. Maista ja suolaa.

3. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Kaada kastike lihojen päälle ja laita uuniin. Keitä sillä välin ruusukaalit herbamarella maustetussa vedessä, noin 15 minuuttia. Kaada vesi pois, nosta jälleen kerran pannu levylle ja paista ruusukaaleja voissa pyöritellen niin, että ne pinnastaan ruskistuvat. Lihoille riittää noin 25 minuuttia uunissa.

Juureslasagne

Ideana on tehdä siis lasagnen makuista lasagnea ilman ideologiaan soveltumattomia lasagnelevyjä. Se ei ole kummoinenkaan ongelma, sillä eiväthän ne levyt oikeasti maistu yhtään miltään ja korvaavia tuotteita on muitakin. Ainoa ero normilasagneen piilee koostumuksessa.

Karppaajien yleisesti tuntema vaihtoehto on kesäkurpitsalasagne, mutta tähän aikaan vuodesta kesäkurpitsat ovat vielä järjettömissä hinnoissa, joten päätin kokeilla korvata lasagnelevyt lantusta tehdyillä viipaleilla ja kaalinlehdillä. Lantun siivuttaminen sujui melko vaivattomasti juustohöylällä. Kaalista kannattaa käyttää ohuimmat lehdet, repiä ne hieman pienemmiksi paloiksi, ja samalla on hyvä nyppiä kaikkein paksuimmat ruodit pois. Lasagne siirtyy kauhalla vuuasta lautaselle paljon helpommin, kun seassa ei ole koko astian levyisiä kaalinlehtiä.

Tähän voi tietenkin käyttää muitakin juureksia oman maun mukaan ja hyödyntää pois jääkaapissa lojuvat jämät. Kaali ei ole pakollista ja tämä on varmasti hyvää pelkästä lantusta tehtynäkin. Mikäli haluat noudattaa perinteisempää linjaa, voit tietenkin käyttää sitä kesäkurpitsaa. Väittäisin kuitenkin, että tämä on maukkaampaa.

Ohjeen määrillä saat keskikokoisen lasagnevuuan melko täyteen. Tämä on melko mausteinen ja hieman tulinenkin eväs, joten voit kompensoida mausteiden määrää omien tottumustesi mukaan pienemmäksi… tai miksei päinvastoinkin?

Edit 28.10.2015: Muutin tätä ohjetta havaittuani, että esikeittämällä juurekset lopputuloksena oli pehmeämpi lasagne ja keittämisen ansiosta myös uuniaikaa saattoi lyhentää reilusti. Tein jatkossa lasgneni aina pelkistä lantuista ilman kaalia, ja koostumus oli mielestäni näin parempi.

Makroravinteet koko satsissa:

Hiilihydraatit: 71g
Rasva: 200g
Proteiini: 108g

Ainekset:

400g juureksia ja / tai kaalia ohuina siivuina
100g juustoraastetta
oreganoa
basilikaa

Kastike:

0,5dl oliiviöljyä
1 iso sipuli
100g purjoa
400g jauhelihaa
1 luomukasvisliemikuutio
400g tomaattimurskaa
3rkl punaviinietikkaa
0,5dl ketsuppia
2tl mustapippuria
2tl paprikajauhetta
1tl chilijauhetta
1,5dl kermaa
suolaa

Valmistusaika: noin tunti.

DSC_0049

DSC_0051

1. Aloita höyläämällä juurekset juustohöylällä ohuiksi siivuiksi. Laita ne kevyesti suolattuun veteen ja keitä, kunnes ne ovat sopivan pehmeitä. Valuta ja jätä jäähtymään.

2. Tee sillä aikaa kastike. Kuumenna öljy suuressa pannussa tai padassa. Lisää silputut sipulit, purjo sekä jauhelihat ja paista sekoitellen, kunnes lihat ovat kypsiä. Lisää sitten muut ainekset paitsi kerma, ja keittele keskilämmöllä välillä sekoitellen noin 5-10 minuuttia. Lisää lopuksi kerma ja testaa maku. Lisää tarvittaessa suolaa.

3. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Aloita latomalla uunivuokaan kerroksittain juureksia ja kastiketta. Minä aloitin lantulla, sitten kastiketta, kaalia, kastiketta, lanttua… jne. Laita päällimmäiseksi kastiketta.

4. Ripottele pinnalle ensin juustoraaste ja sitten oregano sekä basilika. Työnnä viritelmä uuniin ja paista sitä keskitasolla noin 25-30 minuuttia. Anna kiinteytyä ja jäähtyä huoneenlämmössä kymmenisen minuuttia ennen syömistä.

Aamiainen munavoin kera

Tänään aamulla herättyäni päässäni oli (parin muun lisäksi) yksinkertainen ajatus: munavoita! Nyt ihmettelenkin, miksei tällaista mielitekoa ole aiemmin ollut, sillä olen kuitenkin ehtinyt jo karpata kutakuinkin kaksi vuotta. Munavoi on mitä ideaaleinta karppisapuskaa sekä makunsa puolesta että ravintosisällöltään.

Aloitin siis aamuni keittämällä muutaman munan ja väsäilemällä munavoin, että himo tyydyttyisi. Sen ympärille sitten koko muukin aamiainen rakentui – jälleen kerran kaivelemalla kaapista kaikkea mahdollista mitä siellä oli, paistamalla pannussa jotain ja lisäilemällä kylmät lisukkeet lautasen reunalle.

Yleensä munavoin alle kuuluu karjalanpiirakka ainakin epäkarppaajien piireissä, mutta minä olin tehnyt jo edellisenä päivänä standardien mukaisen rieskan, joka sopi pohjaksi vähintäänkin yhtä hyvin.

Munavoin valmistus on yksinkertaista: munat ja voi samaan astiaan – minä laitoin vajaat 100g voita ja 4 isoa munaa – ja sitten survotaan. Minä hieman lämmitin voita mikrossa sekoittamisen helpottamiseksi. Suolaa voi lisätä jos kokee tarvitsevansa, mutta minä käytin normaalisuolaista voita.

DSC_0048

Tällä kertaa lautasella oli noita jo aiemmin mainittuja rieskaa sekä munavoita, paistettua pekonia, virolaisia a-luokan nakkeja (ilma E-aineteta!), sipulirenkaita sekä ananasta, Herra Snellmannin maksamakkaraa, punaviinisilliä, omatekoisia maustekurkkuja, porkkana-jugurttipikkelsiä, juustoa sekä jämät eilisestä salaatista. Taas kerran nälkä lähti naapuria kohti.

On hienoa, että e-koodittomia tuotteita alkaa ilmestymään kauppoihin… tapahtuisipa tätä vielä enemmän Suomessakin, ettei tarvitsisi lähteä lahden yli makkarakauppaan. Lisäaineettomuus on kuitenkin nouseva trendi, joten olen toiveikas sen suhteen, että valikoima tulevaisuudessa vielä paranee.

DSC_0046

Tuli vielä mieleen keitetyistä munista, että kuinka moni on koskaan kokeillut puhaltaa munaa ulos kuorestaan? Aika näppärä konsti, ja se tapahtuu seuraavasti: muna kopautetaan pöytään kevyesti molemmista päistään, kapeammasta päästä nypätään sormin pieni pala kuorta ja sitten puhalletaan reippaasti huulet tiukasti sitä reikää vasten painettuna. Toinen käsi alle, sillä sisältö luiskahtaa ulos kuoresta yleensä melko kivuttomasti. Munat kannattaa jäähdyttää ensin kylmässä vedessä.