Lupasin aiemmin kertoa miten homma toimii muualla päin maailmaa, ja tässä olisi nyt jotain juttua aiheesta. Aiemmin mainitsemani USA:n reissu valitettavasti peruuntui ja päätin sitten korvaushoitona varata lennot Lontooseen ja lähteä siitä sitten pohjoiseen Skotlantia kohti. Matkasta tuli mielenkiintoinen, vaikkei se mitään kulinaarisia elämyksiä tarjonnutkaan.

Tee-se-itse

Karppaaminen matkoilla on joten kuten mahdollista vaikkakin hankalaa, mutta parhaiten se onnistuu majoittumalla hostelleihin tai vuokraamalla keittiöllä varustetun lomakämpän ja yksinkertaisesti valmistamalla kaiken ruuan ihan itse. Pienet marketit kannattaa kiertää kaukaa, sillä niiden valikoima on suppea ja suurin osa eväistä on nimenomaan tarkoitettu eväiksi. Tämä tarkoittaa käytännössä suoraan paketista popsittavaksi soveltuvaa syötävää joka on useimmiten jotain leivän välissä, jotain leivän sisään leivottuna tai leipään käärittynä. Yleensä edes kananmunia ei tahdo löytyä, kasviksista puhumattakaan. Kannattaakin siis suunnata suurempiin marketteihin, joissa valikoimat ovat lähellä Suomen vastaavia. Suuremmissa kaupoissa rehuosasto on tiiviisti pakattu muoveihin ja usein jopa valmiiksi pilkottua. Irtotavara on usein kappalehinnoiteltua, enkä minä ainakaan joutunut kertaakaan punnitsemaan ostoksiani.

Markettien hinnat eivät paljoa poikkea Suomen hinnoista, mutta esimerkiksi intialaiset tölkkikastikkeet olivat jostain syystä puolet halvempia. Yleinen hintataso kuitenkin putoaa mitä kauemmas Lontoosta suuntaa kulkunsa. Englannissa on myös ihastuttu tasarahoihin ja monissa kaupoissa lihahyllykin on järjestetty niin, että yhden punnan lihat ovat ylimmällä hyllyllä, 2 punnan lihat seuraavalla ja niin edelleen. Ostosten teko on helppoa ja köyhän ei tarvitse edes vilkaista hyllyyn jossa on 5 tai 6 punnan lihoja. Kauppojen lihoista puuttuivat yleensä myös makua pilaavat ja lihapitoisuutta laskevat marinadit. Makkarat ovat laadukkaita mutta useimmiten raakoja, joten niitä on vaikea suositella matkaeväiksi junaan tai bussiin. Jotain valmiita savumakkaroita löysin, maistuivat siedettäviltä ja olivat melko hiilariköyhiäkin. Alkaa todellakin tuntua, että Suomi on maailman ainoa maa jossa lihatuotteet pyritään valmistamaan kaikesta muusta paitsi lihasta. Hävettää ihan koko kansan puolesta, kun ajattelee ulkomaista budjettimatkaajaa joka tulee Suomeen ja luulee ostaneensa kaupasta vaikkapa makkaraa tai lihapullia.

Ahdistavat ravintolat

Perinteinen pubiruoka on useimmiten jotain ja ranskiksia, joten ei siitä sen enempää. Yhdet fish’n chipsit tulin syöneeksi kokemuksen kannalta. Maasta löytyy paljon erilaisia etnoravintoloita joihin pätevät samat ohjeet kuin vastaaviin paikkoihin missä tahansa muuallakin. On tietysti jokaisen oma asia haluaako mennä ravintolaan olemaan hankala asiakas, mutta itse ainakin kyrpiinnyin heti alkuunsa intialaisessa ravintolassa Lontoossa, jossa tarjoilija oli ehdottomasti sitä mieltä, että curryjen kanssa KUULUU syödä riisiä ja naan-leipää. Sain Madras-curryn ja kasviscurryn sen kaveriksi, mutta outona pidettiin. Eräässä ravintolassa syöminen oli kuitenkin positiivinen kokemus, sillä perunamuusin tilalle sain pyynnöstä rasvassa uitettuja paistettuja kasviksia. Pyysin kylläkin vain paistettuja kasviksia, voikastike oli ilmeisesti ymmärtäväisen kokin huomionosoitus. Mitään lisähintaa ei laskuun myöskään tästä kertynyt. Myöhemmin reissun aikana keskityin kuitenkin kokkaamaan enimmäkseen itse sapuskani hostellien yhteiskeittiöissä, ja tällöin homma toimi hyvin ja sain syödä lähestulkoon sitä mitä halusinkin, ja kaikki valitukset ruuasta saatoin osoittaa suoraan itselleni.

Full english breakfast on melko hyvä setti karppaajalle – varsinkin jos karppaaja sattuu majoittumaan hotellissa jossa aamiaisen saa hakea noutopöydästä. Tarjolla on yleensä kananmunaa, makkaraa, pekonia, papuja ja juustoja. Leivät ja marmeladit on helppo jättää väliin ja kasata lautaselleen juuri sopiva määrä kaikkea rasvaista. Kasvisten osalta tarjonta on tietenkin vähän köyhempää. Monissa hostelleissa on ilmainen tee-se-itse-aamiainen, mutta useimmiten kyse on lähinnä muroista, myslistä, paahtoleivästä ja muista kielletyistä aineista, ehkä jopa hedelmistä.

Karppauksen outous

Olin hieman yllättynyt miten huonosti karppaus oli maailmalla tunnettu – hostelleissa sentään tapasin porukkaa ihan joka puolelta maailmaa – ja jouduinkin usein selittämään miten kummallinen ruokavalioni toimii, miksi laitan niin älyttömästi rasvaa ruokiini, enkö keitä pastaa ollenkaan lihojen kaveriksi ja voinko todellakin syödä paketillisen kananmunia ja makkaraa illalliseksi? Suomessa karppauksesta sentään yleensä tiedetään ainakin se, että se on vaarallista. Kukaan ei kuitenkaan reissun aikana väittänyt mitään tällaista, ja kerrottuani olleeni vielä maaliskuussa noin 15 kiloa nykyistä lihavampi kukaan ei epäillyt – ainakaan ääneen. Lisää kummastusta herätti se, että usein väsäsin illalla niin tuhdin setin ruokaa että siitä sai reilun lautasellisen vielä aamullakin. Tulinen pekonivindaloo ja teetä aamiaiseksi, ihanko totta?

Miten kävi?

Itse jouduin tinkimään omasta ruokavaliostani olosuhteiden pakosta sekä myös siksi, että tarkoitukseni oli rentoutua lomalla eikä hankaloittaa elämääni kuluttamalla tuntikausia etsiskelemällä jotain ketokarppaukseen soveltuvaa. Junassa on melko vaikea kokata muutenkin, joten pitkillä matkoilla jouduin ostamaan pähkinöiden ja peperamien lisäksi jotain muutakin helppoa syötävää. Karppausta myös hieman hankaloitti maan hyvä oluttarjonta sekä markettien kohtuuhintaiset laatusiiderit. Kunnon kännit tulin tempaisseeksi pari kertaa, muilta osin on menty tölkki tai pari / ateria -linjalla tai Pepsi Maxia juoden.

Ketoosini meni poikki heti matkan alussa, koska siinä oli paljon kulkimien kyydissä istumista enkä oikein ehtinyt selvittää mistä kulloinkin sopivampaa ruokaa olisi saanut. Yritin kuitenkin matkani aikana syödä karpisti niin usein kuin voin, ettei kotona puntari hajoaisi ensimmäisestä koeseisonnasta. Kahden viikon saldo oli vain 1,5kg, jonka olen jo saanut hukattua yhdessä juhannusjuopotteluista kertyneen nesteen lisäksi. Oikeaoppiseen ruokavalioon palaaminen kotona sujui kuitenkin kuin itsestään, eikä mitään kummempia mielitekoja hiilisapuskoiden perään ole ollut.

Minä neuvoisin muitakin karppaajia ottamaan matkoilla rennosti, sillä sellainen on yleensä lomareissujen tarkoitus. Aina ei voi syödä yhtä karpisti kuin kotona, ja tietenkin joitain paikallisia erikoisuuksia on maistettava ravintosisällöstä piittaamatta. Onneksi ruotuun voi palata kotiin päästyään, ja normikuvioiden puitteissa se on aina myös helpompaa. Yksityiskohtainen matkakertomus reissusta ilmestyy kunhan valmistuu… tänne.

Samppa Kalminen