Archive for kesäkuu, 2013


Tämä on paranneltu versio rahkaleivisköjen ohjeesta. Rahka on korvattu tuorejuustolla, joka antaa rieskalle pehmeämmän maun. Tämä on nyt myös täysin soijaton niiden iloksi, jotka soijaa eivät halua käyttää. Kannattaa myös kokeilla muitakin juureksia sellerin tilalla, uskoisin että hyvää tulee joka tapauksessa.

Muistutetaan nyt vielä että määrät ovat jälleen viitteellisiä eli mittaamatta arvioituja. Taikina saattaa olla turhan jäykkää jääkaapista ottamisen jälkeen, jolloin lisätään kermaa niin että seoksesta tulee sopivasti levittyvää.

Lopputulos on paistettuna kokolailla saman näköistä kuin rahkaleiviskät, joten laiskuuttani käytin tässä samaa kuvaa. Leiviskät olivat pyöreitä, mutta on helpompaa ja taloudellisempaa levittää tekele pellille ja leikkoa se paloiksi jälkeenpäin. Tällä ohjeella taikinaa tulee juuri sopiva määrä kattamaan koko pellin nurkasta nurkkaan.

Valmistusaika: odotusaikoineen noin 1,5h.
Vaikeusaste: helppo

2 kananmunaa
200g yrttituorejuustoa
100g juuriselleriä
1 pieni sipuli
50g juustoraastetta
2dl kermaa
3rkl fibrexiä
4rkl hernerouhetta
2rkl mantelijauhoja
2tl psylliumia
1tl suolaa
valkopippuria

DSC_0008

1. Raasta juurekset ja laita kulhoon. Riko joukkoon kananmunat ja lapioi tuorejuusto päälle. Lisää kerma ja sekoittele tasaiseksi.

2. Kaada juustoraaste, mausteet sekä kaikki kuivat ainekset sekaan ja hämmennä massa tasaiseksi. Tarkista maku. Laita kulho jääkaappiin vähintään tunniksi.

3. Lisää kermaa ja sekoita, jos taikina on liian jäykkää levitettäväksi. Lusikoi massa uunipellille ja levittele tasaiseksi ohueksi levyksi. Paista uunissa 180 asteessa, kunnes pinta on sopivasti ruskistunut. Puoli tuntia on yleensä riittävä aika. Anna jäähtyä noin vartin ennen kuin ryhdyt leikkaamaan.

Karppaus matkoilla

Lupasin aiemmin kertoa miten homma toimii muualla päin maailmaa, ja tässä olisi nyt jotain juttua aiheesta. Aiemmin mainitsemani USA:n reissu valitettavasti peruuntui ja päätin sitten korvaushoitona varata lennot Lontooseen ja lähteä siitä sitten pohjoiseen Skotlantia kohti. Matkasta tuli mielenkiintoinen, vaikkei se mitään kulinaarisia elämyksiä tarjonnutkaan.

Tee-se-itse

Karppaaminen matkoilla on joten kuten mahdollista vaikkakin hankalaa, mutta parhaiten se onnistuu majoittumalla hostelleihin tai vuokraamalla keittiöllä varustetun lomakämpän ja yksinkertaisesti valmistamalla kaiken ruuan ihan itse. Pienet marketit kannattaa kiertää kaukaa, sillä niiden valikoima on suppea ja suurin osa eväistä on nimenomaan tarkoitettu eväiksi. Tämä tarkoittaa käytännössä suoraan paketista popsittavaksi soveltuvaa syötävää joka on useimmiten jotain leivän välissä, jotain leivän sisään leivottuna tai leipään käärittynä. Yleensä edes kananmunia ei tahdo löytyä, kasviksista puhumattakaan. Lue loppuun