Archive for heinäkuu, 2014


Tämänkin ohjeen idea on lähtöisin Turkista. Siellä tarjoiltiin meze-lajitelman yhteydessä porkkanalla höystettyä jugurttidippiä, mutta minä päätin viritellä tätä hieman lisää laittamalla sekaan myös sipulia ja suolakurkkua.

Lidlistä ostettu 12 euron minisilppuri on ollut todellinen löytö. Sillä sai tämänkin ohjeen porkkanat ja sipulit sopivan karkeaksi silpuksi helposti. Jos et vastaavaa vehjettä omista, joudut hakkaamaan vihannekset kokkiveitsellä.

Tämä on erinomainen lisuke grillattavien kylkeen, mutta toimii hyvin dippinäkin – tai kuten Turkissakin osana alkuruokia. Maku paranee jääkaapissa, joten ei ole huono idea antaa sen tekeytyä vaikka yön yli.

Makroravinteet koko satsissa:

Hiilihydraatit: 31,9g
Rasva: 81,2g
Proteiini: 18,8g

Ainekset:

3rkl oliiviöljyä
2 porkkanaa
1 sipuli
1tl tulista paprikajauhetta tai chiliä
1 kokonainen suolakurkku
300g turkkilaista jugurttia
4 valkosipulinkynttä
1rkl sitruunamehua
suolaa

Valmistusaika: noin vartti + tekeytyminen jääkaapissa vähintään 1 tunti.

DSC_0420

1. Tee porkkanoista ja sipulista karkeaa silppua parhaaksi katsomallasi tavalla. Kuumenna oliiviöljy pannussa, ja paista silputtuja vihanneksia käännellen viitisen minuuttia, tai kunnes ne ovat hieman ruskistuneet. Lisää mausteet ja sekoita. Nosta pois levyltä.

2. Lusikoi jugurtti kulhoon. Kuutioi suolakurkku ihan pieniksi kuutioiksi (tähän silppuri ei varmaankaan sovi; voi mennä mössöksi) ja kaada jugurtin sekaan. Murskaa joukkoon valkosipulit ja lisää paistetut kasvikset kun ne ovat hieman jäähtyneet. Lisää myös sitruunamehu.

3. Sekoita tasaiseksi, maista ja lisää suolaa maun mukaan. Anna tekeytyä jääkaapissa vähintään tunnin ajan.

Mainokset

Munakoisomuhennos on turkkilaisen keittiön ehdottomia helmiä. Tämä ruoka saapui Suomeen mukanani palattuani lomalta Istanabulista. Turkkilaiset osaavat laittaa munakoisoa monella eri tavalla ja niin että se on taivaallisen hyvää, vaikken itse ole kyseisestä kasviksesta ennen liiemmin tykännyt. Kitkeryys lähtee suolavedessä liottamalla, ja lopputulos on täyteläisen makuista.

Tämä myös maistui suurin piirtein samalta kuin Istanbulin katukeittiöiden tarjoamat alkuperäiset muhennokset, joten tämä ensimmäinen turkkilaisen ruokakulttuurin matkielmani onnistui todella hyvin. Useimmissa paikoissa tähän laitettiin myös tomaattia kuutioina tai murskana, mutta meikäläisen kaapissa tomaattia ei tekohetkellä ollut. Eräässä ruokalassa sekaan oli laitettu myös lampaan jauhelihaa, mikä oli myös herkullista – kannattaa kokeilla niinkin.

Jos et onnistu löytämään tulista savupaprikaa – minä toin mukanani Istanbulin maustebasaarista – laita tavallista paprikaa / mietoa savupaprikaa sekä chilijauhetta maun mukaan.

Makroravinteet koko padallisessa:

Hiilihydraatit: 47,7g
Rasva: 93,4g
Proteiini: 13g

Ainekset:

1 kokonainen munakoiso
1 kokonainen kesäkurpitsa
1 iso sipuli
2 punaista chiliä
1dl oliiviäljyä
1 luomukasvisliemikuutio
100g tomaattipyreetä
2tl tulista savupaprikajauhetta
1,5dl vettä
mustapippurirouhetta
suolaa

Valmistusaika: noin 45 minuuttia.

DSC_0409

1. Kuutioi munakoiso, ja laita palat suolattuun kylmään veteen 15 minuutiksi.

2. Kuutioi sillä välin sipuli ja kesäkurpitsa ja viipaloi chilit. Kuumenna öljy pannussa, ja kuullota kevyesti sipuli sekä chilit. Lisää tomaattipyree, liemikuutio sekä mausteet ja sekoita.

3. Lisää pataan vesi, kesäkurpitsat sekä huuhdellut munakoisot. Hauduta kannen alla matalalla lämmöllä noin puoli tuntia.

 

Ajattelin postata tänne pienen katsauksen turkkilaisesta ruokakulttuurista niitä karppaajia varten, jotka maahan aikovat matkustaa. Olin viikon Istanbulissa, ja kaikki havaintoni perustuvat siihen mitä siellä kaupoissa ja ravintoloissa oli tarjolla. Varmasti turistirysissäkin pääsee syömään vastaavia eväitä, kunhan kävelee hieman etäämmälle hotellialueilta. Ensimmäinen vinkki: Turkish Airlinesin kyydissä kannattaa lentää, sillä puljulla on parhaat maistamani lentokoneruuat tähän mennessä.

Turkissa on mahdollista elää melko karpisti ja myös melko halvalla, mutta meikäläisen ongelma oli kai siinä, etten viitsinyt vetää niin tiukkaa linjaa kun kaikkea hyvää kokeiltavaa riitti. Turkissa tarjotaan yleensä aterioiden kylkeen aina jonkinlaista vaaleaa leipää, emmekä viitsineet olla hieman mutustelematta niitäkin. Myös turkkilainen Efes-olut maistui useampanakin päivänä, eikä tarjottuja riisejäkään jätetty syömättä. Tässä kuitenkin hieman vinkkejä niille, jotka haluavat säilyttää ketoosinsa matkan aikanakin.

Alla olevassa kuvassa näkyvät eväät ovat erittäin karppia, jos jättää taustalla näkyvän leipäkorin sisällön syömättä. Nämä olivat maukkaita ja melko rasvaisia, joten näillä nälkä pysyi hyvin loitolla. Eväistä riitti hyvin kahdelle, ja ne maksoivat noin 7 euroa.

DSC_0192

Karppaajalle otollisimpia ruokapaikkoja ovat kadunvarren büfe-ravintolat, joissa on laarit täynnä kaikkea erilaista, ja sapuskat ovat heti asiakkaan nähtävissä. Tiskillä on helppo viisoa mitä kaikkea haluaa, eikä näiden paikkojen hintakaan hirvitä. Kaikista parasta on ehdottomasti ollut munakoisomuhennos, joka on maukasta ja sen valmistamisessa ei ole oliiviöljyä säästelty. Yhdessä paikassa tähän oli sotkettu sekaan myös lampaan jauhelihaa, mikä teki siitä entistäkin paremman makuista. Yleensä tarjolla on myös kanaa, lammasta, erilaisia vihannespaistoksia ja salaatteja.

DSC_0313-001

Döner-kioskeista saa kebablihaa, mutta useimmiten se on tungettu pitaleivän väliin tai tarjoillaan johonkin muuhun viljatuotteeseen käärittynä tai sitten ranskisten kera. Hyvä nyrkkisääntö on, että jos paikan henkilökunta ei osaa englantia ja näet paikallisia syömässä samassa ravintolassa, ruoka on yleensä todella edullista ja sellaista, joka turkkilaisillekin kelpaa.

Kannattaa myös muistaa, että jos haluaa juoda aterialla jotain vichyä väkevämpää (turkkilaiset mineraalivedet ovat muuten erinomaisia), kannattaa suunnistaa turisteille suunnattuihin terassiravintoloihin, sillä turkkilaiset eivät yleensä juo aterialla edes viiniä, oluesta puhumattakaan. Näissä paikoissa ruoka on kuitenkin yleensä ihan yhtä hyvää, mutta se valitaan listalta ja tuodaan länsimaiseen tapaan pöytään.

Perinteisissä ravintoloissa tarjoillaan usein ottomaanien perinteeseen kuuluvia annoksia, jotka koostuvat yleensä köftestä, eli turkkilaisista lihapullista ja jostain muusta. Näiden kera tulee usein ranskiksia ja/tai riisiä. Monissa ravintoloissa on myös kalalista, joita karppaajan kannattaa ehdottomasti syödä. Grillatut kalat ovat maukkaita, ja ne tarjoillaan useimmiten sellaisenaan tai tuoreiden kasvisten kera. Näiden kylkeen kannattaa tilata vaikka useamman annoksen lajitelma mezejä, jolloin ei tule tarvetta perunoille tai muille lisäkkeille. Annokset on kiva jakaa koko pöytäseurueen kesken, jolloin jokainen pääsee maistamaan kaikkea.

DSC_0278-001

Mezet ovat alkujaan kreikkalaisia pieniä alkupaloja, jotka ovat verrattavissa espanjalaisiin tapaksiin. Näistä on yleensä sekä kylmiä että lämpimiä vaihtoehtoja, ja annokset ovat reippaasti tapaksia isompia. Kuvassa näkyvä valkosipulissa ja öljyssä paistettu mustekala oli näistä kaikista ehdottomasti parasta. Muita suosikkeja olivat marinoidut katkaravut, erilaiset pikkelsit ja usein useamman kipon sarjana tarjoiltavat erilaiset jugurttipohjaiset dipit.

Ravintoloiden hintataso on erittäin kohtuullinen, eivätkä kalleimmatkaan näkemäni olleet yhtä kalliita kuin Suomessa. Kannattaa välttää suurten pääkatujen varrella olevia paikkoja ja harhautua hieman sivummalle, jolloin safkan hinta voi olla puolet halvempi. Hyvä sijainti ja kallis hinta ei välttämättä tarkoita parempaa ruokaa, vaan voi helposti olla päinvastoin. Perustason ravintolassa useamman ruokalajin setti maukasta syötävää kahdelle juomineen maksaa usein alle 20 euroa. Büfe-ravintolassa kaksi henkilöä saa mahansa täyteen kympillä.

Kaiken kaikkiaan turkkilainen keittiö tuntuu hieman aliarvostetulta, vaikka ainakin Istanbulissa paikallinen ruoka oli pääosin herkullista. Älkää siis ihmetelkö, jos lähitulevaisuudessa blogiin alkaa ilmaantua turkkilaisen keittiön erikoisuuksia sovellettuina versioina, kun pääsen oikein apinoimaan kaikkea mistä reissun aikana tykkäsin.

DSC_0402

Tietenkin matkalta oli haalittava jotain myös mukaan, joten kävimme Misir Carsisissa, eli maustebasaarissa. Mausteita oli moneen lähtöön, ja jotain minulle entuudestaan outoakin löytyi. Sain tingattua 100g pussin hinnan noin euroon, mikä on melko kohtuullista – siinäkin tapauksessa että mausteita on hieman jatkettu suolalla. Mausteita sai maistella, ja useimmissa pieni suolanmaku tuntui. Ostin savupaprikaa, sumakkia sekä tulista chilijauhetta. Kauppias pakkasi ostokset tiiviisti vakuumipussiin. Syksyllä odottaa sitten Nepal sekä uudet maustebasaarit!

DSC_0416

Viimeisenä iltana nappasin süpermarketista pari pakettia paikallista makkaraa kotiinviemisiksi. Kuvassa näkyvät leikkeleet kulkeutuivat myös Suomeen asti, sillä Lufthansan paluulennoillakin tarjottiin syötävää – alkujaan ne oli tarkoitettu matkaeväiksi. Turkissa makkarat ovat pääasiassa naudanlihasta, muslimeiden maasta kun on kyse. Useimmissa majapaikoissa pieniä naudanlihanakkeja oli aamupalalla, ja ainakin ne olivat herkullisia, mutta näitä ostamiani paketteja ei ole vielä avattu. Hotellien amupalabuffetista on myös helppoa koostaa karppaajan tuhti eväs, joka sisältää makkaraa, munia, rasvaista jugurttia, kasviksia, oliiveja sekä erilaisia juustoja. Murot, leivät, hillot ja mehut voi jättää ottamatta.

DSC_0415

Tämä oli nyt tällainen pintaraapaisu siitä, mitä Turkissa ehkä saa lautaselleen, ja yksityiskohtainen matkakertomus reissusta ilmaantuu sitten matkasivustolleni, kunhan saan sen ensin kirjoitetuksi.