Vähän myöhässä olen tämän suhteen – tai sitten etuajassa, jos asiaa ajatellaan ensi joulun näkökulmasta. Joulun aikaan unohtui laittaa ohje tänne, joten tässäpä tämä nyt sitten on.

Samalla ohjeella on todella helppoa väsätä mitä tahansa laatikoita erilaisista juuressoseista. Minä tein jouluna myös kurpitsalaatikon suurin piirtein saman kaavan mukaan. Maustepolitiikkaa muuttamalla laatikosta saa pois myös joulun maun, jos näitä sattuu väsäilemään muihin vuodenaikoihin. Perinteiset joululaatikot muuntuvat karpiksi melko vähällä vaivalla.

Valmistusaika: vajaan tunnin tai vähän yli, riippuen käyttääkö valmista sosetta vai raakaa lanttua.

1kg lanttusosetta
2dl kermaa
2 kananmunaa
1,5dl perunakuitua
0,5dl siirappia
1tl suolaa
1tl valkopippuria
2/3tl inkivääriä
1,5tl muskottia
voinokareita sekä perunakuitua pinnalle

DSC_0037

1. Kuutioi, keitä ja soseuta lantut, ellet käytä valmista pötkössä myytävää sosetta. Tuoreesta lantusta tehtäessä kannattaa myös valuttamisen jälkeen keittää kuutioita kuivaksi hetken, ettei laatikosta tule vetistä (valmiissa soseessa on yleensä seassa hieman maissitärkkelystä, ilmeisesti juuri kiinteyttämässä sitä).

2. Kaada sose uunivuokaan tai alumiiniseen kertakäyttövuokaan. Kaada kerma erilliseen astiaan, riko munat sekaan ja lisää perunakuitu sekä siirappi ja mausteet. Vatkaa tasaiseksi ja kaada soseen sekaan. Sekoita massa tasaiseksi. Jos teet tuoretavarasta, laita myös enemmän suolaa; pötkösoseessa sitä on jo valmiiksi.

3. Levitä laatikon pinta tasaiseksi, ja painele siihen kuvioita lusikalla. Ripottele päälle perunakuitua sekä voinokareita, ja paista uunissa 200 asteessa noin 45 minuuttia.

Advertisements