Archive for heinäkuu, 2013


Hapankaalirulla

Tämä oli ensimmäinen kokeiluni syödä hapankaalia, ja ihan kelpo eväs siitäkin syntyi. Hapankaalia myydään Lidlissä isossa säilyketölkissä, eikä se edes ole kallista. Useimmilla voi olla hieman totuttelemista hapankaalin makuun, ja tällainen happiskebab on oikein hyvä keino perehtyä sen syömiseen. Mantelijauhoista ja tuorejuustosta tehty pohja pehmentää makua mukavasti.

Valmistusaika: noin 45 minuuttia + 30 minuutin kohotusaika

Pohja:

2 kananmunaa
150g tuorejuustoa
1 porkkana
1 iso sipuli
2dl kermaa
1dl mantelijauhoja
2tl psylliumia
1tl suolaa
valkopippuria

Täyte:

400g hapankaalia
100g juustoraastetta
1 kananmuna

DSC_0015

1. Tee taikina raastamalla kasvikset kulhoon ja sekoita muut aineet joukkoon. Anna turvota jääkaapissa noin puoli tuntia.

2. Levittele taikina uunipellille leivinpaperin päälle lusikalla. Paista uunissa 175 asteessa noin 20 minuuttia, ja nosta pöydälle jäähtymään.

3. Sekoita täyteainekset keskenään (jätä munanvalkuaista vähän rullan kiinni liimaamista varten) ja levitä ne tasaiseksi kerrokseksi pohjan päälle sitten, kun se on jäähtynyt ja alkaa pysyä kunnolla koossa. Jätä pohjan pidemmän sivun reunasta muutaman sentin alue ilman täytettä.

4. Kääri varovasti rullalle. Valuta loput valkuaiset ilman täytettä jääneeseen reunaan ja rullaa kokonaan kiinni. Pyöritä liitoskohta rullan alle ja nosta pötkö takaisin uuniin. Anna paistua vielä toiset 20 minuuttia. Rulla kiinteytyy jäähtyessään, joten älä leikkaa heti vaan odota jonkin aikaa.

Aamiainen 13.7.2013

Viikonloppuisin tulee toisinaan syötyä hieman reilumpi aamiainen. Jos se syödään puoli yhdeksältä, se on oman mittapuuni mukaan jo myöhäinen aamiainen eli brunssi, ja saakin sisältää energiaa niin että sillä pärjää pitkälle iltapäivään saakka.

DSC_0002

Tämän päivän aamiaislautasella oli kermaan ja kookosöljyyn tehtyä makkaramunakokkelia, omatekoista chili-tomaattirieskaa, herkkumaksamakkaraa, kermajuustoa, ricottaa sekä kreikkalaista salaattia jalopeñojen kera.

Vaihteeksi päätin väsätä jotain yksinkertaista ihan pelkistä perusraaka-aineista, ja lopputulos olikin varsin maukas perinteisen oloinen laatikkoruoka. Tässä ei ole kikkailtu mausteilla eikä hankalasti hankittavilla aineksilla, ja karpimpaa ruokaa on vaikea kuvitella. Tämä ohje on keskikokoista uunivuokaa käyttäen ajateltu, mutta samalla vaivalla syntyy myös isompikin satsi, jos omistaa suuremman astian. Raastettuna kukkakaali menee kuitenkin yllättävän pieneen tilaan.

Valmistusaika: 45 minuuttia

600g kukkakaalia
2 sipulia
400g jauhelihaa
2,5dl kermaa
2 kananmunaa
100g juustoraastetta
reilu viipale voita
suolaa
pippurisekoitusta

DSC_0023

1. Raasta kukkakaali sekä sipuli karkeaksi raasteeksi. Paista jauhelihat pannussa reilun voiviipaleen kera. Mausta suolalla ja pippurisekoituksella. Levittele lihat uunivuuan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.

2. Lisää voita pannulle ja paista myös raastettuja kasviksia noin 5 minuutin ajan tai niin kauan, että ne hieman ruskistuvat. Lisää suolaa sekä pippurisekoitusta. Kaada pannun sisältö vuokaan lihojen päälle ja levittele tasaiseksi.

3. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Riko munat pieneen kulhoon, kaada sekaan kerma ja vispaa tasaiseksi. Kaada seos vuokaan ja ripottele juustoraaste päälle. Paista uunin keskitasolla noin 25 minuuttia tai kunnes pinta on sopivasti ruskistunut.

Paholaisenhillo

Tämä on karpiksi muunneltu versio aiemmasta paholaisenhillosta, jota olen tehnyt aikoinaan useitakin eriä hillosokeria käyttäen. Koostumus ei ole ihan yhtä hillomainen, mutta lopputulos on kuitenkin oikein sopiva. Paholaisenhillo sopii lisäkkeeksi monenlaisten ruokien kanssa ja sitä voi käyttää vaikkapa mausteena, marinadeissa tai dippikastikkeissa.

Chilin määrä sekä laatu ovat tietenkin makuasioita, joten en laita tähän ohjeeseen mitään tarkempia määriä niiden osalta. Kunnon tulisuutta kaipaava pilkkoo sekaan muutaman punaisen habaneron. Itselläni oli keittohetkellä vain tavallista punaista chiliä sekä säilykejalopeñoja, joten terästin hillon Poppamiehen Savunaga-kastikkeella sekä Blair’s Sudden death-soosilla.

Jos teet oikein ison satsin ja haluat varmistaa säilyvyyden, voit lisätä joukkoon atamonia pussin ohjeen mukaisesti. Omassa taloudessani tällaiset hillot tulee kuitenkin syödyksi aika äkkiä. 🙂

Valmistusaika: noin tunti. Hillo on syötävää jo seuraavana päivänä.
Vaikeusaste: helppo

3 isoa punaista paprikaa
1 sipuli
1 omena
400g tomaattimurskaa
tuoretta chiliä makutottumusten mukaan
4 liivatelehteä
sukrinia tai muuta makeutusainetta oman maun mukaan
4 valkosipulinkynttä
4rkl etikkaa
mustapippuria
suolaa

DSC_0019

1. Pilko paprikat, sipuli, chilit, valkosipuli sekä omena ja keitä pehmeiksi kattilassa, jonne on lisätty tilkka vettä. Surauta kevyesti sauvasekoittimella, mutta älä soseeksi asti. Hilloon kuuluu jäädä paloja.

2. Laita liivatelehdet likoamaan hetkeksi kylmään veteen. Lisää sillä aikaa kattilaan tomaattimurska, etikka, makeutusaineet sekä mausteet ja sekoittele. Tarkista maku ja lisää mausteita tai makeutusta tarvittaessa.

3. Nostele liivatelehdet kattilaan ja sekoittele niin, että ne sulavat. Lusikoi kuuma hillo puhtaisiin säilykepurkkeihin ja sulje kannet. Anna jäähtyä ja siirrä sen jälkeen viileään.