Olen tässä pitkin syksyä julkaissut kaikenlaisia juttuja joiden raaka-aineena on käytetty oranssia hokkaido-kurpitsaa ja tainnut jossain välissä jopa luvata ettei enempää ole enää tulossa, mutta ainakin tämä on vielä pakko jakaa. Kun siemenetkin otetaan talteen ei kurpitsasta mene enää hukkaan kuin kuori, joka sekin on naurettavan ohut.

Kurpitsansiemenet paahdettuna ovat mainiota naposteltavaa, ja kun paahtamisen jälkeen niitä vielä paistetaan hetki öljyssä suolan ja sopivien mausteiden kera, saadaan aikaan tuote joka hakkaa mennen tullen kaikki Taffelit ja Estrellat, sekä maun että terveellisyydenkin puolesta.

Näiden kuoriminen kotikonstein lienee kutakuinkin mahdotonta, joten päätin laittaa ne pannulle sellaisenaan. Kaupoissa on tarjolla valmiiksi kuorittuja vihreitä kurpitsansiemeniä yli 3 euroa maksavissa naurettavan pienissä pusseissa, mutta aito kitupiikki valmistaa snacksinsa itse keräämistään siemenistä. Kuorimattomissa siemenissä on tietenkin enemmän työtä purukalustolle, mutta eikös se vähän ole snacksien tarkoituskin?

Valmistusaika: päivä tai pari.

yhden tai useamman kurpitsan siemenet
oliiviöljyä
suolaa
mausteita oman valinnan mukaan (mutta reippaasti chiliä)

DSC_0131

1. Kaavi siemenet talteen halkaistun kurpitsan sisältä. Kaada ne lävikköön ja pese runsaan veden kera puhtaiksi. Ravistele ja valuta ylimääräinen vesi pois.

2. Levitä siemenet esimerkiksi uunipellille tai vastaavalle laajalle alustalle kuivumaan. Sekoittele silloin tällöin ohi kulkiessasi. Olosuhteista riippuen kuivuminen voi kestää päivän tai ylikin, eikä useammastakaan haittaa ole. Ovatpahan ainakin kunnolla kuivia.

3. Kun siemenet ovat kuivia, kaada ne kuumalle pannulle ja paahda ne kullanruskeiksi ilman rasvaa koko ajan hämmentäen. Siement saattavat jopa hieman hyppiä paahdettaessa. Tämän jälkeen nosta pannu levyltä ja lisää öljy, mausteet sekä suola, ja paista vielä hetki tehokkaasti sekoitellen.

 

Mainokset