Puoliksi roskaruokaa? Saattaa maistua sellaiselta, mutta on silti terveellistä. Kannattaa kokeilla vaikkapa silloin, kun tekisi mieli lähteä grillille mättämään. Jauhelihasoosin tilalle voi mainiosti paistaa vaikka paloiteltuja käristeitä, jolloin saadaan aikaiseksi karppaajan makkaraperunat.
Perinteistä jauhelihakastiketta en ilmeisesti osaa enää edes tehdä, joten tämä nyt väsäämäni muistuttaa kai enemmän bolognese-kastiketta. Tämän kanssa ei myöskään rasvassa säästelty, joten autenttinen roskaruokakokemus on taattu.
Minä kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni perunajauhoja kastikkeen sakeuttamiseen. Toimii hyvin ja eväs pysyy gluteenittomana. Jauhon voi tietenkin jättää poiskin, jolloin saa hieman laihempaa kastiketta.
Lantusta saa aikaiseksi yllättävän maukkaita ranskalaisia, eikä näitä syödessä tullut yhtään ikävä perunasta tehtyjä. Parhaimman paistotuloksen saa varmasti rasvakeittimessä, mutta koska sellaista en omista tein nämä pannulla ja erittäin reilun voiannoksen kera. Mukaan livahti myös hieman erilaisia mausteita. Nämä voi tietenkin tehdä myös uunissa, mutta pannulla tulee parempia ja ranskisten kyllästäminen rasvalla on helpompaa.
Lantun suikaloimiseen saattaa olla olemassa jotain ihmelaitteita á la tv-shop, mutta riittävän terävä veitsi ajaa saman asian. Ja allekirjoittaneen mielestä kaikki tv-shopissa myytävä on kusetusta.
Valmistusaika: noin 30 minuuttia.
Kastike:
reilu viipale voita
2 sipulia
700g jauhelihaa
1rkl chilitahnaa tai sambal oelekia
1 kokonainen yksikyntinen valkosipuli
2tl mustapippuria
1rkl perunajauhoa
2dl paseeratttua tomaattia
1dl kermaa
50g juustoraastetta
vettä
suolaa
3rk neitsytkookosöljyä
Ranskikset:
50g voita
1rkl soijakastiketta
1tl paprikajauhetta
1tl chilijauhetta
1 kokonainen lanttu
1tl mustapippuria
suolaa
1. Kuori, siivuta ja suikaloi lanttu. Mitä ohuempia suikaleita, sen rapeampi lopputulos. Keitä ne vedessä puolipehmeiksi ja valuta lopuksi lävikössä.
2. Ransiksten ollessa kattilassa voit aloittaa soosin väsäämisen. Kuumenna voi padassa tai korkealaitaisessa pannussa, ja lisää siihen silputtu sipuli sekä murskattu valkosipuli. Kuullota hetki ja lisää sitten jauheliha. Hakkaa lastalla tasaiseksi ja ruskista, kunnes rasva irtoaa lihoista.
3. Ripottele perunajauho sekaan ja sekoita hyvin. Lisää sitten paseerattu tomaatti, chilitahna, kerma, juustoraaste, suola sekä mustapippuri. Anna porista muutama minuutti ja lisää sitten hieman vettä, mikäli soosi on turhan paksua. Kastikkeen koostumus on makuasia, joten tee siitä sellaista kuin haluat.
4. Nosta pata hellalta, lisää kookosöljy ja anna hautua kannen alla sen aikaa, että saat ranskikset paistettua.
5. Sulata voi suuressa pannussa, ja lisää soijakastike, paprikajauhe sekä chili. Kaada lanttusuikaleet päälle ja sekoita niin, että rasva ja mausteet sekoittuvat tasaisesti. Lisää pippuri sekä hyväksi katsomasi määrä suolaa, sekoita ja paista reilulla lämmöllä sopivan rapeiksi. Kääntele riittävän tiheään, etteivät pala mustiksi.