Latest Entries »

Snickers-juustokakku

Tämä kakku on suunniteltu ja toteutettu yhteistyönä tuon kauniimman puoliskon kanssa synttärijuhlien kahvittelua varten. Tarkoitus oli saada aikaan autenttinen vaikutelma Snickers-patukasta, ja tämän kakun kohdalla se toteutui hyvin. Lopputulosta olisi voinut vielä terästää jollain kinuskin kaltaisella viritelmällä, mutta emme viitsineet, sillä riittävän hyvää se oli jo näinkin.

Juustokakku on ylipäätään sieltä helpoimmasta päästä kakkuja toteuttaa karpisti, kun varsinaisia taikinoita ei tarvitse veivata ja makeuttamisen tarvekin on jokaisen oma asia. Minä laitoin aika kitsaasti syklamaattipohjaista nestemäistä makeutusainetta suklaakerrokseen ja pohjaan en laittanut mitään. Suklaana käytin Lidlin 81% tummaa suklaata.

Pohjaratkaisu oli simppeli – jo aiemmissakin kokeiluissa hyväksi havaittu rouhepohja, jonka kiinteyttämiseen käytin ainoastaan voita. Mantelirouheen ja suolapähkinöiden kombinaatio antoi mukavan snickersmäisen fiiliksen syöjille. Pähkinäpussin jämät ripottelin kakun pinnalle.

Makrolaskelmassa ei ole huomioitu makeutusainetta, sillä itse käyttämäni litku on kutakuinkin kaloritonta.

Makroravinteet koko kakussa sekä energiajakauma:

Hiilihydraatit: 102g (7%)
Rasva: 567g (81%)
Proteiini: 138g (9%)
Kuitu: 59g (2%)

Ainekset:

Pohja:

200g mantelirouhetta
200g suolapähkinöitä
80g voita

Suklaakerros:

400g maustamatonta tuorejuustoa
100g prosenttisuklaata
4dl kuohukermaa
4 liivatelehteä
nestemäistä makeutusainetta

Valmistusaika: noin puoli tuntia, hyytymisaika jääkaapissa yön yli.

20160619_123227

1. Sulata voi mikrossa, ja kaada sekaan mantelirouhe sekä rouhitut suolapähkinät (jätä kourallinen suolapähkinöitä koristeluun). Sekoita. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

2. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi (irrota pohja, laita paperi päälle ja niittaa vuoka kiinni, leikkele ylimääräiset pois saksilla), ja lapioi rouheet siihen. Tasoita tasaiseksi lusikalla.

3. Lusikoi tuorejuustot kulhoon ja kaada päälle mikrossa sulatettu suklaa. Sekoita. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita juustosuklaan sekaan. Makeuta ja testaa maku.

4. Kuumenna liotetut liivatteet kattilassa pienen vesitilkan kera, ja vatkaa ne suklaamössön sekaan. Kaada seos vuokaan rouheiden päälle ja levittele tasaiseksi. Ripottele pinnalle vielä kourallinen karkeasti murskattuja suolapähkinöitä. Peitä vuoka kelmulla ja laita jääkaappiin hyytymään yöksi.

5. Viillä kakun reunat auki ennen kylkiosan irrottamista, ja aseta kakku tarjoilualustalle. Done.

Nokkoslätyt

Aiempina kesinä olen väsäillyt nokkosista piirakkaa, mutta nyt päätin kokeilla tehdä niistä kokeeksi lättyjä. Näistä tuli melko lailla pinaattilättyjen näköisiä ja makuisia, vaikka olivatkin huomattavasti tummempia Atrian tekeleisiin verrattuna. Nokkosten käsittelystä olen kirjoittanut jo aiemmin piirakkaohjeen yhteydessä. Mainitaan nyt kuitenkin varmuuden vuoksi, että nokkosia kerätessä on syytä käyttää hanskoja ja ne on ryöpättävä ja soseutettava ennen käyttöä.

Nämä on tehty perinteisessä valurautaisessa lettupannussa. Lätyistä tulee kohtuullisen koossapysyviä, mutta paistaminen vaatii hieman tarkkuutta ja seuraavat asiat on otettava huomioon:

  • Sopivasti voita pannuun
  • Tarpeeksi löysä taikina – lusikallinen leviää pyöreäksi pannun koloon itsestään
  • Ei liikaa taikinaa – muuten lätyt jäävät sisältä raa’aksi ja hajoavat käännettäessä
  • Oikea paistoaika – liian nopeasti käännettynä lätty menee rullalle tai hajoaa
  • Sopiva lämpötila – tavallisella sähköhellalla lämpö 4/6
  • Pyöräytys teräslastalla ympäri lätyn reunojen alta ennen kääntämistä

Ohjeen määrät ovat hieman viitteellisiä, joten taikinan oikea koostumus kannattaa testata. Jos se jää jäykäksi, lisää siihen kermaa tai vettä. Minultakin meni ensimmäinen pannullinen lähinnä harjoituksen piikkiin ja lätyt hajalle.

Jos lukijoiden joukossa on yhtäkään Seinäjoella koulunsa käynyttä, hän kyllä tietää että nämäkin lätyt on tarkoitus syödä jauhelihakastikkeen kera. Moni muukin juttu varmasti toimii, ja näiden hullujen helteiden takia en minäkään jaksanut tehdä ateriasta kovin raskasta, joten söin lättyni turkkilaisen jogurtin ja tuoreiden kasvisten kera.

Makroravinteet koko satsissa sekä energiajakauma:

Hiilihydraatit: 11g (3%)
Rasva: 144g (86%)
Proteiini: 30g (8%)
Kuitu: 12g (3%)

Ainekset:

150g nokkossosetta
2 munaa
2dl kuohukermaa
1dl kookosjauhoja
2tl psylliumia
yrttisuolaa
valkopippuria
voita paistamiseen

Valmistusaika: noin puoli tuntia, poislukien nokkosten kerääminen ja käsittely.

DSC_0079

DSC_0081

1. Taikinan teko on yksinkertaisen helppoa: sekoita ainekset kulhoon ja anna turvota hetki. Lisää kermaa tai vettä, mikäli siitä tulee liian paksua. Tarkista maku ennen paistamisen aloittamista ja lisää mausteita jos tuntuu että on tarpeen.

2. Kuumenna lettupannu ja lisää nokare voita jokaiseen koloon. Laita koloihin noin ruokalusikallinen taikinaa ja anna sen levitä pyöreäksi. Paista noin pari minuuttia ja käännä teräslastalla pyöräyttäen ensin lätyn reunojen alta. Paista vielä noin minuutti, ja nostele valmiit lätyt lautaselle. Jatka, kunnes taikina loppuu.

Tästä saat maukkaan aterian naurettavan helpolla. Koko setin valmistaminen sujuu vajaassa puolessa tunnissa, ja maun puolesta eväät soveltuvat vaikka vieraille tarjoiltavaksi.

Joskus laittaa vituttamaan se, miten suurimmassa osassa kaupoissa myytävistä lihoista on seassa jotain litkua, mönjää, suolavettä tai vaan huonosti tarkoitukseen sopivia mausteita. Suomi on lihatuotteiden kehitysmaa, ja voin sanoa tämän kokemuksesta. Virossa tilanne on parempi, ja Englannissa lähes kaikki liha oli naturellia. Vituttaa myös maksaa maustamattomista kanasuikaleista enemmän, mutta tämän soosin makua ei kannata kuitenkaan marinadeilla pilata.

Parsakaalista laitoin paistokseen vain kukinnot, mutta vartta ei kuitenkaan kannata roskiin nakata, sillä sekin maistuu hyvälle ja on vielä terveellistäkin. Varsiosa vaatii pidemmän kypsennyksen, joten se on omiaan vaikkapa haudutettaviin lihapatoihin. Varren alaosassa on kova puulta maistuva kuori, joka kannattaa viillellä pois veitsellä. Raastettuna vartta voi käyttää leivonnassa ja silputtuna vaikkapa munakokkelin lisukkeena.

Kasvispaistokseen voit käyttää mitä tahansa muitakin kasviksia kuin tässä mainittuja, kunhan niiden kypsymisaika on kutakuinkin samaa luokkaa. Näistä tuli kuitenkin kivan keväisen värinen yhdistelmä. Herbamare on paras suola mihin tahansa kasvisruokaan.

Makroravinteet kastikkeessa sekä energiajakauma:

Hiilihydraatit: 33g (6%)
Rasva: 173g (69%)
Proteiini: 132g (24%)
Kuitu: 7g (1%)

Makroravinteet kasvispaistoksessa sekä energiajakauma:

Hiilihydraatit: 76g (37%)
Rasva: 42g (45%)
Proteiini: 25g (12%)
Kuitu: 22g (5%)

Ainekset:

Kastike:

voita
450g maustamatonta kanaa suikaleina
100g kevätsipulia tai purjoa
100g cashew-pähkinöitä
200g maustamatonta tuorejuustoa
1dl kuohukermaa
suolaa
valkopippuria
sitruunamehua

Kasvispaistos:

50g voita
400g bataattia
400g parsakaalia
herbamarea
mustapippuria

Valmistusaika: noin puoli tuntia.

DSC_0073

DSC_0076

1. Kuori ja pilko bataatti paloiksi. Leikkaa parsakaalista kukinnot. Kuumenna voi padassa, ja lisää pilkotut kasvikset. Ruskista hetki, lisää mausteet, sekoita ja anna sitten hautua matalalla lämmöllä sen aikaa, kun teet kastikkeen. Sekoita aina kun ehdit.

2. Rouhi pähkinät karkeasti morttelissa tai muulla sopivaksi katsomallasi tavalla. Avaamattoman pussin vasaralla hakkaaminenkin toimii hyvin. Kuumenna voita pannussa, ja ruskista kevyesti kanasuikaleet. Lisää tuorejuusto, pähkinärouhe sekä silputtu kevätsipuli ja sekoittele, kunnes juusto sulaa tasaisesti. Lisää mausteet sekä kerma ja anna tämänkin hautua jonkin aikaa välillä sekoitellen.

3. Testaa molempien satsien maku ja lisää mausteita / suolaa tarvittaessa. Kaada kastike tarjoiluastiaan ja koristele silputulla kevätsipulilla. Pirskottele päälle sitruunamehua.

Jogurttihummus

Hummuksen ensisijaisina raaka-aineina käytetään tahinia sekä kikherneitä. Tahinia voit ostaa kaupasta tai tekaista itse edellisen reseptini mukaisesti.

Minulla oli kaapissa vain kuivia kikherneitä vihreässä GoGreen-pahviaskissa, joten toteutin homman taktisesti laittamalla herneet kylmään veteen aamulla ennen töihin lähtöä, ja huuhtelemalla ja keittämällä ne iltapäivällä töiden jälkeen. Voit myös liottaa niitä yön yli. Liotus lyhentää keittoaikaa ja säästää sähköä. Minä vielä energiapihinä ja muutenkin hätäisenä miehenä keitin herneet painekattilassa, jolloin ne olivat valmista kamaa vartissa. Paketin ohjeen mukaan niitä pitäisi keittää normikonstein tunti. Vähemmällä pääset ostamalla valmiita tölkitettyjä herneitä.

Kikherneiden tiivis ja jauhoinen koostumus tekee niistä erittäin haasteellisia kohteita sauvasekoittimelle, eli tehokas blenderi on varmasti paras väline. Täältä ei kuitenkaan sellaista tällä haavaa löydy. Jouduin lisäämään aika runsaasti vettä saadakseni mössön kutakuinkin lusikoitavaan muotoon. Mitä paremman blenderin omistat, sen tasaisemman koostumuksen tähän saat.

Valmis tuotos oli tajuttoman hyvää turkkilaisen jogurtin kera, joten päätin lopulta tehdä tästä 2 in 1-tuotteen sekoittamalla jogurtin suoraan hummuksen sekaan. Lopputulos oli koostumukseltaan sopivaa, mukavan raikasta ja muutenkin herkullista. Hummus maistuu ainakin itselleni tuoreeltaan, jolloin se on vielä kik-herneiden keittämisen jäljiltä lämmintä, mutta maistuu ihan yhtä maukkaalta myös kylmänä. Jääkaapissa säilytettäessä myös valkosipulin maku hiipii paremmin esiin.

Hummusta voit maustaa muillakin kuin tässä mainituilla mausteilla; esimerkiksi jauhettu korianteri tai muut yrtit voisivat antaa makuun lisää vivahteita. Virallisesti kuuluisi kai käyttää tavallista kuminaa, mutta minä en sen mausta juuri perusta, joten jätin sen siksi tästä pois.

kikherneistä on varoitettava, että ne sisältävät kohtuullisen paljon hiilareita, joten tästä ei siis karppaajan kannata tehdä itselleen pääruokaa vaan käyttää lähinnä lisukkeena muun ruuan kanssa. Tämä menee täällä myöhemmin tehtävän liharuuan kaveriksi… siis se mitä satsista on vielä jäljellä.

Makroravinteet koko satsissa sekä energiajakauma:

Hiilihydraatit: 99g (28%)
Rasva: 90g (55%)
Proteiini: 52g (14%)
Kuitu: 25g (3%)

Ainekset:

3rkl tahinia
1 sitruuna
3rkl oliiviöljyä
muutama valkosipulinkynsi
suolaa
juustokuminaa
200g kikherneitä
vettä
1dl turkkilaista jogurttia

Valmistusaika: vartista kokonaiseen päivään riippuen kik-herneiden laadusta.

DSC_0061

1. Käsittele kik-herneet pakkauksen ohjeen mukaan, mikäli aiot käyttää kuivia herneitä.

2. Lusikoi tahini kulhoon tai blenderiin, purista sekaan sitruunan kaikki mehu ja soseuta parin minuutin ajan. Lisää tämän jälkeen muut aineet jättäen kik-herneet ja vesi viimeiseksi. Soseuta minuutti jokaisen ainelisäyksen jälkeen. Voit lisätä kik-herneet myös useammassa erässä, jolloin homma toimii ainakin sauvasekoittimen kanssa paremmin. Lisäile vettä vähitellen niin kauan, että koostumus on sopivan notkeaa ja massa on helposti lusikoitavissa.

3. Testaa maku ja lisää mausteita / suolaa tarvittaessa. Lisää myös jogurtti, ja sekoita hyvin. Valmista!

Tahini

Tahini on Lähi-Idän ja välimeren alueen keittiöissä käytettävä seesaminsiemenistä valmistettu tahna, joka voidaan tehdä joko paahdetuista tai paahtamattomista, kuorituista tai kuorellisista siemenistä. Minä käytin tähän kourettomia siemeniä paahdettuina.

Tämä tahini oli koostumukseltaan lentohiekkaa, mutta maultaan herkullista. En tarkalleen edes tiedä millaista tahinin kuuluisi rakenteeltaan olla tai millaisia valmiita tököttejä kaupoissa myydään, mutta itse pidän makua ratkaisevimpana tekijänä. Tahinissa on myös erikoinen, vaikeasti sanoin kuvailtava suutuntuma… eli jos kiinnostaa, on syytä kokeilla itse.

En väsännyt tätä kuitenkaan sellaisenaan nautittavaksi, vaikka joudunkin tunnustamaan että sellaistakin kyllä tapahtui. Virallisena tarkoituksena on tehdä jokin hummusviritelmä, sekä viikonlopulla käyttää sitä ähläm-tyyppisen lihasoosin raaka-aineena. Näistä lisää myöhemmin, mikäli niistä jotain suuhun kelpaavaa pääsee syntymään.

Valmistukseen tarvitaan öljyä, jonka voit valita itse. Minä käytin seesam-öljyä koska sellaista sattui löytymään ja se muuttaa lopullista makua vähiten.

Valmis satsi säilyy jääkaapissa viikkoja, joten on ihan ok tehdä suurempi erä kerralla ja käytellä sitä vähitellen eri juttujen maustamiseen. Pidemmässä säilytyksessä se erottuu, mutta tämän voi kompensoida helposti sekoittamalla sitä ennen käyttöä. Koin jälleen eräänlaisen yllätyksen laskiessani ravintosisältöä. Ei ihme, että maistelun ansiosta ei illalla tullut syötyä enää juurikaan muuta…

Makroravinteet koko satsissa sekä energiajakauma:

Hiilihydraatit: 2g (1%)
Rasva: 173g (86%)
Proteiini: 48g (11%)
Kuitu: 23g (2%)

Ainekset:

200g seesaminsiemeniä
seesam-, pähkinä- tai oliiviöljyä
suolaa
juustokuminaa

Valmistusaika: 20 minuuttia.

DSC_0059

1. Paahda siemenet kuivassa pannussa keskilämmöllä sekoitellen tiheään, etteivät ne pala. Sitten voi lopettaa, kun siemenet alkavat tuoksua sekä tummua. Jättämällä paahtamisen väliin saat miedomman makuista tahinia.

2. Jauha hieman jäähdytettyjä siemeniä blenderissä vähintään pari minuuttia. Jos tuotos karkaa astian reunoille terän ulottumattomiin, sekoita lusikalla ja jatka. Lisää reilu loraus öljyä sekä mausteet ja jatka soseutusta.

3. Testaa koostumus, ja lisää öljyä / soseuta, kunnes lopputulos on notkeaa ja helposti lusikoitavissa olevaa. Lisää mausteita, mikäli tuntuu tarpeelliselta.

Paistettu munajuusto

Pahoittelen blogin tyhjyyttä alkuvuoden aikana. Ei ole ollut ideoita tai aikaa niiden toteuttamiseen. Nyt pääsiäisen kynnyksellä päätin kuitenkin suorittaa juustostudiossani uuden kokeilun, josta tuli onnistunut ja lopputuloksesta herkullinen. Kyseessä on uunissa paistettu maidosta, piimästä ja kananmunista tehty perinnejuusto.

Tämän juuston valmistus ei poikkea paljoakaan siitä, miten aiemmin julkaisemani piimäjuusto valmistetaan. Tarvitaan hieman suurempi määrä erilaisia astioita: vähintään viiden litran kattila, kulhoja, lävikkö ja siivilä, sideharsoa sekä juustomuotti. Viimeisin ei ole kuitenkaan pakollinen, sillä juuston voi ihan hyvin valuttaa vaikkaa siivilässäkin.

Munajuusto on peräisin jostain Päijät-Hämeen suunnalta, ja sitä pidetään myös perinteisenä pääsiäisherkkuna. Siitä on olemassa kaksi erilaista versiota, tuore munajuusto sekä paistettu munajuusto. Paistettuna se on huomattavasti juhlavamman näköinen, ja se tuo mieleeni jo muinoin kaupoista kadonneen Ilves-juuston, jota meillä oli aina joulupöydässä kun olin pieni. Tämä tekele ei ollut niin kuivaa ja kovaa kuin Ilves, mutta maultaan hyvin lähellä sitä.

Jo tuoreeltaan maistaminen osoitti tuotoksen erittäin maukkaaksi, ja ehkä juuri munan ansiosta nyt tuntui, että vaivan palkaksi sain huomattavasti suuremman määrän kiinteää ja painavaa juustomassaa kuin piimäjuuston kohdalla. Tästä satsista sain puisen juustomuotin täyteen, ja pieneen siivilään tein toisen viritelmän lopusta massasta. Paistettuna juustosta tulee kauniin kullanruskea ja on lämpimänä uunista otettuna herkullista.

Juustoja tehdessä kertyy melkoinen määrä heraa, jonka voi hyvin käyttää vaikka sämpylätaikinan pohjaksi. Minä väsäsin peltileivän, johon sain puoli litraa kulutetuksi. Alla mainittu hiilihydraattimäärä siis tuskin pitää paikkansa, sillä suurin osa siitä irtoaa juustosta heran mukana. Määrät on laskettu Finelin typerästi uudistuneen palvelun avulla.

Munajuusto sopii hyvin juhlapöytään sekä juustotarjottimelle, ja usein sitä nautitaan hillon kanssa kuten leipäjuustoakin.

Makroravinteet koko satsissa:

Hiilihydraatit: 187g (ennen heran erottamista)
Rasva: 143g
Proteiini: 163g

Ainekset:

3l täysmaitoa
1l talouspiimää
5 munaa
suolaa

Valmistusaika: noin 45 minuuttia, valutus kylmässä yön yli, ja noin 20 minuuttia paistamiseen.

DSC_0041

DSC_0044

DSC_0047

1. Kaada piimä kulhoon, ja vatkaa sekaan 3 munaa. Tyhjennä maitotölkit suureen kattilaan, ja keitä kiehuvaksi tasaisesti hämmentäen. Nosta kiehuva maito pois levyltä, ja vatkaa varovaisesti piimäseos sekaan. Keitä litkua vielä levyllä lähelle kiehumispistettä, ja nosta sitten kattila levyltä ja anna juustoutua noin puoli tuntia kannen alla.

2. Siivilöi massa kulhoon tai kaada koko setti lävikköön. Voit ottaa heran talteen muuta käyttöä varten tai antaa sen valua suoraan viemäriin; valinta on vapaa. Sekoita joukkoon vielä yksi muna sekä suola. Sekoita ja maista.

3. Vuoraa juustomuotti tai siivilä harsokankaalla, aseta sopiva alusastia alle ja kauho massa muottiin. Painele tasaiseksi ja käännä harson reunat päälle. Aseta jokin sopiva paino juuston päälle, ja nosta jääkaappiin sitten kun se on jäähtynyt. Anna olla kylmässä yön yli.

4. Käännä harso pois juuston päältä, aseta uuninkestävä astia päälle ja keikauta juusto ympäri. Poista muotti sekä harso. Riko viimeinen muna lasiin ja voitele juusto sillä ennen uuniin laittamista. Paista 225 asteessa 15-20 minuuttia, tai kunnes se on sopivasti pinnasta ruskistunut. Voit syödä juuston myös paistamattomana, ja se on hyvää niinkin.

Karppaajan joululaatikot

Tänä jouluna päätin tehdä karpit joululaatikot jo mukavasti etuajassa, sillä nyt kun en ole töissä ei ole mitään väliä, missä vaiheessa niitä jouluruokia alkaa syömään. Kinkunkin paistoin jo eilen. Ja nyt kun saan nämä postattua hyvissä ajoin, ovat nämäkin reseptit muiden karppaajien käytettävissä jo tätä joulua varten.

Tein tänä vuonna vain kahta eri versiota, kurpitsalaatikon sekä porkkana-linssilaatikon. Tämän perusohjeen avulla on tietenkin helppo versioida muitakin laatikoita… eikä se perinteinen lanttu / porkkana / peruna -linja ole ainakaan tässä taloudessa koskaan ollut mikään orjallisesti noudatettava perinne. Laatikoihin soveltuvat useimmat juurekset tai niiden yhdistelmät, joten niitä kannattaa hyödyntää oman maun mukaan. Pintakasviksista kukkakaali soveltuu erinomaisesti soseruokiin.

Minä paistoin näitä 220 asteessa noin puolisen tuntia, jonka jälkeen siirsin ne leivinuunin jälkilämpöön pariksi tunniksi – olin siis ottanut sieltä kinkun ulos viime yönä. Jos et omista leivinuunia, voit paistaa laatikot tavallisessa uunissa monellakin tapaa. Aika yleinen tapa on noin puolitoista tuntia 175 asteessa, mutta koska nämä ovat hiilarittomampia ja siksi huonommin rapeutuvia versioita, antaa kuumempi alkulämmitys reilun kuorrutuksen / voin kera paremman pinnan. Pitkä kypsytys matalassa lämmössä haihduttaa pois ylimääräistä nestettä. Voit normiuunia käyttäessäsi vaikka paistaa puoli tuntia 220 asteessa, ja sitten pudottaa lämmön 110 asteeseen ja antaa laatikoiden olla uunissa noin tunnin. Kannattaa valita sellaiset vuuat, jotka sopivat uuniin vierekkäin. Kaupoista saa monen kokoisia kertakyttövuokia.

Minä sain laatikoistani mukavan kiinteitä hauduttamalla niitä pitkään leivinuunissa, ja myös makunsa puolesta ne olivat oivallisia ja niiden kuvittelisi kelpaavan joulupöydässä kenelle tahansa normaalien laatikoidenkin ystävälle. Kurpitsaa voin suositella esimerkiksi niille, jotka eivät lanttulaatikon mausta tykkää – se on koostumukseltaan aika samanlaista, mutta maku on jotain ihan uutta.

Makroravinteet kurpitsalaatikossa sekä energiajakauma:

Hiilihydraatit: 95,8g (20%)
Rasva: 133,4g (70%)
Proteiini: 37,8g (8%)

Ainekset:

1kg kurpitsaa (hokkaido- tai myskikurpitsa)
2dl kuohukermaa
2dl perunakuitua
3 kananmunaa
0,5dl siirappia
valkopippuria
jauhettua muskottipähkinää
inkivääriä
suolaa
voita sekä perunakuitua kuorrutteeksi

Makroravinteet porkkana-linssilaatikossa sekä energiajakauma:

Hiilihydraatit: 205,4g (36%)
Rasva: 130,9g (50%)
Proteiini: 72,7g (11%)

Ainekset:

2dl punaisia pikalinssejä
1kg porkkanaa (tai valmista sosetta)
2dl kuohukermaa
1,5dl perunakuitua
2 kananmunaa
0,5dl siirappia
valkopippuria
jauhettua muskottipähkinää
inkivääriä
kanelia
suolaa
voita sekä perunakuitua kuorrutteeksi

Valmistusaika: tyylistä riippuen noin 2-3 tuntia.

DSC_0008

1. Tee kurpitsa soseeksi, eli kuori, halkaise, poista siemenet (ja säästä ne paahdettavaksi), pilko, keitä, valuta, kaada takaisin kattilaan ja soseuta. Sauvasekoitin toimii hyvin. Sekoita keittämisen aikana muut ainekset voita lukuun ottamatta tasaiseksi puuroksi kulhossa ja jätä se turpoamaan. Kun olet saanut kurpitsan soseeksi, kaada seos kulhosta soseen joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Testaa maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Kaada massa uunivuokaan tai kertakäyttövuokaan ja levittele pinta sileäksi.

2. Aloita porkkanalaatikon tekeminen keittämällä linssit paketin ohjeen mukaan (kannattaa valita sellaisia, joita ei tarvitse liottaa tai kypsyttää pitkään, esim. GoGreen-pikalinssit), ja valuttamalla vesi pois lävikössä. Jätä linssit lävikköön, ja toteuta samat toimenpiteet porkkanalle kuin kurpitsallekin edellisessä vaiheessa. Sekoita valutetut linssit joukkoon samalla kun kaadat kermaseoksen porkkanasoseen joukkoon. Voit myös käyttää valmista kaupoissa myytävää porkkanasosetta (joka myydään juurikin sopivasti kilon pötköissä).

3. Ripottele perunakuitua sekä reilun kokoisia voinokareita molempien laatikkojen pinnalle, ja työnnä tuotokset uuniin. Puhuin paistoajoista tekstin alkuosassa, joten valitse mieleisesi tapa paistaa laatikot.

Nauris-siskonmakkarapihvit

Siskonmakkara ei ole mitenkään trendikästä sapuskaa, sitä ei aina tahdo löytyä kaupoista ja monet nykyajan ihmiset eivät edes tiedä millaista se on – vaikka ehkä siskonmakkarasoppaa joskus ovat syöneetkin. Kyseessä on luonnonsuoleen tai muovikuoreen sullottu vaalea, yleensä sianlihasta valmistettu raakamakkara, joka on siis kypsennettävä ennen syömistä. Käytännössä se massa suolen sisällä on löysää puuroa, ja moniin ruokiin käytettäessä se onkin syytä niistää ulos kuorestaan ennen jatkotoimenpiteitä. Se soveltuukin parhaiten erilaisten taikinoiden ainesosaksi.

Minä päätin testata, miten hyvin se sopisi perinteisten valurautaisessa lettupannussa paistettavien pihvien ainesosaksi. Nyt on kaupoissa näkynyt myös hyvän näköisiä että makuisia tuoreita nauriita, joten päätin sijoittaa tähän väsäykseen muutaman myös niitä.

Siskonmakkara soveltui taikinaan hyvin. Taikina oli raakana hieman tahmeaa ja oli tarratakseen kaikkeen millä siihen koski, mutta sain sen helposti levitettyä lettupannulle heittämällä reilun lusikallisen keskelle pannun koloa ja levittelemällä sitten reunoja kohti. Näitä ei tarvinnut montaa minuuttia paistaa, ja kypsina pihvit olivat niin kiinteitä, etten saanut lastan kanssa sählätessäni ainuttakaan hajalle.

Makukin oli ihan positiivinen yllätys, sillä en itsekään muista syöneeni vuosiin mitään siskonmakkarasta tehtyä eikä niiden mausta ollut minulla minkäänlaista muistikuvaa. Minä söin pihvini perinteisten pannulla paistettujen lantturanskisten, salaatin ja turkkilaisen jugurtin kera.

Jos et omista lettupannua, voit paistaa nämä ihan normipannussa, ja luulisi niistä tulevan ihan kelvollisia uunissakin. Oikeassa lettupannussa pihveistä tulee kuitenkin pyöreitä ja tasakokoisia, jos visuaalisilla seikoilla on joillekin tässä asiassa merkitystä.

Makroravinteet koko satsissa sekä energiajakauma:

Hiilihydraatit: 34,6g (8%)
Rasva: 156,8g (75%)
Proteiini: 71,9g (16%)

Ainekset:

500g siskonmakkaraa
300g nauriita
1 iso sipuli
2 kananmunaa
4rkl vahvaa sinappia
valkopippuria
kuivattua timjamia
kuivattua korianteria
paprikajauhetta
suolaa
voita paistamiseen

Valmistusaika: noin 45 minuuttia.

DSC_0002

1. Purista makkaramassa kulhoon ja tee tyhjästä suolesta vaikka kondomeita. Silppua nauriit sekä sipuli hienoksi joko silppurissa tai raasta ne raasteeksi. Sekoita kasvikset taikinan joukkoon, riko sekaan kananmunat, lisää mausteet ja sekoita koko satsi hyvin. Siskonmakkara on yleensä aika suolaista, joten kannattaa ensin koepaistaa ja maistaa – ja lisätä sitten taikinan joukkoon, jos pihvit jäivät suolattomiksi.

2. Kuumenna lettupannu levyllä, lisää pieni nokare voita jokaiseen koloon ja laita reilu lusikallinen massaa niihin. Levittele massa lusikalla ja paista pari minuuttia. Käännä pihvit ja paista vielä toiset pari minuuttia.

Tämä yhdyssanahirviö yllätti ainakin allekirjoittaneen mielettömän hyvällä maulla sekä sillä, miten yksinkertaisista ja halvoista perusvärkeistä koko viritys syntyi. Hämmästyin myös jälkikäteen kun laskeskelin tuotoksen ravintoarvoja tätä postausta varten ja huomattuani, että energiasta 77% oli rasvaa. No, ei haittaa karppaajaa mutta saattaa järkyttää tavallista tallaajaa. Energiapitoisempaa ruokaa syödään vaan yksinkertaisesti pienempi annos kerrallaan niin, että kaloreita tulee saatua päivän aikana se oikea, itselle sopiva määrä.

Rasvassa on myös se hyvä puoli, että se todellakin saa ruuan maistumaan, eikä ainakaan minulle siihen ole koskaan tullut samanlaista himoa ja riippuvuutta kuin sokeriin tai leipään. Toisaalta kannattaa kuitenkin olla hieman varovainen rasvaisten ja vähähiilaristen sapuskojen kanssa, sillä itse olen havainnut, ettei niistä seuraa koskaan samanlaista ähkyä kuin vaikkapa syömällä ison lautasellisen ranskiksia. On siis helpompaa ylensyödä, kun elimistö ei tappele vastaan. Jonkun ranskalaismätön kohdalla minulle on yleensä käynyt aina niin, että lautanen on ollut ihan pakko syödä tyhjäksi pelkästä hiilareiden himosta, oli vatsa siitä mitä mieltä hyvänsä ja vaikka tietää tarkkaan millainen olo siitä mättämisestä jälkeenpäin tulee. Eikö olekin nurinkurista?

Karppaaja korvaa perinteisessä munamaidossa sen maidon kuohukermalla, josta irtoaa laatikkoon mukavasti kaloreita sekä enemmän makua. Tässä myöskin Herbamare sekä pekoni antavat mukavasti lisää potkua makuun. Lisäsin pekonit oikeastaan vain siitä syystä, että 400g jauhelihaa tuntui tässä liian vähältä, mutta kaksi pakettia olisi ollut jo liikaa.

Tällä satsilla täyttää hyvin keskikokoisen uunivuuan. Allaolevassa kuvassa tämä näyttää kuitenkin melkeinpä piirakalta. Se johtuu siitä, että minä käytin vähän turhan isoa vuokaa ja siksi tuotoksesta tuli vähän matala. Kasvikset menevät kuitenkin yllättävän pieneen tilaan, kun ne laitetaan pieneksi silpuksi.

Makroravinteet koko laatikossa sekä energiajakauma:

Hiilihydraatit: 35,9g (4%)
Rasva: 329,2g (77%)
Proteiini: 170,7g (18%)

Ainekset:

200g lanttua
200g kaalia
200g parsakaalia
1 iso sipuli
50g voita
400g jauhelihaa
1pkt pekonia
Herbamarea
mustapippuria
chilijauhetta
3 kananmunaa
3dl kuohukermaa
150g emmentalraastetta
basilikaa

Valmistusaika: noin tunti.

DSC_0226

1. Aloita hakkaamalla kaikki kasvikset melko pieneksi silpuksi kokkiveitsellä. Kuumenna voi isossa padassa, ja kaada sekaan jauhelihat sekä pekonit. Ruskista. Kaada sitten kasvissilppu sekaan, lisää mausteet basilikaa lukuun ottamatta ja sekoita hyvin. Hauduta kannen alla miedolla lämmöllä välillä hämmentäen noin 20 minuuttia. Tarkista maku ja lisää mausteita / herbamarea tarvittaessa.

2. Kuumenna uuni 200 asteeseen ja kumoa koko padallinen uunivuokaan. Vatkaa munat sekä kerma sekaisin ja valuta seos tasaisesti paistoksen joukkoon. Ripottele juustoraaste sekä basilika vuuan pinnalle, ja paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.

Ajattelinpa esitellä vielä yhden hieman erilaisen lähestymistavan karppityyliseen pizzanpaistoon. Tämän pizzan pohja ei sisällä pöläystäkään minkäänlaisia jauhoja tai jauheita, vaan se on väsätty pelkistä kasviksista, joiden sidosaineena on kananmunan ja kerman seos.

Tähän voidaan käyttää oikeastaan mitä tahansa juureksia ja kasviksia mitä kaapista sattuu löytymään – kunhan tavara on kiinteää. Ei siis mitään tomaatteja tai sellaista, mikä menee totaalisesti mössöksi blenderissä tai muussa vastaavassa laitteessa. Tämä pohja on hyvä konsti hankkiutua eroon vihanneslaarissa lojuvista jämistä. Minä käytin omaan malliversiooni kaalia, sipulia, porkkanaa ja lanttua.

Minä olen laiskuuttani usein tehnyt myös täytteen pannussa valmiiksi sekoitukseksi tomaattikastikkeineen, sillä jauhelihat on joka tapauksessa paistettava. Heittelen muutkin pizzatäytteet juustoja lukuun ottamatta sekaan, joten valmis täyte on helppo kaataa pohjan päälle ja levitellä sitten tasaisesti reunoja myöten. Voit laittaa tähän pizzaan tietenkin lisätäytteiksi omat suosikkisi, joko sekoittaen lihojen joukkoon tai sitten jälkikäteen pizzan pinnalle. Minä laitoin lihojen lisäksi ananasta, sipulia ja jalopeno-viipaleita. Ohjeen makroravinteet on laskettu tämän mukaisesti.

Oikeastaan näissä kaikissa kokeilemissani karppipizzoissa tuntuu olevan sama ominaisuus: ne kiinteytyvät hitaasti, joten kannattaa aina odottaa tovi uunista ottamisen jälkeen. Seuraavana päivänä lämmitettynä koostumus on yleensä aina parempi kuin tuoreena, mutta maussa ei ole koskaan ollut kummempia eroja eivätkä nämä mene samalla tavalla huonoksi kun vaikkapa pizzeriasta noudetut pizzat. Voit siis hyvin tehdä isommankin satsin kerralla.

Tein tämän pizzan ja salaatin kaveriksi myös jugurttikastikkeen, johon käytin kokeilumielessä telkkarissakin mainostettua juoksevaa Koskenlaskijaa. Tavara oli erittäin venyvää ja siksi vittumaista käsitellä, mutta turkkilaisen jugurtin kanssa se meni mukavasti sekaisin. Lisäsin vielä valkosipulia, chiliä sekä suolaa, ja annoin kastikkeen maustua tovin jääkaapissa. Tästä juustosta ei kaupassa ollut kuin kahta makua, joista valitsin cheddarin. Tavara oli aika miedon makuista mutta hyvää, ja sitä voisi kai käyttää dippinä ihan sellaisenaankin.

Makroravinteet pellillisessä pizzaa sekä energiajakauma:

Hiilihydraatit: 83,1g (10%)
Rasva: 285,9g (71%)
Proteiini: 156,8g (18%)

Ainekset:

Pohja:

oliiviöljyä
600g juureksia tai muita kiinteämaltoisia kasviksia
1 luomukasvisliemikuutio
3 isoa munaa
2dl kermaa
suolaa

Täyte:

oliiviöljyä
400g jauhelihaa
1 sipuli
400g bolognesekastiketta (Dolmio tms)
reilu loraus ketsuppia
mustapippuria
chilijauhetta
suolaa

Pinnalle:

150g emmentalraastetta
basilikaa
oreganoa

Valmistusaika: noin tunti.

DSC_0217-001

DSC_0222-001

DSC_0223-001

1. Silppua ensin kaikki kasvikset pieneksi silpuksi tai raasteeksi, ja paista sitten pannussa oliiviöljyn kera niin, että ne ruskistuvat hyvin. Lisää liemikuutio sekä tarpeen mukaan suolaa. Mitä kauemman paistat, sitä kuivempi pohjasta tulee. Minä käytiin silppuamiseen pientä yleissilppuria, joten jouduin tekemään sillä useamman satsin peräkkäin.

2. Levitä paistettu kasvissilppu uunipellille mahdollisimman tasaiseksi kerrokseksi. Vatkaa munat ja kerma pienessä kulhossa, ja kaada tasaisesti kasvisten sekaan. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 10 minuuttia.

3. Paista lihat pohjan ollessa uunissa. Jos laitat täytteeseen sipulia, pilko se ja laita pannuun ensimmäisenä oliiviöljyn kera. Lisää sitten jauhelihat ja paista, kunnes ne ovat sopivasti ruskistuneet. Lisää lopuksi muut täytteen ainekset ja sekoittele muutama minuutti. Tarkista suola ja mausteet maistamalla.

4. Ota pohja uunista ja nosta lämpö 225 asteeseen. Kaada täyte pizzan päälle ja levittele se tasaisesti reunoja myöten lastalla. Jos haluat lisätä vielä muita täytteitä, tee se tässä vaiheessa. Ripottele pinnalle lopuksi juustoraaste sekä oregano ja basilika, ja paista uunin ylätasolla niin kauan, että juusto on sulanut ja saanut kauniin ruskean värin.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.